Tänään oli Humanistien työelämäpäivä ”Alakko nää hommiin?” Ohjelmaa koko päivän, historian(kin) alumneja kertomassa minne, miten ja miksi ovat työllistyneet. Päivän tarkoituksena rikkoa myytti työttömästä humanistista. Hyvä tarkoitus. Hyviä panelisteja, paljon kuulijoita. Pääpuhujana tiedekuntamme uusin kunniatohtori, Rosa Liksom. Ainoa, jonka puheenvuoron ehdin kokonaan seurata (etänä, omassa työhuoneessa Connect Pron kautta).
Yhtäkään hänen kirjoistaan en ole saanut luetuksi loppuun. Jostakin monologistaan (en voi muistaa mikä?!) olen pitänyt kovin.
Tänään naurunsa, korvakorunsa ja yksi pieni pätkä puheestaan kiinnittivät vahvasti huomioni. (reunahuomautus: hänhän on ikäiseni, vain muutaman kuukauden vanhempi.) Minua pisti miettimään kun sanoi, että täytettyään 50 hän päätti, että nyt pitää muuttua jos meinaa ollenkaan ehtiä jotain… Hän kertoi, että muutos hänelle oli ollut ”astuminen julkisuuteen”. Hän oli ryhtynyt antamaan haastatteluita, kiertämään maata ja messuja ylitettyään puolivuosisataisensa.
Jäin miettimään, että olen vähän myöhässä, mutta luulenpa että ehdin vielä.
Liksomin muutos oli raju. Ennen ”julkistumista” hänestä oli lehdissäkin – ennen nettiaikaa – vain harvakseltaan kuvia; kasvot +- peittävissä aurinkolaseissa. Novellikirja ”Tyhjän tien..” (jotakin) kannattaa kyllä lukea; ainakin poimia parhaat stoorit.
Kiitos vinkistä, pitääpä jossain välissä tutustua. Eilisen perusteella hänen huumorinsa, itseironiansa pisti miettimään että ehkä tosiaan pitäisi koettaa lukea jotain muuta kuin Hyttiä.