Minne käännänkin pään, siellä tatteja nään!
Punikkitatteja korikaupalla, kangastatteja, lehmäntatteja, herkkutattejakin, ja sitten isoja haperoita, paljon ihania pieniä kangashaperoita, keltahaperoita, muutama karvalaukku, haapa- ja kelta(leppä?)rouskuja jokunen (ei ikinä ennen näillä leveysasteilla), kangasrouskuja ei edes poimittu (vielä 🙂 ). Paras sienivuosi, mitä täällä olen koskaan nähnyt, kokenut.
Puolelta päivin, kun sain kiireimmät työt tehdyksi, lähdimme lähimetsään. Ja vaikkei poimittu kuin ”priimaa”, niin puolessatoista tunnissa korit täynnä, ja palailimme mökille.
Notskilounaalla mietimme, mitäs sitten ja eikun uudelleen metsään, vähän kauemmas lähdimme. Sää suosiollinen, välillä jopa aurinkoa, kuivat kankaat, leppoisa olo, ja taas kerran Lapin luonto huumasi. Korit täyttyivät.
Mutta sittenhän se oli edessä se urakka!
Putsaus, pilkkominen, pannun kautta pusseihin ja pakastukseen.
Pitkälle iltaan asti kaksin puuhattiin.
Ja ruoaksikin niitä riitti – ja maistui.
Rantasauna, ruokaa, raukeutta. Näillä mennään. Perjantaita, ihmiset!
Hienoa, mahtava saalis!
’Vain priimaa’…Vaikuttaa siltä, että sienet siellä Teitin Lapissanne ovat puhtaampia (toukattomia) kuin täällä eteläisessä Suuri-Oulussa.
Keltarousku/leppärousku? Sangen kiinnostavia kumpikin. Keltarouskun olen tavannut viimeksi n. 10 v sitten Kaakamossa (Torniota?), ja syömäkelpoista leppärouskua tapaa tuskin koskaan. Jälkimmäinen kun on sienisääskien mielestä aivan liian herkullinen kohde munimatta ohitettavaksi.
Pakko jatkaa vielä.
Matsutake ja Hangasojan kankaat?
Koska olette ymmärtääkseni pohjoiskalotin johtava herkkusuu ja laidunperäisten proteiinituotteiden (paistit, posket yms.) taitavin kääntelijä (rotissööri), männyn tuoksuvalmuska lienee Teitille tuttu juttu.
Lehtitietojen mukaan matsutakea on tavattu tänä syksynä ’pohjoisessa’ runsaanpuoleisesti.
Sienen tunnistuksen varmistaa haju, tai pikemminkin utuoksu.
Referenssiksi sopii ’Krasnaja Moskva’, neuvostovalmisteinen partavesi tai samanniminen naisten parfyymi.
Kumpikin hajuste on halutessanne nuuskittavissa hra Koivun ja rva puolisonsa residenssissä, osoitteessa jonka tiedätte.
Hyvää jatkoa sienijahtiinne
toivoo nimim. ”Tänä syksynä jo yhden matsutaken löytänyt”
Oi yltäkylläisyyttä!
Koivu, kyllä täällä on sienet(kin) puhtaampia kuin maalikylien laitamilla. En taida olla kyllä olla mikään ”johtava herkkusuu” saatikka ”laidunperäisten proteiinituotteiden (paistit, posket yms.) taitavin kääntelijä (rotissööri)” [sanavalintasi on jälleen kerran riemullista! 🙂 ] mutta matsutaken toki tiedän. Mutta eipä eilen osattu edes katsella. Tuoksutunnistusohjeittesi jälkeen yritämme tänään olla valppaina, toisin sienimetsään ei varsinaisesti lähdetä, vaan huiputtamaan. Aamuaurinko paistaa, lämmintä + 2 C.
Mirja, juuri niin.