Aamusella herätessä vaihtoehtoja monia.
En valinnut mukavinta, helpointa vaihtoehtoa. Lähtiessä vannotin itseäni: ei sitten yhtään mustia, eikä yhtään Masaita. Löysin kuin löysinkin työvaatteita: pari paitapuseroa, housutkin – ne tosin mustat. Mutta ei yhtään Masaita.
Ihan siitä riemusta, että nelikymppiset kamppeet mahtuivat päälle, sallin itselleni Roberts Coffeen ”lounaan”. Olen monta kertaa moisesta haaveillut: siitä, että menen yksikseni Stockan ja Viman välissä olevaan kolmannen kerroksen kahvilaan ja nautin jotain ihanaa, kalorista, kaunista, hyvää… Ja tänään sen tein. Iced Mocca. Ui- jui, se oli ihanaa… Jääkahvia ”kaikilla herkuilla”.
[Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Kannattaa.]
Sen jälkeen jatkoin kierrostani. Kengätkin vielä löysin. Eikä yhtään huivia kasseissa, mitä Pehtoori erikseen ihmetteli alkuiltapäivästä kotiuduttuani.
Lämmintä oli +17 C, joten lenkille lähteminen enemmän kuin mieluista. Suuntasin Kasvitieteelliseen. Kameran kanssa luonnollisesti. Portilla päätin, että teema olkoon ”keltaiset lehdet”.
Rhodon ruska.
Satumetsään menossa.
Sienikö, vai sammal, vai mikä kumma tuo keltaisen lehden ympärillä?
Vesikasveista yökuva päivällä.
Rikki. Silti kaunis.
Melkein kuin oltaisiin Etelä-Suomessa.
Liikennevalot? Vihreä, punainen, keltainen.
Oikeastaan näyttää kesäiseltä.
Puutarhalla oli toinenkin kuvaaja, – hän näytti liki ammattilaiselta. Ja jutteli kanssani kuvaamisesta, vertailtiin putkia, puhuttiin valosta, syksyn väreistä, siitä, kuinka teemat tekevät kuvaamisesta haasteellista, …
Kuinka iloinen olinkaan kun hän suhtautui minun kuvaamistouhuini ihan tasavertaisesti, oli kiinnostunut, kannusti, vaikka selvästi oli paljon parempi …
Syksyn valo on hyväksi.
”Sienikö, vai sammal, vai mikä kumma…”
Nahkajäkälä, yksi maamme n. 30 lajista. Jäkälän väri vaihtelee ”nahan” kosteuden mukaan.
Olisihan minun tämä pitänyt muistaa, olet joskus ennenkin kertonut näistä minulle.
Kiitos kertauksesta.
Se öisen päivän vesikasvi taitaa olla ratamosarpio ellen pahasti erehdy. Olen aivan ihastunut siihen – ja pystykeiholehteen ja sarjarimpeen, jopa rantapalpakkoon. Voiko yltäkylläisempää olla syyskesällä kuin meloa näiden alla ja vieressä siellä missä ne kasvavat tosi korkeiksi hedelmällisestä mudasta.
Tosi kaunis kuva, erilainen minulle kun alhaalta ylös aurinkoisena kesäpäivänä on se oma rakas näkökulmani tähän kasviin.
Mirja, enhän minä noiden nimiä tiedä. ENkä hoksannut katsoa kyltistäkään. Kuulostaa kyllä mukavalle tuollainen melominen ”yltäkylläisessä”. 😉