Tällaisina päivinä kun suurimmat tapahtumat ovat olleet se, että on niin kostea ilma, että minun luonnonkiharoihini ei tahdo kampa, ei harja, pystyä, kun eväät olivat yhdet parhaimmista ikinä, kun olen keskustellut pitkään puhelimessa kahden nuoren miehen/ruoka-alan ammattilaisen ja yhden lakinaisen ja yhden kiinteistövälittäjän kanssa, whatsappaillut Pehtoorin & Pojan kanssa, kannattaa hakea jotain mielenkiintoisempaa kirjoittamisen aihetta… siispä voisin kirjoittaa kokemuksia kesälukemisista, joita täällä blogissa peräänkuulutin ennen lomaa, ja millaisia hyviä vinkkejä sain ja jotka vinkit melkein kaikki otin ”vakavasti” = luin.
Ishiguron ”Pitkän päivän ilta” oli mieluisaa luettavaa. Ei ilmeisesti ”hänen tavallisintaan”. Koko ajan lukiessa näin sieluni silmin Downton Abbeyn Carsonin. Ja ne lauserakenteet! Se englantilaisen aristokratian käsittämättömän koukeroinen ja viehättävä tapa käydä dialogeja. Historian havinaakin kirjassa oli, faktan ja fiktion sujuva sotkeminen sujui.
Sitten Pirkko Koskenkylän ”Mielenkiintoinen tuttavuus” ja ”Kauas on pitkä matka”. Koskenkylä on luontaisesti toimittaja, dokumentaristi, ei kaunokirjailija, ei tarinankertoja, ja kirjat sen mukaisia. Mutta mielenkoisia tuttavuuksia olivat hänen kirjansa. Ja ihailtavaa heittäytymistä elämänsä! Kirjat olivat oikeastaan Pekka Koskenkylän biografioita ja matkakertomuksia. Hämmästyttäviä sinänsä. Ja se heittäytyminen, sitä ihailin!
Veikko Haakanan ”Tunturista tuulee” ja ”Pohjoiseen” ”maistuivat” vain mökillä. Vain Lapissa. Siellä löytyi niille oikea ”moodi”. Luulen, että Haakanaa lukiessa pitää edes vähän tuntea Lapin maisemaa, luontoa, ihmisiä, valoa ja vuodenaikoja. Jos Lapista jotain tietää ja siellä on läsnä, elämässä tai olemassa, kun noita kirjoja lukee, niin hyviä ovat.
Itäkairan prinsessa jäi lukematta. Ehkä ensi kesänä.
Joel Haahtela oli minulle uusi tuttavuus. Elena vangitsi. Ja loppuratkaisu ei ollut todellakaan arvattavissa. Kiehtova pienoisromaani, jossa jokainen lause tuntui äärimmäisen mietityltä. Hyvä lukukokemus sekin.
Antti Tuurin ”Matkoilla Euroopassa” oli kovin tutunoloista. Vähäeleistä, tarkkaa kerrontaa. Tämä on nyt hieman noloa, mutta ajattelin monta kertaa, että teksti ei nyt ole sen kummempaa kuin mihin minäkin pystyisin. Voisin tehdä oman vastaavan kirjani ”matkoillani Euroopassa”. Tarinoita olisi 30 vuoden ajalta. … Meidän reissut eivät ole taittuneet junalla, vaan lentäen ja omalla autolla liki kaikissa Euroopan maissa…, vuokrataloissa asuen, matkanjohtajana Kreikassa, bussikuskina Ranskaan ja Portugaliin ja takaisiin Suomeen ja Ruotsissa reissuja. Kirjan luettuaan Pehtoorikin sanoi jotta ”ihan kuin meidän reissuja: aamulla herätään aikaisin, kävellään, käydään gallerioissa, kirkoissa, museoissa, syödään ravintoloissa, kävellään, seikkaillaan vähän.” Ainoa vaan, että kun Antti Tuuri – suomalainen tunnettu, tykätty kirjailija – kertoo reissuistaan, löytyy kirjalle kustantaja ja lukijoita; jos meitsi kirjoittaisi/kirjoittaa, ei kirjalla ole ostajia, kun ei ole sitä ”julkkis-hypetystä”. Ja ovathan minun ”Matkani Euroopassa” täällä Tuulestatemmatussa ihan reaaliaikaisena aina luettavissa. 🙂
Ja sitten tämän kesän dekkarit: kesän ”pakollisen” Donna Leonin luinkin jo toukokuussa, mutta nyt kesälomalla tutustuin Jan Mårtensonin tuotantoon kahden kirjan (Murha valtiopäivätalossa ja Noitavasara) verran. Pidin niistä. Niissä oli taidehistoriaa, Tukholman paikalliskuvausta, henkilöitä joiden analyysistä ja kuvailusta pidin. Eikä ruoka ollut vähäisessä osassa. Minä niin allekirjoitan tämän!
Ei ole tärkeintä että hankkii kalliiita ja erikoisia ruokatarpeita. Ei tarvita kaviaaria ja häränselyksiä. Makkara ja perunat käyvät vallan hyvin laatuun, mutta on nähtävä vähän vaivaa. Rakkautta ja mielenkiintoa ruoanlaittoon. Mutta sehän on tyyppikysymys. Tosin olen huomannut, etteivät ihmiset, jotka eivät pidä ruoasta eivätkä pitkään pöydän ääressä istumisesta juttelemassa, joiden mielestä ateriahetki ei ole päivän kohokohta, yleensä ole kovinkaan sopusointuisia. Olen kenties väärässä, ja elämässä on muitakin arvoja kuin ruoka, mutta siitä hetkestä on kyllä otettava vaarin, etenkin kun syö illalla. On istuttava kaikessa ruahassa. Rentouduttava ja syötävä jotakin, josta pitää. Pöydän ääressä kukaan ei vanhene. (Noitavasara)
Jotta kiitos kaikille suosittelijoille. Löysin ihan uusia kirjailijoita, ihan uusia maailmoja.
