Fotomaraton 9_2014

Aamulla aika varhain, kirkkaan kuulaassa syyssunnuntaiaamussa lähdin kameran kanssa Fotomaratonille. Taskussa lappu, jossa saamani (ks. täältä) kuvausaiheet:

lempeä, ”Take it to the Grave”, kohtuus, hevonen, kiitollisuus, koira, kaipuu, Internet

Eivät olleet helppoja, eivät. Tämähän oli sikäli poikkeuksellinen fotomaraton-juttu, että aiheet sain jo pari viikkoa sitten, että ”kilpailen” tasan tarkkaan vain itseni kanssa ja että itse nostin haasteen vaikeusastetta siten, että päätin ottaa kaikki kuvat ”yhden-objektiivin-taktiikalla” (Sigma 35 mm), mikä merkitsi sitä, ettei ollut zoomia käytettävissä ja sitä, etttä minun oli opeteltava käyttämään tuota verrattain uutta (viime talvena) hankkimaani linssiä. Opettavaista oli.

Minulla oli periaatteessa aikaa miettiä aiheita etukäteen, mutta itse asiassa tuo ”Take it to the Grave” oli ainoa, jota työstin etukäteen ja olin päättänyt jo aikaa sitten, mitä käyn kuvaamassa, muut aiheet saivat toteutuksensa ja ideansa tänään.

Aloitin käymällä ensimmäisenä hautausmaalla:

Kiitollisuus – ei helppo aihe kuvattavaksi –
tässä yksi vastaus haasteeseen. (valoa ja varjoa)

Vähän samaan teemaan liittyen kuvavastaus haasteeseen ”Take it to the Grave”.

Taavetti Lukkarinen vei salaisuuden, tiedon, hautaansa. Hirttopuunsa juurelle?
Minäkin olen Taavetin tarinasta kirjoittanut (Keminmaan historiassa),
mutta nyt hänen hirttopuunsa on ihan uuden tutkimuksen kohteena.

Samalla suunnalla kaupunkia kun olin, niin löysin vastauksen Katri H:n haasteeseen ”hevonen”.
Minulla oli varasuunnitelma, mutta kun tämä Värtön alikulun hieno taideteos sattui kohdalle,
niin ”hevosenpelkääjän” vastaus on sitten tämä.

Ja vielä kun kävin torinrannassa,
oli kallioparkin rakennusmontun suojavanereissa pari hevosta lisää. 🙂

Vältyin ajelemasta Kelloon, jossa yhden tutun hevoshaka oli suunnitelmissa…

Seuraavaksi kaikkein vaikein, ja surkein, tulos: lempeä. Sää oli lempeä. Ihanan lämmin ja leppoisa, mutta miten kuvaat lempeän sään. Ruoka ei ollut tulista, oli lempeää, mutta miten kuvaat lempeän maun. Oli siis koetettava hakea vastakohdasta tukea lempeälle: kova kuin kivi, – lempeä kuin orvokki? 😉 Ja onhan orvokin värikin lempeä?

Juniori oli luvannut tulla syömään [olikin muuten erinomaisen hyvää tatti-savuporo-juusto -keittoa alkuruoaksi] ja laitoin viestin että ottaa ”harjankappaleen” mukaan.
Kiinanharjakoira Unski sai olla mallina.

Minusta on aina vaan niin merkillisen huvittavaa että tämä pieni ”Nahka” on he, not she. Hienohelma on hän!

Sitten vuorossa kohtuus. Kohtuullinen tilkka madeiraa (palannen asiaan) oli jälkiruoaksi tavattoman hyvää.

 Ruoan jälkeen Internet. Kuva Tuulestatemmatun artikkelista, jossa kerron Internetin merkityksestä minulle, oli aika simppeli vastaus.
Ei kuvauksellisesti kovinkaan kummoinen, mutta kertoo (tuplasti), mitä Internet on minulle.

Kaipuu. Kävin rautatieasemalla, kuvasin matkatoimiston ikkunaa, kuvasin kalentereita, usvaisia kuvia merelle…
Mietin, että kaipuu ja kaipaus eivät ole sama asia….

Ja sitten tässä kuitenkin kiteytyy kaipuu monin tavoin… Kaksi noista kirjoista on kohteisiin, joissa ei ole käyty, mutta joihin on (kauko)kaipuu.
Ja kaipuu on moniin paikkoihin, joissa on käyty. Kaipuu – vai sittenkin kaipaus – tietysti pinon huipun paikkaan.

Syksyn 2014 yksinäinen fotomaraton on ohi.
Oli mukava.
Kiitos taas kaikille aiheista.
Kommentit tuloksista olisivat mieluisia.