Vaellusviikon ensimmäisen päivän ohjelmasta luki viikko-ohjelmassa näin.:
Aloitamme ensimmäisen vaelluksen Angertalista ylös kohti korkealla sijaitsevaa Gadaunerer Hochalmia. Lounas Feldinghüttellä (sis. hintaan) lehmänkellojen kilistessä taustalla. Laskeudumme pehmeitä metsäpolkuja pitkin takaisin bussille, joka kuljettaa meidät Bad Gasteiniin viikon ensimmäiseen After Walkiin. Bussimatka kestää n. 15 minuuttia. Vaellusaika (sis. lounaan): n. 6 tuntia.
No jotensakin noinhan se meni. Lounas vain oltiin eri paikassa.
Hyvin hiljaisessa yössä hyvin nukuttua aamun usvaisessa säässä lähdimme bussilla kohti Angertalia. Meitä oli yli 20 ja jako kahteen. Satuimme oikein mukavaan porukkaan ja sitten ei muuta kuin kohti huippuja.
Vaellus alkoi 1200 metristä, nousi yli 1800 metriin. Matkaa tuli koko päivän aikana sellaiset 10 kilometriä. Piece of cake? No joo, tällaisia heittojahan sitä on tehty. Vastikään mökillä tehtiin reiluun kolmeen tuntiin 16 kilometrin patikka, ja paisteltiin makkarat välissä. Ja korkeuserojakin oli. Siis? – No ei ollut ihan sama juttu. Alpit ja Saariselän tunturit ON eri juttu. Tiedetäänhän se. Toki tiedetään.
Tänään patikka alkoi sellaisella ”löysät pois” -nousulla. Siinä ensimmäisen 20 minuutin aikana vannoin, etten koskaan enää, en-koskaan-enää-milloinkaan-missään-tapauksessa lähde mihinkään patikoimaan. Reidet huusi hallelujaa ja hengitys vähintäänkin tiheä. Muulla ryhmällä ei mitään ongelmia. Tai noh, myönsivät että oli kipakka nousu. 200 m korkeuseroa ilman pysähdyksiä. Kuvasinko? No, hyvänen aika en! Hyvä kun jaksoin kuvauskalustoa ja kehoani kantaa.
Kunhan tuo alku oli selvitetty, hengitys tasaantunut, aloin muistaa, miksi patikointi on minun/meidän juttu. On vaan niin mukava kävellä. Katsella. Kuvata? No edelleenkään en ottanut kameraa ja putkia repusta. Semminkin kun maisemat kovin samanlaisia kuin Kitzbühelissä jokunen vuosi sitten. Eikä sinistä taivasta. Mutta kaikkinensa mitä mainioin keli. Ei liian kuuma ( 15 – 20 C) eikä satanut. Hyvä hengittää, hyvä tepastella.
Ensimmäiset 2 1/2 tuntia olivat periaatteessa koko ajan nousua. Kun päästiin 1600 metrin yläpuolelle, nähtiin jo ensimmäisen almin niityillä Alppi-lehmiä, paitsi että Milka-lehmiähän ne on. 🙂 Ja alkoi jo ”tuoksua Alpeille”. Ja kovin tuttuja kasveja niityilllä … Gaisbergissa jo niitä kuvasin KLIKS
Puolilta päivin olimme päivän vaelluksen lakipisteessä, Gadaunerr Hochalmilla ja siellä olevalla Baldauf-Hüttellä lounas! Väsymys tipotiessään, patikoinnin riemu päällimmäisenä.
Itävaltalainen lounas jollaiseen edellisellä reissulla emme olleet tutustuneet: Brettljause. Puulautaselle on laitettu tai saa valita kylmiä lihoja ja juustoja, leipää ja muita tykötarpeita. Meidän hüttellä tänään erinomaisen hyvä kattaus.
Ja sitten tyypillisiä alppipatikkalounasjuomia: seljankukkamehua (todella hyvää), radlania (olutta ja sitruunasoodaa) tuotemerkillä Gösser, viinispitseriä (valkkaria ja soodavettä) ja snapsia (tämän päivän talossa tarjosivat päärynäsellaista.
Ja tapaan kuuluu että sitä tuodaan 2 cl ja se kuuluu nauttia hissuksiin, ei mitään Pohjanmaan kautta -meininkiä näiden alppi-ihmisen nähden. 😉
Lounaalla ja sen jälkeen patikointi pelkkää riemua. Otin jo kamerankin esiin. Pehmeä, kostea, alamäkinen reitti toi mieleen Hahnenkammilta laskeutumisen anno domini 2011.
Tämän matkanjärjestäjän vaelluksissa on hyvä – ja huono – puoli se että patikka on tiivistahtista, mikä tarkoitti että oltiin jo kolmelta takaisin kylässä. Sekä Kitzbühelissä että La Gomeralla patikkapäivä päättyi vasta viiden kieppeissä. Sitä ne pysähdykset tekee. Tosiasia on se, että minä [ja minun surkea kuntoni] kävelisin (ja kuvaisin) mieluummin hitaammin – tai siis pysähdellen enempi.
Kun afterwalk/hike alkoi venytyksillä oli se hyvä juttu. Emme jääneet aperolille tai muillekaan drinksuille, meillähän oli täällä omassa huushollissa kuohuvat kylmässä, ja minulla sikälikin ”kiire” että oppaalla oli minulle lainaksi usb-piuha, joten pääsin purkamaan eilisen ja tämän päivän kuvasaldon [joka oli lopulta aika vaatimatonta]. MUTTA: vielä ongelmia näiden kuva-asioiden kanssa. Tämä pikkuinen reissuläppäri vetelee viimeisiään ja toiseksi kuvanpienennysongelmia.
Ilma? illalla satoi. Ei haittaa: kävimme syömässä – Salzburger Hofissa ei eilisen kaltaista hulabaloota, ja erinomaista itävaltalaista chardonnayta oli tarjolla.
Huomenna uusi päivä, ja josko tämä kuvatoimituskin jo toimisi paremmin.