Tuli mieleen Perniön mummu. Vaikken minä häntä koskaan oppinutkaan tuntemaan kunnolla, en kovin montaa kertaa nähnytkään. Ehkä tapasimme sen kymmenen kertaa, niinä kesinä kun olimme yhtä aikaa olemassa. Perheemme kävi yleensä
kerran vuodessa Etelä-Suomessa sukuloimassa, silloin käytiin Perniössäkin, isän kotitilalla. Tuolloin mummu oli jo vanha, 60-luvulta minulla on joitakin muistoja hänestä. Hän oli jo v-a-n-h-a, niin mahdottoman vanha ja ryppyinen kuin 5 – 10-vuotiaasta vuonna 1885 syntynyt mummo nyt vaan saattoi olla. Nyt kun katson tuota kuvaa hän ei näytä juuri ollenkaan ryppyiseltä. Mummun hautajaiset olivat minulle ensimmäiset joissa olin, tai joista muistan jotain. Oli kevät, ja olin isän kanssa kahdestaan siellä, – koskaan muulloin en kuullut isäni laulavan virsiä. Silloin lauloi.
Minä muistan mummun yleensä istuneen keittiössä hellan vieressä, kovalla tuolilla, katselemassa kun muut touhusivat. Mummu ei ollut niitä touhukkaimpia ihmisiä. 😉 En muista hänen juuri koskaan mitään puhuneen, – ehkä en vain ehtinyt kuunnella, kun juoksin ulkona ja papan kanssa metsässä (mitä me siellä tehtiin? vihtoja? minä etsin ritsoja varten sopivia oksanhankoja?, pappa teki pajupillin, vuoli voiveitsen), tai mentiin iskän ja pikkuveljen kanssa Kirakanjärvelle uimaan tai Kankarelle katsomaan lehmiä (joita minä – kaupunkilaiskakara – pelkäsin ihan mahdottomasti).
Sen muistan kun mummu sitoi tillinippuja lasiverannan ikkunanpieliin kuivumaan, ja varoitteli minua nokkosista, joita puuceen lähellä kasvoi. Oli Perniön mummulassa jo silloin (kai?) sisävessakin, mutta minulle ulkohuussi oli jotenkin eksoottinen ja halusin käydä siellä. Huussin seinät oli vuorattu Kodin Kuvalehden ja Seuran kansikuvilla. Jotenkin ihmettelin, että miksi?
Miksikö mummu nyt tuli mieleen? Äitienpäivän takia? Jonkun työjutun/historian vuoksi? Ei mitään sellaista, vaan siitä kun tämän kevätsiivousprojektini loppumetreillä perkasin toisenkin vaatehuoneen = työhuoneeni ”paperi/kirja/mappi/valokuvatarvike etc.- isokomero. Siellä kun on erinäinen määrä kaikkia kauniita rasioita, laatikoita, koteloita. En koskaan raski heittää pois kauniita lahjalaatikoita, korurasioita, käsilaukku/reppuostoksilta tulleita hienoja paperikasseja (Guccin paperikassia EI VOI heittää pois), jämäköitä pakkauskoteloita, koska ”niitä voi käyttää lahjapaketteihin, päällystää ne säilytysrasioiksi, niitä tarvii kun postittelee paketteja … ” – Enkä selvästikään ole niitä tarvinnut, kun niitä varastossa on niin paljon.
Niistä rasioista se mummu tuli mieleen. Hänellä kun oli Perniön mummulan yläkertaan menevien rappusten alla olevassa komerossa kymmeniä ja kymmeniä (paita)laatikoita, mummulan vintti oli täynnä kaikkea, en muista mitä, mutta paljon siellä oli kaikkea … Yhden kerran muistan, että pääsin hänen kanssaan hänen pitsisen kamarinsa takana olevaa komeroa penkomaan, haettiin lankoja tms. ja mitä aarteita (kymmeniä puisia tyhjiä lankarullia, joilla sain leikkiä – jotain… ) siellä olikaan!
En itse asiassa ole kovin kova hamstraamaan ja säilömään – päinvastoin aiemmin kirppikset, divarit ja nyttemmin UEF-pömpelit, Pelastusarmeija sekä roskis ovat aika hyvin saaneet huushollistamme kierrätyskamaa ja roskaa, mutta vieläkään noista rasioista en raski luopua. Mummu ymmärtäis.
Laatikot ja monet muutkin tavarat ovat hurmaavia ja niitä voi aina tarvita, mutta ei niitä kuitenkaan raaski käyttää… Mammani ja mummoni olivat hyvin saman ikäisiä Sinun mummusi kanssa. Vietin etenkin mamman kanssa paljon aikaa Salossa ja hieman vähemmän mummon kanssa Muurlassa. Heidän en muista hamstranneen, mutta isäni oli taitava siinä. Vieläkin meillä on hänen ”talteen ottamiaan” tavaroita. Tervehdys sinne ”pohjoiseen” täältä ”etelästä”.
Hei Annelica sinne etelään. Mehän ollaan sitten vietetty samoilla seuduin aikaa joskus 60-luvulla. 🙂 Salossa käytiin mekin usein, Muurlasta vain ohi ajeltiin, ei mitään mielikuvaa siitä. Aurinkoista kevättä ja kesää sinne – meillä oli vielä pakkasyö viime yönä, mutta nyt paistaa ja pian vihertää!
Nyt kyllä sait kyyneleet silmään. Ja toiseenkin. Meidän mummo <3 Mummo oli ihana ihminen, hyvä sydäminen. Kävin usein hänen kanssaan kaupassa, siihen meni koko päivä. Pysähdyimme yhteen jos toiseenkin tupaan. Vanhemmiten opin, että osa oli sukulsisia, hänen serkkujaan. Vanhassa mökissä ei ollut sisävessaa, vasta uudessa talossa. Mutta se olikin kai sinulle ainoa Mummola, jonka muistat. Narunpätkien ja paperin kerääminen tuli kuvaan vanhuuden dementian myötä. (Uskon että Raija avusti). Voi miten kaipauksella muistelen niitä aikoja. Nyt täytyy mennä kuivaamaan posket…
Sinulle Mummola tosiaan oli paljon läheisempi ja tärkeämpi paikka kuin minulle. Ja kaikki sukulaiset keskenään; meidän perhe täällä Ultima Thulessa, kaukana pohjoisessa, oltiin aika eristyksissä… Vanhaa Nurkkilan mökkiä en muista kuin kuvista (= kuvasta, joka meillä kehystettynä); uusi Koivula oli minun Mummolani. Hyväsydämiseksi minäkin meidän mummun muistan. <3