Jollei torstain tohtoriseminaaria lasketa, niin tämän lukuvuoden opetus on pulkassa. Viimeinen (maraton)kandisemmaistunto oli tänään. Tietty on vielä tenttejä, esseitä, ohjausta, ja tietysti kokouksia ja kaavakkeita, lausuntoja ja laatimista aamupäivä- ja iltapäiväpuhteiksi, mutta ei enää varsinaista opetusta. Onko helpotus? – no joo, vaikka eipä tuo opettaminen minua oikeastaan stressaa. Sitä paitsi tämänkeväinen semmaryhmä on kyllä reipas ja kova juttelemaan ja kyselemään. Mikä on tietty hyvä juttu. Ja ehkä olen myös oppinut provosoimaankin, hih! Ei opetus siis paljon stressaa minua, – paitsi silloin kun on uusi luentosarja tehtävänä. Ettekä usko, mutta lupasinpahan minä ensi lukuvuodeksi taas sellaisen tehdä. – Pöhkö? No niin olen. 😀
Nyt pitäisi ryhtyä sitten kesäpuhteina kirjoittelemaan artikkeleita. Edes yhtä. Kun viime keväänä näihin aikoihin lupauduin lokakuun alusta asti hoitamaan professuuria (heinäkuun loppuun asti), ilmoitin, että en edes yritä tehdä tutkimusta lukukauden aikana. Enkä juuri ole yrittänytkään. Mutta nyt olisi jokunen viikko ennen lomautumista aikaa… Ei vain ole oikein virettä. Eikä nyt ihan vielä aikaakaan.
Yliopistokadun koivujen välissä oli ilmakin ihan kellanvihreänä. Kesältä tuntui illansuussa kotia kohti pyöräillessä. Eikös opettajilla kuulu olla kesä lomaa? Siis? Ihan pettämätön päättelyketju – liki loma on. Artikkelin voi unohtaa… 😉 Ei vai? Hö.