(kuvat hävöksissä 🙁 )
Yöllä oli satanut.
Kosteus vielä ilmassa aamulla postilaatikolla. Kuitenkin taivas jo sininen. Hyvä hengittää, kesä. Kesä!
Toppilansuoraa ja Meri-Toppilan rantaa on jo kuljettu; tänään lenkille Virpiniemeen. Miksi siellä ei ole käyty aiemmin?
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
Valittiin tuo kymppi.
Nousuja ja laskujahan me lähdimme hakemaankin.
Yhtäpitävästi voimme todistaa, että meidän molempien lapsuudessa vietettiin metsissä,
juuri tällaisissa kauniissa mäntykangasmetsissä,
paljon enemmän aikaa kuin meidän mutikaiset koskaan.
Molemmilla tänään paluu lapsuuden kesiin, …
Itikaton, aurinkoinen, lämmin aamupäivä.
(oikeasti klikkaa isommaksi, metsä melkein tuoksuu…)
Merikin näkyi (juuri tässä ainokaisessa kännykameralla otetussa kuvassa ei juuri näy… 🙁 )
Tiedättekös, Pehtoorilla on merkillinen tapa höpötellä kaikkia omiaan…
Noista puna-valko-puna -reittimerkeistä
[jollaisia siis on myös Itävallassa
Alppivaellusreittejä merkitsemässä … ]
– – kun reitin alussa hieman ihmettelin, että täälläkin, Virpparissa, on samanlaiset merkit, höpöttää mieheni ”vain tehneensä kaikkensa, että saataisiin mahdollisimman autenttinen harjoitusmaasto ja juurikin eilen soittaneensa paikalliselle tiemestarille tai muulle, joka vastaa patikkareittien viitoituksesta, että kävisi maalaamassa Itävallan lipun värisen viitoituksen kympin lenkille…” Jotta ei ainakaan juttuja mieheltä puutu… 😀
Ja kuinka paljon lapsuuden muistoja Virpiniemeen (talviseen kylläkin) liittyykään.
Matkalla kotiin ajeltiin Meriniemen kautta.
Virpiniemen uimarantakin [Meriniemi] on minulle lapsuudesta tuttu:
isä vei meidät (veljeni ja muutamia kavereita kun oltiin about 11 – 13 v. )
joskus aamupäivällä tuonne ja haki sitten iltapäivällä pois.
Silloinkin kuljettiin metsissä.
Metsissä ja meren äärellä kulkeminen on vaan niin hienoa.
Ajeltiin vielä kalasatamaan.
Puolitoista kiloa Perämeren lohta mukanamme palailtiin kotiin,
soittelin systerille, josko tulisi kihlattunsa kanssa meille syömään. Tulivathan he.
Hiili-grillissä paistettujen lohien lisäksi salaatteja,
mätimoussea, guacamolea, rieskaa ja sitten mansikka-pavlova.
Ja mansikoita. Ja lisää mansikoita.
Ja Pehtoorin kanssa nautimme pullollisen itävaltalaista
– luonnollisesti itävaltalaista, olemme huolellisia tässä treenaamisessamme 😉 – grüner veltlineriä.
Ja mitä toivatkaan tuliaisiksi!!
Lakrids! Tällaista lajitelmaa en ole näistä nähnyt, nuo neloset (Habanero chili -lakut) tiedän,
ostan aina joskus Stockalta, mutta tällainen juhlapaketti! Vielä ei aukaistu. Sitten Itävallan jälkeen.. 😉
Aurinkoa, lämmintä, lomaa, kesä.
Äsken vielä piazzalla loppuun Antti Tuurin ”Matkoja Euroopassa”.
Hyvillä mielin.
Mitäs me samoilijat!
Virpiniemen maastoissa olen liikkunut viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Hyötyvaeltelua, puolukoita ja sieniä.
Vaelluspäiväkirjani tältä kesältä osoittaa, että painopiste on citysamoilussa.
13.6. Iltavaellus: Sokos Hotelli Lappee (Lappeenranta) – kesähotelli Karelia Park, 3 km. Reitin varrella neljän satakielen laulua.
14.6. Aamuvaellus: Karelia Park – Ratsuväkimuseo, 3 km. Hyytävän kylmä (!) tuuli Saimaalta.
14.6. Iltapäivävaellus: Wolkoffin Ravintola – Karelia Park, 3 km. Laaja ukkomansikka (Fragaria moschata) – kasvusto Kuusimäenkadun varrella lähellä Huhtiniemen leirialueen tienhaaraa.
14.-15.6. Yövaellus: Ravintola Kasino (via Wolkoffin Viinikellari) – Karelia Park, 3 km. Ks. iltavaellus 13.6.!
Ettäkö ei ”oikeaa” samoilua?
Entäs tämä:
26.6. Iltapäivävaellus: Sandskärin* (Sanskeri) eteläranta – saaren pohjoiskärki, 5 km. Mustapääkertun laulua, runsaasti nuokkukohokkia (Silene nutans).
* i Haparanda skärgårds nationalpark
Mikä voittaisikaan reippailun luonnon helmassa!
Samoiluterveisin
Koivunne
Hyvä samoilija, Koivu! Kyllä olemme ehdottomasti samaa mieltä, että reippailu, citysamoilu, patikointi, kulkeminen, vaellus luonnon helmassa ja miksei kaupunkien kaduillakin on mitä miellyttävintä kesäpuuhaa.
Sinulla kun vielä asiantuntemus kantaa ukkomansikoiden, mustapääkertun laulun ja nuokkukohokin (nuokkua – kohota? mainio nimi!) tunnistamiseen, niin aina vaan paranee.
Antoisia samoiluja edelleen toivoen, suosittelen myös Virpiniemeen hakeutumista – viimeistään syksyllä?