Haahtela on hyvä, luo vangitsevia tunnelmia. Luepa muutkin kirjat, ovat monet aika lyhkäisiä 😉
Varmasti palaan Haahtelan kirjojen äärelle. Vangitseva on juuri oikea sana! Pienoisromaaneja todellakin ovat.
Oli mielenkiintoista lukea kommenttejasi suosittelemistamme kesäkirjoista. Taisit saada siten ihan kelvollisia kirjavinkkejä.
Mukava, että löysit Haahtelan ja Ishiguron ja pidit niistä. Eipä tullut Pitkän päivän illan hovimestarista Carson mieleen, mutta ihan ilmetty Carsonhan hän on!
Kommenttisi Antti Tuurin Matkoilla Euroopassa -kirjaan osuivat naulankantaan! Juuri niin!
Kaija, todellakin sain kelvollisia kirjavinkkejä. Kokemus hyvä ja avartava, jopa siinä määrin, että taidan tehdä saman ensi vuonna.
Kiitos tuosta ”juuri niin” -mielipiteestä. 🙂
Olipa hauska lukea pätkä Mårtensonia suomeksi! Täytyykin joskus ihan mielenkiinnosta lukea jokin kirja kokonaan suomeksi. Hänen kielensä on jollain tavalla niin rikasta ja persoonallista, että saman tyylin säilyttäminen toisella kielellä ei välttämättä ole mikään ihan helppo juttu.
Että tämäkin vielä: kirjoja (helle)kesänä lähes Paavo Väyrysen tahtiin! Vuorokautesi pituus vaikuttaisi olevan yli 24 h, mutta toisaalta, tietääkseni nukut ± normaalit yöunet. Ei taida jäädä aikaa TV:n formula-, jalkapallo- tai yleisurheilutarjontaan?
Parahin ”lukutoukka”, sallinet muutaman kirjalistaasi liittyvän kommentin, vaikka en luettavien kirjojen suosittelijoihisi kuulukaan.
(1) Joel Haahtela. Olen lukenut yhden J.H.:n kirjan: ”Perhoskerääjä”. Vierastin kyllä tätä sanaa käsitteenä, sillä olen tottunut ilmaukseen´perhosten keräilijä´. Toisaalta: ´lintuharrastaja´, ´perhoskerääjä´.
Minut Haahtelan (lukemani mukaan) impressionistisen sanankäytön pariin ohjasi kuitenkin juuri kirjan nimi ja kannessa olevat perhosten retrokuvat, sillä olen´perhoskerääjä´ since 1955. Nykyisin kerään vain silmilläni.
Huomattavan paljon aikaani olen sen sijaan viettänyt J.H.:n isän, Tari Haahtelan kirjojen parissa. Isä Haahtela, lääkäri hänkin, on yhtenä tekijänä ERINOMAISISSA käsikirjoissa ´Suomen päiväperhoset´ ja ´Suomen kiitäjät ja kehrääjät´. Ensin mainitusta myönnettiin tekijöille v. 1991 Tieto-Finlandia -palkinto ja Valtion tiedonjuklistamispalkinto.
(2) Veikko Haakana. Kädessäni on kevättalvella lahjaksi saamani Haakanan kirja ”Pienen pojan muistelmat”; lukematta vieläkin. Kun buukkaan seuraavan matkani Lappiin, pakkaan kirjan mukaan. Eller vad?
(3) Kazuo Ishiguro vs. Haruki Murakami?
Satu, kyllä se Mårtensonin teksti kulkee sujuvasti ja monipolvisesti suomeksikin. Minulle ruotsiksi ei sujuisikaan. 😉
”Iltaisin istun ikkunan ääressä tai puutarhassa ja luen. Luen kaksi kirjaa päivässä ja joskus kolme. Vielä myöhään yöhön saatan lukea, vaikka tuskin enää erotan kirjaimia. Luen itseni pois tästä maailmasta.”
(Joel Haahtela, Elena)
Koivu, en lue kahta kirjaa päivässä, eikä mitään väyrystahtia minulla. Suunnilleen kirja tai pari per viikko ei nimenomaan hellekesänä ole kovinkaan paljon. Helteellä on hyvä istua ulkoa ja valvoa öisin. Toisaalta sadepäiväthän on tehty lukemista varten? Alkukesästä niitä riitti. Ja minähän en telkkaria katso. Tänä kesänä muutamat MM-fudisottelut, ei mitään muuta. Todellakin en ole katsonut YHTÄÄN mitään muuta.
Jollen aiemmin tuntenut Joel Haahtelaa yhtään, niin isästään en ole tiennyt senkään vertaa. Sinun perhosharrastuksesi ansiosta ja lapsille järjestämän ilon vuoksi meillä oli monena kesänä ihan oma ”perhosyhdyskunta” pihallamme, muistatko? 🙂
Kyllä. Haakana Lappiin matkalukemiseksi.
Ishiguro vs. Murakami? En tunne japanilaisia kirjailijoita yhtään. Meillä töissä – jossa noita Japani-tietäjiä ja -harrastajia ja kielen taitajiakin riittää – sanoivat Ishiguroa ”angstiseksi” ja elämän- ja maailmantuskaa potevaksi. No tuo ainokainen (Pitkän päivän ilta), jonka häneltä olen lukenut, ei sellainen ollut. Murakamia en tunne yhtään.