Omin avuin – Schlossalm (2200 mpy) huiputettu

Soittivat sitten komeasti kirkonkelloja (laita tiestkariin äänet kun klikkaat videon auki) kun laskeuduimme Bad Hofgasteiniin aamupäivän patikan jälkeen.

Tänään viikon ohjelmassa taukopäivä: tai halukkaat saivat lähteä Venetsiaan (me ei haluttu. On käyty siellä yli 30 v. sitten ja haluamme sinne kyllä vielä joskus uudelleen [Brunettin reitille, ja vähäturistiseen aikaan] mutta tuo tämänpäiväinen ei ollut se, millaista käyntiä sinne on haaveiltu). Siispä päivän ohjelma/patikka oman suunnittelun varassa.

Pehtoori oli wanderführerinä ~vaellusoppaana. Ainakin periaatteessa.

Nukuimme myöhään kun ei ollut yhteislähtöä, ja vasta puoli kymmeneltä starttasimme kohti Bad Hofgasteinia. Se on naapurikylä noin seitsemän kilometrin päässä. Se on perinteisempi alppikylä kuin tämä Bad Gastain ja sinne kulkee reitti laakson rinteillä, jo 1930-luvulla tehty patikkapolku kulkee metsän siimeksessä, mutta on sieltäkin näkymät hienot.

Pieniä pittoreskejä, viehättäviä,, satukirjamaisia näkymiä matkan varrella. Noista kukista, joita itävaltalais- tai ainakin Alppi-talot on reunusteltu: opas kertoi eilisellä retkellä, että valtio maksaa kukkien laitosta korvauksen. Ei kaikkea, mutta osan. Selittänee osaltaan tuota erinomaisen kaunista tapaa, joka täällä on voimissaan. Aurinko paistoi, patikkakenkä kulki, kameran muistikortti täyttyi.

Polttopuut eivät ole leikin asia täälläkään. Tästähän on ollut puhetta 🙂 )

Kesäkuvakisan jälkimainingeissa voisi kysyä, mikä laite tuon mökkerön seinällä? 🙂

Oman wanderführerin kanssa kulkiessa on mahdollisuus istahtaa, tekstailla ystäville, esikoiselle Meksikoon ja Ouluun Juniorille, joka on nyt talonvahtina ja puutarhan kastelijana helteisessä Oulussa.

Kahden ja puolen tunnin kulkemisen jälkeen saavuimme Bad Hofgasteiniin. Lämmintä alkoi olla varmasti sen +28 C. Ja todellakin kirkonkellot soivat kauniisti.

Koko matkan oli ollut linnunlaulua, paljon. Muutoin aika hiljaista, reitti kulki ylhäällä kylien, rautatien ja tien yläpuolella. En laskenut, eikä Pehtoorikaan, kuinka monta kertaa huokaisin, että näin pitää saadakin aikaa viettää: tämä on niin kaunista, jääkausi oli hyvä juttu, Itävalta on vauras ja kaunis maa, … ja meillä on mahdollisuus täällä kulkea!

Olisi ollut lounasaika, mutta emme jääneet kauniin kylän keskusaukion laidan terassiravintoloihin tai -pizzeroihin [pihalla meidän ”pikkuautomme” – höpsis eikä ole…  😉 ], vaan suuntasimme kulkumme kohti Schossalmin rinnejuna-asemaa.

Nousimme 2000 metriin. (klikkaamalla kuvat suurenevat. )

Huipulla ensin lounas [nakkeja! Tällaista on itävaltalainen ruokakulttuuri, no hyvä on, ei aina] ja sitten pieni patikka. Katselimme myös vuosikiipeilijöiden harjoituksia. Jo tämän jälkeen – näitä nähtyäni -minua huimasi…

Mutta ei muuta kuin ylöspäin.

Tosiasia on, että enhän minä ihan huipulle asti uskaltanut.

Yritin selitellä, että on rohkeutta tunnustaa rajansa … ja käännyin  muutama kymmenen metriä ennen huippua takaisin alas. 

Mutta kaunistahan siellä on!!!

Iltapäivän lopulla takaisin alas, ja ehdimme Bad Gasteinin bussiin. Neljältä olimme jo hotellin parvekkeella ottamassa aurinkoa! Lämmintä sen + 30 C.

Ennen hotellin [tähän asti parasta illallista] piipahdimme parin korttelin päässä Villa Oraniastamme: itävaltalaistakit hakusessa meille molemmille. Kolme vuotta sitten Kitzbühelistä ostetut ovat olleet hyvin pidetyt, paljon käytetyt. Ja nyt hankimme uudet. 😉

Keskikesän keskiviikko vietetty – voisiko paremmin?