Aamulla vielä pakkasta; tuntuu kirpeänä ja harmittaa, ettei vieläkään ole tennareiden aika, ei vieläkään kevätpuseroa voi laittaa töihin, – ei muuta kuin villatakki päälle, jos kerran kävellen aion mennä.
– Mutta paistaahan se. Siniseltä taivaalta paistaa ja puissa silmut ovat ihan räjähtämäisillään, – pian ovat vihreitä.
Itseasiassa töihin ei ihan hirmuisesti huvittaisi lähteä, aamupäivä kun menisi taas Norssilla haastatteluja tehdessä, aineenopettajaksi pyrkivät jututettavina. Vie aikaa, eikä juuri anna vastetta. Iltapäiväksi, huomiseksi, viikonlopuksi, pariksi seuraavaksi viikoksi, Herra varjelkoon koko toukokuuksi!! on luettavaa, arvioitavaa, arvosteltavaa satoja sivuja. Ja kaikki muu siihen päälle!
– Mutta minulla ON töitä! Minulla on työ josta pidän, periaatteessa urani huipulla olen. Ja mitä vikaa nuorten kanssa tekemisessä olemisessa on? Ja lukemallahan oppii. Oppii historiasta, ihmisistä, kirjoittamisesta, kilvoittelusta, oppimisesta.
Kurkku tuntuu kipeältä, olkapää juilii, siitepölyallergia vaivaa lääkityksestä huolimatta.
– Ihanko on kurkku vähän kipeä, ja mitä uutta olkapään juilimisessa on? Ja entä siitepölyallergia? C´mon – sehän vaivaa viikon, pari vuodessa ja that´s it! ”Pikku vikoja, helppo korjata”, toteaisi Juniori. Ja Juniori soittaakin ihan muissa asioissa. Sekään ei ole kaikille tavallista onnea, se, että poika soittaa, käy, kulkee päivittäin.
Kaikesta tekemättömästä pienesti huono omatunto, ja teen taas jo listoja vapaa-ajan tekemisillekin: Viikonloppuna sitä ja tätä. Siellä ja tuolla käytävä. Tehtävä yhtä sun toista.
– So what?! Eikö tekemiset ja kohtaamiset ole hyväksi? Jollei niitä olisi, niin mitä sitten? Mitä sitten olisi?
Miksei elämän ja arjen iloa ja voimaa voisi tajuta, muistaa, ymmärtää jatkuvasti, joka päiviä, ihan joka hetki, ilman, että täytyy tulla varjoja? Onko satuttava, onko elämän epäreiluuden kosketettava aika läheltä, onko tunnettava suru ja onko niin, että vain toisen tuskan myötäelämistä yrittäessä vasta muistaa, ymmärtää, …
Vastako sitten tajuaa, että hyvä päivä tänään?
Vastako silloin ymmärtää, että ei mitään hätää.
Että kaikki hyvin.
Niinhän se taisi Ernest Hemingwaykin todeta jossain kirjassaan että ”yksinkertaisimpien asioiden oppimisessa menee koko elämä” , jonka ymmärrän siten kuin sinäkin jutussasi. Onni on pieniä jokapäiväisiä arjen asioita, seassa pieniä kultahippusia.
Iloista äitienpäivää ja kiitos mukavista tarinoistasi !
Juuri noin, Toini. Onni on arjessa, ihmisissä.
Kiitokset sinulle, ja aurinkoista oloa!