Tänään oli yliopiston lukuvuoden avajaispäivä. Se on kyllä mielenkiintoista että lukukauden avajaisia vietetään paria, kolmea viikkoa sen jälkeen kun kampuksilla ollaan oltu jo täydessä touhussa. Minullekin tuli oikein kutsu viralliseen osuuteen vielä professori-nimekkeellä ja koulutusneuvoston ”mandaatilla”. Ajattelinkin että taidan oikein iltajuhlaankin mennä, on liki 10 vuotta kun olen edellisen kerran ollut kutsuttuna ja paikallakin, silloin promootiotoimikunnan promovendin pestin vuoksi. Ja sitten syksyllä 200o valtakunnallisten kotiseutupäivien seminaarin järjestelytoimikunnan jäsenyyden vuoksi. Nyt tämä kolmas (ja viimeinen mahdollinen?) kerta jäi menemättä. Unohdin sitten lopultakin ilmoittautua. 😉
Mutta eipä haittaa.
Eilisiä kotityötouhuja vielä jatkanut. Nyt on kesä melkein pesty ja pakattu pois. Pihalta ja vaatekaapeista. Eilen hain puutarhalta vähän syysistutuksiin koristekaaleja ja murattia. Pelakuita ei vielä vaihdettu kanerviin, mutta pian on niidenkin aika.
Oman pihan omppujakin jo syöty. Eilen tein jo niistä jälkkäriäkin kun nuoret olivat syömässä pitkän kaavan mukaan. Pannarin päälle paistoin pannulla omppulohkoja ja sokeroin cane-sokerilla. Lisäksi vielä kylmää vaniljakastiketta. Hurjan hyvää kotiruokaa oli se. Ja miniäkin rohkeasti maistoi sienisalaattia, ei ottanut lisää, mutta pystyi syömään, ja Juniori sitten kyllä söi heidän ruokakuntansa kiintiön ihan reilustikin.
Illalla kun tyttären kanssa skypeiltiin ja kotipaluunsa riemusta höpöteltiin, tuli tietysti puhetta, mitä lapsi haluaa kotiin palattuaan, itsenäisyyspäivän iltana syödä? – Hangasojan sienisalaattia ja graavilohta. Muulla ei ole väliä, mutta noita. Niin, ja meksikolaista ei kuulemma sitten halua. 😉
Systerin kanssa tuossa alkuillasta jutskailtiin puhelimessa: lopettaessa meillä molemmilla oli syytä toivottaa toisillemme tsemppiä, molemmilla kun on edessä isompia ja pienempiä fyysisiä kestämisiä. Ja siitä sitten empatiseerattiin ja kannustettiin urheuteen, ja ehdottomasti päädyimme vallan nopeasti siihen, että yksi imelimmistä, ärsyttävimmistä toivotuksista on ”jaksuhali”. Uuuh!
”Tsemi” vielä menee, nippa nappa, ja ”koitahan pärjätä” ja ihan tavallinen ”tsemppiä” ovat hyviä, ja kertovat, että toinen oikeasti välittää. Mutta jaksuhali, ei ole meidän mieleemme. Olimme niin yhtä mieltä siitä, että siinä kaikuu ärsyttävääkin ärsyttävämpi annelitempakkamainen tekopyhä hurskastelu. Mutta tsemppiä!