Grossglocknerin retkipäivä

Tänään lomaviikon ohjelmassamme oli retkipäivä. Puoli yhdeksältä iso bussillinen alppimatkalaisia lähti Bad Gasteinista kohti Hohe Tauernin kansallispuistoa, ja Franz Josef Höhea, josta olisi hyvällä säällä mahdollista nähdä Grossglockner (3798 mpy).

Retkeen oli luvattu myös käynti Alppi-museossa (enemmän luonnontieteellinen kuin historiallinen) ja Heilige Blutissa (Itävallan kauneimmaksi kyläksi valittu monena vuonna). Olennainen osa kokopäiväreissua olisi ajelu pitkin Hochealpenstrassea, jonka serpentiinitien ja maisemien luvattiin olevan kauniita ja huikeita. Ja edelleen nimenomaan jos sää suosisi.

Ja meitä sää suosi! Koko päivän. Hyvä on: aamun ensi tunteina ei niin aurinkoista, eikä erityisen lämmintäkään, mutta kun pääsimme Hohe Tauerniin, olikin jo aurinkoa ja maisemia  enemmän kuin osasimme odottaa.

Huikea, henkeäsalpaava, kaunis, pieneksi tekevä, hiljaiseksi vetävä, voimaannuttava, majesteettinen, ikiaikainen, luonnonvoimat osoittava, mykistävä [Pehtoori tosin väittää, ettei minua mykistä mikään … ], ennennäkemätön, pitkäksi aikaan mieleen jäävä, …. noita kaikkia mietin matkalla kohti Grossglockneria ja Frans Josef Höhea. Maisema oli  – – noita kaikkea!

Vuosina 1930 – 1935 tehty Hochalpenstrasse  pitää sisällään monta tarinaa, legendaa, historiaa…

Alpenstrasse oli huikea. Vajaan 50 kilometrin matkalla on (virallisesti) 27 kehreä,  – siis mutkaa. Varmaan siinä oli niitä sata! Mutta erinomaisen hyvä kuljettaja, tasaista ja varmaa oli kyyti, minkä molemmat ihan erikseen totesimme. Ja molemmat totesimmme toisillemme liki yhtä aikaa, ettei haluttaisi, eikä lähdettäisi ajelemaan onnikalla Alpeilla, vaikka sitäkin on tullut joskus (paljon) nuorempana tehtyä. 😉

Johannisberg (3460 mpy), joka on kuvassa oikealla, paljastui puolenpäivän kieppeissä, mutta vasemmalla oleva Grossglockner pysyi huipultaan pillvien peitossa. Hienoa tuolla oli! Ei satanut, näki kauas, mietti kaikkia maailman ja vuorten valloittajia. Grossglockner on huiputettu ensimmäisen kerran jo vuonna 1800! Ja keisari Frans Josef vieraili tuolla samalla paikalla kuin me tänään vuonna 1864  (?). Ja siitä lähtien jo keisaria majoittanut suku on pitänyt paikalla ravitsemusliikettä. Perinnettä on!

Eikä Itävallan korkein vuori ollut ainoa ainutlaatuinen juttu, joka tuli nähtyä. Franz Josef Höhellä on murmeleita – niitä näimme paljon. Liki kesyjä olivat. Ja kummasti ne huvittivat, sillä meidän suvussamme on ihan oma Murmeli. Isolla M:llä. Me lapset puoliskoinemme ja lapsinemme kun kutsumme äitiäni Murmeliksi.

Aiemmmin on nähty murmeleita Pöytävuorella Cape Townissa, mutta siellä ne olivat kovin laiskoja, pulleita, ottivat vain aurinkoa kivillä retkottaen, mutta nämä alppi-murmelit olivat touhukkaita, vekkuleita otuksia. Kuulimme yhden viheltävänkin, piipaavan itse asisassa. 😉

Sitten näimme alppinaakkoja. Monta. [kuviakin on … ] Nekin ovat enemmän kuin tavallisia tuolla, mutta sitten jotain, mikä EI ole tavallista on vuorikauris! Montakin näimme. Monta vuotta alueella ollut matkaopas ei ollut kuin kerran tai pari aiemmin nähnyt, joten meillä kävi tuuri, sillä  alppivuoheksikin nimetty eläin näyttäytyi tänään monta kertaa.

Tai niitä oli siis monia. Minulla on muutamia otoksia, jotka vaativat vähän työstämistä, julkaisen sitten myöhemmin…

Retkillähän olennainen osa jutusta on ruoka: nautimme salaattilounaan, minkä jälkeen Pehtoorilla olikin vaikea valinta edessä. Millainen kakkupala? Pitkän pohdinnan jälkeen jälkeen Apfelstrudel vuorossa tänään. Kohtelias mies kun on, sanoi, että tekemäni on vähintään yhtä hyvää 🙂  [ohje KLIKS]

Maisemakuvia on mielettömästi [tänään yhteensä yli 300 otosta], nyt ei pysty työstämään niitä. …

Paluumatkalla jo helle, ja tunnin pysähdys Heilige Blutissa. Pikkuruinen Alppi-kylä, jossa merkityksellisintä lienee se, että kirkon torni on linjassa Grossglocknerin kanssa.

Kaunis goottilainen kirkko, kävimme sisälläkin [sitä ennen nuo kauniit iltapäivän virkistys -Aperolit]

mutta ihan ylimääräisenä plussana retkellä oli tuon kylän hautausmaa.

Tehän tiedätte minun fiksaationi hautausmaihin: Meksiko ja Umbria tähän asti ehkä erikoisimmmat  – ja tänään ihan erikoisia juttuja..  Teenpä niistäkin sitten kotosalla erillisen postauksen… Mutta tähän kuva hautausmaan nurkassa olleesta ”Meidän uhrimme vuorille” – nurkkauksesta. Kuvassa näkyvään kirjaan on kirjattu Heiligen Blutten ne kaikki henkilöt, jotka ovat kuolleet vuorilla… Jotenkin karua, mutta myös – romanttista? melankolista? raatelevaa? – En tiedä, mutta minulle uusi juttu.

Ennen viittä olimme takaisin. Ja tänään poikkesimme ruokatavoistamme; kävimmme kylillä syömässä. Koivu jo kyselikin paikallisesta ruokakulttuurista,  Kerronpa siitä joku päivä, mutta sen verran voin sanoa, että tänään päästiin asian ytimeen.

Ruoka oli vähintäänkin erinomaista. Ne lihapullat! Eikä alkuruoan ”seivästetty tonnikala” ja avokadokaan olleet millään tavoin vastenmielisiä: päinvastoin. Ja miljöö!! Lutter & Wegner oli erinomainen ruokapaikka!