Arkiaamun lenkki. Pelkästään siinä on enemmän kuin kolme positiivista asiaa: se, että se on mahdollista, että tein sen, se kaikki vihreys, lopultakin vähäinen itikoiden määrä, meren tyyneys, liikkumisen ilo. Mahdollisuus valita, lähdenkö duuniin kampukselle vai käynkö ensin lenkillä ja jään päiväksi kotiin nimikkeellä ”etätyö”. Tuota etätyö-käsitettä aina joskus mietin: meilläkin näkee töissä usein kollegoiden ovenpielen paneelissa lukevan ”Tänään etätöissä”. Etäällä töissä, etäällä töistä, työt etäisiä, etäällä ihmisistä, lähellä tutkimusta? Tänään se on minulle tarkoittanut intensiivistä ahertamista.
Yksi iäisyysprojekti alkaa olla lähellä valmistumistaan. Tai ehkä puolivälissä oloa. 😉 Kun nyt ollaan positiivisia (5/5), niin nyt alan uskoa, että tästä yhteisprojektista tulee joskus julkistus. Laanilan historia -projekti on vääjäämättä matkalla kohti valmistumistaan. Eikä siitä huono tulekaan.
Kotimaista parsaa. Äärimmäisen harvinaista ja positiivista. Ei tarvinnut kuoria, ei tehdä kommervenkkejä. Neljä minuuttia niukassa kiehuvassa vedessä, jossa vähän sokeria ja merisuolaa. Ja voita, sekä keitinveteen että tarjoille. Ei mitään piperryksiä, eimonimutkaisia kastikkeita tai lisukkeita. Parsaa ja voita, hyvä on, vähän kidesuolaa. Se on siinä. Yksinkertaista. Kuin uudet perunat, vähän parempaa vain. 😉
Kuohuvassa kuplat pieniä. Se on positiivista.
Niiden kuuluukin olla pieniä.
Ja että tuntee ansainneensa ne kuplat, ansainneensa perjantain. Olkoonkin kolmastoista.
Ja perjantaista huolimatta ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Tämä syksyinen sää viimeistään lupaa olla kotona, – ja nauttia siitä. Pysyä sisätiloissa ja miettiä, alkaako työstämään kuvia, vai lukeako viimeiset sivut kirjasta ”Pitkän päivän ilta”.
Kesä, kaunis luonto (unohdetaan kylmyys), hyvin hoidetut työt, kesäiset herkut, hieman kuplivaa ja illalla vielä innostava kirja. Täydellisen päivän ainekset. 🙂
Arjessa on juhla, paljon hyvän olon, täydellisen päivän aineksia. Juuri niin, Kaija. 😉