Tämä maa, tämä taivas: patikka Kiilopää – Luulampi – Pessilampi – Rumakuru

Tänään patikkapäivä: Kiilopää – Luulampi – Pessilampi – Rumakuru. Halusimme patikoida jossain, missä ei ennen olla oltu. Monet Saariselän ja vähän kauempanakin olevat päiväretkien polut on kierretty aika usein.  Tänään uusi reitti: patikka alkoi Kiilopään juurelta. Suomen ladun majan parkkipaikalle jätimme auton ja tasan kello 11 astuimme polulle,

ja vain muutama minuutti sen jälkeen alkoi lumisade. (ei ehkä näy kuvassa oikein hyvin…)

Ja vain pieni tovi, niin jo paistoi.

Poroaidoilla estetään poroja kulkemasta paliskunnasta toiseen, helpotetaan erotuksia ja ohjataan eläinten vuotuista laidunkiertoa.

Sitä paitsi ne ovat kuvauksellisia. 😉

Viisi minuuttia tuon edellisen poroaita-kuvan ottamisen jälkeen tämä. Sataa lunta.
Eihän jouluaattoon ole enää kuin puoli vuotta, jotta miksei siis?

Luulampi hiekkarantoineen näkyy kuuden kilometrin patikan jälkeen.

”Vierivä kivi ei sammaloidu” – mutta tällaista ei ole mukava kävellä.

Ei jäädä vielä tulistelemaan. …

Alunperin oli ajatuksena tehdä patikka Rautulammelle, mutta valitsemmekin Rumakurun.

Yksi syy siihen oli se, että ei sittenkään ollut niin kovin lämmin.

Mikä kyllä sitten takasi swen, että oli hyvä tepastella, – kovin helteessä kun hiki virtaa ja saattaa olla itikoita.

Tänään ei niistä kummastakaan haittaa. 🙂

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Liro. Ääni kuuluu kauas.

Lintukuvaajaksi minusta ei ole, mutta kuovin sentään sain kuvaan.

Ja västäräkin patikka. Pontevaa menoa, eikö?

Suopursut nupuillaan.

Hillankukkia – ja paikoin paljon!

Lampereet kauniita, silti kierrettäviä.

Vesipullon voi täyttää tässä.

Paikoin polut kuin metsäautoteitä. Helppoa tepastelua.

Purojen solina viehättää. Muita ääniä ei juuri olekaan.

Ei erämaajärviä, mutta kauniita lampia montakin. Tässä Pessilampi.

Lounasaika. Patikka puolessa – tai jo ylikin.  Rumakurun vanha päivätupa on rakennettu jo 1900-luvun alussa.  Ja kunnostettu jokunen vuosikymmen sitten.

Pehtoori ”keittomestarina”. Nuotiolla paistettiin makkarat ja kahvit nautimme.

Kuvaajan on levättävä. 😉

Ja heti lounaan jälkeen nousu. Aika kipakka nousu.

Välillä polunpohja liuskekivistä.

Lumenviipymiä vielä aika lailla.

Pehtoori koko ajan edellä.

Ivalon ja Lapin paliskunnan välinen poroaita estää poroja vaeltamasta paliskunnasta toiseen.

Kiilopää näkyy jo.

Patikan ainoa poro oli tämä Kiilopään majan pihalla ollut keloporo.

Ai niin, kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Maisemat avartuvat siten. 😉

Eikä reitillä ollut kovin montaa vastaantulijaakaan näkynyt. 15 kilometrin, reilun neljän tunnin reitillä vain muutama vaeltaja. Liekö ”suunnilleen Jäämereltä” [kuten säämies telkkarissa sanoi] puhaltanut tuuli pitänyt arimmat pois tunturista. Ei olisi kannattanut säätä säikkyä, sillä hieno ja hyvä keli lopulta oli. Mikä on olennaista? Hyvät kengät. Ehdottomastai nilkkaa tukevat.

Nesteytys tietysti. Vettä ja energiajuomaa reppuun.

Müslipatukoita ja makkaraa. Tai muuta evästä.

Ja mökille palatessa voi palkita reippaan ulkoilun hyvin syömisellä. Nyt kun olen viikon nuorelle parille, juhannusaattoillan ruokavieraille ja matkallaan käyneille kokkaillut ja tarjonnut poroa, lohta, siikaa, hilloja [lakkoja] ja leipäjuustoa, savupororieskaa ja kaikkea muuta enemmän vähemmän paikallista, halusimme tänään pastaa! Tonnikala-savusimpukkapastaa ja salaattia. Paljon pecorinoa, eikä mitään lappilaista!

Päivän reitti ei ollut kauneimpia eikäparhaita reittejä, mitä täällä on koettu ja kävelty, mutta hyvä kuitenkin.

Jos minun pitäisi suositella täältä jokunen ”huiputus” tai patikkapolku niin ehkä ne olisivat: 1) Iisakkipään huiputus (6 km), lähtee ihan Saariselän keskustasta. Nousu, muttei liian kova, ja sitten alas. Hyvin vaihtelevia maisemia. Eilinen postaus ja esim. täällä. 2) Pikku Tankavaaran lenkki (6 km). Lähtee Tankavaaran kultakylästä. Huikeat näköalat huipulta. Metsäisiä polkuja, lopussa paljon pitkospuureittiä. Vähän pidempi samoilla tuntureilla kulkeva on Jorpulipään patikka. Huippu huippu!  3) Ja pronssille joko Otsamotunturin huiputus Inarissa tai Pyhä-Nattanen Vuotsosta. Molemmat vähän vaativampia, mutta näköalat ihan huikeat.

Nyt taitavat tämän juhannusloman huiputukset olla tehtynä – huomenissa kohti maalikyliä, kohti kotia. Vaikka olisin minä ainakin viikonlopun vielä voinut olla. Vielä tunturiin lähteä. Hyviä päiviä on ollut. Niinhän täällä melkein aina. 😉