Aamulla melkein unen läpi tuntuu, että on tulossa talvi. Ei, ei palele, eikä nyt voi mitenkään tavallista pimeämpääkään olla, mutta merkillisesti keho sen vain tuntee. Tuntee talven tulon.
Eikä se nyt vain ole aiheeton tunne. Tuleehan se, talvi siis. Se tuntuu hereillä ollessakin. Ja sitten mietin aamukahvilla istuessa, meikatessa, töihin mennessä, siellä ollessa, että satunnainen flunssa [jollainen on siis jo kohta ”ryssitty”] on oikeastaan hyväksi: muistaa ja tiedostaa taas, kuinka helpottavaa ja hengittävää, pirteää ja parasta elämänmeno voi ollakaan.
Lokakuun viimeinen merkitsi yhden jos toisen asian loppuunsaattamisen välttämättömyyttä: dead-lineja vähän joka suuntaan, ja niitähän huiskin menemään. Ja siinä huiskiessa itsekin hämmästyin, kuinka monta kertaa minut voidaan yhden työpäivän aikana KESKEYTTÄÄ.
Ja silti ehdin jossain välissä työhuoneen ikkunasta tehdä lintuhavaintoja 😀
Varikselle paistaa aurinko!
Ja kuinka ollakkaan, neljän jälkeen olin valmis! Tämä vähän työteliäs työviikko oli kuin olikin päätöksessään, ja juuri siinä pisteessä, jossa työssäkäynti on parasta! Kuten aina kandilaisille sanon ”Paras työ, tehty työ!”
On viikonloppu.
Pehtoorille olin aamusella ilmaissut toiveeni, jotta josko kävisi hallista kalaa hakemassa, ja vähän vihanneksia. Olihan mies käynyt ”kalalla”, ja pääsinhän minä tekemään uunilohta, puikulapottuja keittelemään. Uunilohen kuorrutin kaikenmoisilla yrtti- ja pippurimausteilla, mutta olennaista on sivellä kalan pinta ensin dijon-sinapilla. Kuviakin on, mutta julkaisukelvottomia. 😉
Lohen kanssa nauttimamme viinipullollinen ansaitsee tulla julkaistuksi. Toscanalainen 15 euron Belgvardo ei ole mikään ”viinilitku” vaan voimakkaasti yrteille maistuva ja uunilohen kanssa hyvin pärjäävä vermentino-rypäleestä valmistettu laatuviini.
Edelleen vierastan Halloween-juhlintaa, mutta allaolevassa kuvassa jotain teemaan liittyvää väritystä… 😉 (kannattaa klikata isommaksi)
Kynttilät kuuluvat pyhäinpäiväviikonloppuun.