Lupailin tuossa jokunen viikko sitten kertoa, miksi Oulussa on patiot, kun muualla maassa ravintoloiden ja kuppiloiden ulkopöytäalueista käytetään yleensä nimitystä terassi.
Oulussa toimi 1960-luvulla ylioppilastalo Rauhalan talossa – paitsi Kesäleski-niminen kesäravintola, vähän aikaa (ennen Kesäleskeä?) myös espanjalaistyylinen La Hacienda -niminen ravintola. Kun kerran ravitsemusliikkeen nimi ja vaikutteet olivat espanjasta, oli ravintolassa myös sisäpiha, jossa oli myös ulkopöytiä ja tuoleja, mikä ei suinkaan 60-luvun Suomessa ollut tavallista. Ja nimenomaan tästä La Hacienda -ravintolan sisäpihasta käytettiin nimeä ”patio”, joka on tarkka käännös espanjan ´sisäpihaa´tarkoittavasta sanasta.
Kun olut vuonna 1968 vapautui, ja ravintolakulttuuri monipuolistui ja alan lainsäädäntö muutenkin hiukan hölleni, alkoi Ouluun, kuten muuallekin maahan, syntyä näitä ulkokuppiloita, terasseja. Oulussa Rauhalan pihan ”patio” oli ollut sarjassaan ensimmäinen, ja niinpä se antoi sitten yleisnimen oululaisille oluen ja muiden virvokkeiden kesäisille lipittelypaikoille. Oulussa terassit ovat edelleen patioita.
Meidän kotipihalla ei ole oluenlipittelypatiota, vaan piazza. Aivan samanlaisen etymylogisen selityksen mukaan kuin La Hacienda -ravintolalla oli patio, niin meidän La Festan edessä on piazza, – tai ihan vaan piha. 😉 Ja siinä tänään iltapäivä on tullut luettua, auringosta nautittua. Syötyä. Jo aamuvarhain ennen kampaajalle lähtöä tein kurkkukeiton tekeentymään jääkaappiin.
Ohjeen olen jo aiemmin kirjoitellut: täällä. Sattumina muutama jääkuutio, paprikapaloja ja sitten ruis-sinihomejuusto-snacksejä, joita viime viikon rengasmatkalla ostin. Hyviä ovat. Sellaisenaankin, ja salaatissa, krutonkien tilalla. Lime-juusto-ruis- ja salami-ruis-snacksejä ostin myös. Suomalaista ruokaa.
Kaupunkireissulla tein sitten sellaisen merkillisen virheliikun, että ostin pöytäliinaKANKAAN. Kangas tarkoittaa, että siitä pitäisi ommella liina, iso liina. Enkö minä ikinä opi? Miksi minä en jättänyt sitä liikkeeseen ja maksanut siitä, että joku, joka osaa ommella, ompelee. Minullahan on olemassa suunnilleen elinikäinen ompelukonekammo, joten miksi minä hellepäivän illaksi moisen riesan itselleni keksin? Liekö helle pehmittänyt pään? … Huoh. Mutta ei auta. Nyt ompelemaan, samalla vähän vaatehuoltoa reissukamppeille.
Tähän tekstiilipuoleen (kaikki virkkaamisesta eteenpäin) pitää ottaa kiinni. Minä osaan (ainakin omasta mielestäni) tehdä melkein mitä vain, mutta tekstiilimateriaaleista osaan tehdä vain solmun/solmuja. Kansakolulussa patalapusta syntyi vajaat puolet ja sekin oli sellainen käyrä makkara, jonka äitini sitten siisti jonninmoiseen kuntoon. Se noista tekstiilikäsitöistä. Kovat materiaalit ja ruokajutut kyllä onnistuvat.
Huomenta Antti, näinhän se on, ettei me kaikki voida osata kaikkea. Omalta kohdaltani vain ihmettelen, että miksen opi, etten osaa ja miksen lopeta yrittämästä. Noh, liina on jo nyt pöydällä, mutta ei se mikään hyvin ommeltu ole. 🙁
No niin, tämä patioilmiön alku oli mukava kuulla – se ei nimittäin ollut kanssaelävän alkuperäisoululaisenkaan tiedossa!
Hyvä, että kanssaeläväkin nyt tietää! Rauhalan likellä on edelleen patio, jotta kun käytte Oulussa niin käykäähän ”historiakohteessa”. 😉