Eilen se jo melkein kukki koko omenapuu. Eilen melkein, ja tänä aamuna täydessä kukassa. Sellaisesta tulee hyvä olo. Sitä voi vain katsella ja ihalla. Oven pielessä olevan tuoliin (kuvassa) voi aamusella ennen töiden alkua kahvimukillisen kanssa istahtaa toviksi, ja miettiä, että varmaankin japanilaisilla tankarunous syntyi juuri kirsikankukkien kukinta-aikaan.
Minä koetin synnyttää tai tarkemmin ottaen täydentää hankehakemusta. Kuulostaa kivalle, eikö? Ei niin järin mieltäylentävää kesäkuun lämpöaallossa kylpevän perjantain puuhaa, mutta tulipahan tehtyä, – ja perjantai ansaittua. 🙂
Tuon koristeomenapuun kuvasin siis jo aamulla, ennen lenkille lähtöä. Silloin näytti, että päivästä tulee helteinen, pilvetön ja aurinkoinen. Ja työteliäs.
Eihän se ihan niin mennyt. Helteistä on ollut, välillä aurinkoistakin. Työteliäisyyden kanssa lopultakin vähän niin ja näin. Toisaalta aikaansaantipisteitä tulee kaksin-, jollei kolminkertaisesti (”siviilipuolelta”) kun siivosin meidän konnulin terran ja koko huoneen. Ei ole Elmeri niitä siisteimpiä pakkauksia.
Toisen omenapuun, oikean, ei siis minkään ”vain” koriste-, pihan paremmalla puolen olevan, kuvasin juuri äsken. Näettekö? Sataa vettä! Minua on huijattu! Vesisade ei kuulunut millään muotoa tämän illan juttuihin. Mutta menkööt!
Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.
Lopultakin, – ihan hieno päivähän tänään on ollut.
Ja sitten tulee yhtäkkiä. Väsy. Viitsimättömyys. Juuri ja juuri jaksaa pestä meikit pois, katsoa että huomiset (työ? – no joo, työ)vaatteet on siistit ja silitetyt ja ryhtyy tarkoituksettomaan surffailuun.
