Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan
Mä taidan kuulua tänneMun täytyy kävellä näin
Mun täytyy kävellä näin
Kun jotain herää sisälläin
Lomalle oli kaikenmoisia isoja ja pieniä suunnitelmia, enimmillään haaveet ovat toteutuneet. On tullut tehtyä, mitä suunniteltiin.
Sitten sellainen juttu, jota varsinkin tällä viikolla olen ajatellut toteuttaa, on ollut herätä aamuvarhain, viideltä?, ja lähteä kuvaamaan heräävää kesäaamua: kastetta, nousevaa aurinkoa, kaupungin hiljaisia katuja, tyyntä merta. Vielä en ole saanut aikaiseksi. Onhan tässä vielä kesäaamuja, – miksei sitä voisi tehdä työpäivän aamunakin?
Toinen juttu, josta on puhuttu, on, että kävellään – ihan niinkuin sitä ei olisi tehty! Mutta että kävellään aamulenkki kimpassa (mitä me emme siis tavallisesti tee, koskapa Pehtoori kulkee minun näkökulmastani ihan liian nopeasti, ja yleensä liian pitkään). Ajatuksena on ollut, että kävellään kaupunkiin – torille tai jonnekin Oulun kahvilaan/konditoriaan/deliin – nauttimaan aamiainen. Tänään sitten käveltiin. Ja torin kautta käveltiin takaisin kotiin.
Puistolaan mentiin. Tuore croissant, tuorepaahdettu kahvi ja tuoreista appelsiineista puristettu appelsiinimehu. Kannatti.
Vielä hieman utuisessa, alkavan hellepäivän väreilevässä aamussa lähdimme ennen kahdeksaa kohti kaupunkia.
On Qstock-viikonloppu, Kuusisaareen jo rakentelivat festarikojuja, aitoja alueen reunoille oli jo pystytelty, bajamajoja roudasivat paikalle ja jo tänään esiintyy teinityttöjen fanittama Isaac Elliot. Jo alkuviikosta ovat innokkaimmat fanit pystyttäneet telttansa Raatin kupeeseen. Siellä muutama kymmenen tyttöä kömpi aamusella ylös, kun ohi tepasteltiin. Noin innokasta fanitusta ei meidän perheessä ole kukaan koskaan harrastanut.
Enkä minä olisi kyllä tytärtä [enkä poikaankaan] tuon ikäisenä mihinkään telttayöpymisiin kaupungille päästänytkään.
Ja eihän me mitenkään järin riemastuneina tytärtä (24 v.) viime syksynä Meksikoonkaan päästetty. No nyt kun on siellä yhdeksän kuukautta ollut, käyttää viikonloppuna kolmannen niistä kuudesta vuosilomapäivästä, jotka Meksikossa työntekijöille annetaan.
Tyttären ranskalainen kaveri Greg avioituu viikonloppuna. Häät eivät ole Monterreyssa, vaan Chiapasissa, Etelä-Meksikossa, jonne tyärkin kavereineen lentää. Siellä on kuulemma vähän viileämpää kuin Montrreyssa, mitä meidän aina paleleva pikkuisemmekin jo ilolla tervehtii. Lapsi lähetti juuri Monterreyn sääennusteen tulevalle viikonvaihteelle. Siellä on öisin melkein se, mitä meillä päivällä!
Juuri kun esikoinen oli viime viikolla (ennätysnopeasti!!) saanut lähettämäni nimipäiväpaketin (sisältäen mm. syksyksi tarkoittamani villasukat), tyttö tekstaili meille Itävaltaan
”täällä alko maanantaina ”canicula” eli vuoden kuumimmat 40 päivää. Kuulemma elokuun viimeiset viikot on pahimmat, saapa nähä. 😀 kyllä täällä nyt jo vähän sulaa.”
Oulussa ei vielä sula. Helle hellii. Sopii minulle.
Oi että, mahtava toteutunut unelma tuo aamiaiskävely! Niin monesti hotelliaamiaisella mietin, että miksen voisi kotikaupungisskin mennä joku viikonloppuaamu samanlaisille eväille, mutta aina se on jäänyt. Vielä joskus!
Pienet haaveet .. iso ilo niiden toteutumisesta. Pitäisi tehdä useammin. 🙂