Siinäkö se lauantai meni?
Meni se. Seminaaripäivä vei. Kovin ovat erilaisia tohtorikoulutettavien aiheet, aikeet ja aivoitukset. Siinäpä se on, siinäkin, työni rikkaus: ihmiset, historia ja ajatteleminen. Oppiminen ja ohjaaminen, niistä molemmista saatava ilo ja onnistumisenkin tunne.
Sitä ei ehkä kokematon ymmärrä, eivätkä ehkä vielä kaikki tutkimustyönsä alkutaipaleella olevat hoksaa, kuinka tärkeitä ovat ne hetket ja tilanteet, joissa omat, kuukausikaupalla yksin puurtamisen aikana kehittyneet ajatukset, argumentoinnit ja niiden auki kirjoittaminen on tuotu muille luettavaksi ja kommentoitavaksi.
Se vertaistuki: ”- Ai, en olekaan ainoa, jota tämä puuha ahdistaa? – Hienoa, olen saanut sanotuksi mitä halusin. – Aivan, tuo mitä sanoit, voisi todellakin olla hyvä näkökulman laajennus… jne.”
Tutkijankammiosta ulos uskaltautuminen luo vuorovaikutusta, jolla on ajatteluun ja uuden löytämiseen kehittävä vaikutuksensa. Hyvä sellainen.
Olen vakuuttunut että jokakeväisen kaksipäiväisen seminaarin anti on tärkeä … Jos minusta on kiinni, perinne jatkukoon. Kaikkine riitteineen.
Iltapäivän lopulla Lasaretista suoraan kaupungille, ja Sokeri-Jussiin. Tänään oli aikaa juhlia nuorenparin synttäreitä. Olivat valinneet ruokapaikaksi Sokeri-Jussin, jossa parhaillaan vierailevana tähtenä lähiruokalähettiläs Markus Maulavirta.
Menu oli aika rustiikkinen, mutta mikäs sen paremmin Sokeri-Jussiin ja lähiruokaan sopisikaan. Chef Maulavirta oli itse paikalla, ja kävi sekä pää- että jälkiruoan myötä juttelemassa pöydässä. Yhdessä totesimme, että onneksi ”Nouvelle cuisine” pienine piperryksineen on aika lailla ”förbi”. Me testasimme sekä kuhan että poron ja me kaikki olimme erinomaisen tyytyväisiä.
http://www.sokerijussi.fi/pdf/sokerijussi-mmmenu.pdf
Poislähtiessä tyventä. Merkillisen varhaista kevättä. Sinisen sävyjä. Väsy. Kylläinen. Lauantai-ilta. Vapaailta. Levollinen olo. Siitä huolimatta että tiedän, että sunnuntai ei tule kestämään iltaan asti.
Tultiin porukalla meille, tyttärelle Meksikoon viesteilimme, yritimme saada kadehtimaan mukavaa ”live”kanssakäymistä, vihjata että tulisi pois. Tulisi kotiin. No, ei vielä rientänyt matkatoimistoon hankkimaan lentolippuja Suomeen.
Maaliskuunkin on kohta mennyt. Haittakse? – Ei haittaa, ei.
Dear Food & Wine Connoisseur!
Parahin All-Round-Konossööri!
Ei ole ensimmäinen kerta, kun kiinnitän huomioni Teidän ja kaltaistenne herkkusuiden suosimien menu-listojen nimistöön.
”nokkosdippi”, ”jaloviinalla viimeistelty”, ”poro-peruna”, ”voitaikinaristikko”, ”Pohjolan paksu maito”, ”kaura-pettu-hunaja-muru”, ”vanhanajan puolukkavispipuuro”.
Sopivilla määreillä höystettynä arkisetkin raaka-aineet saavat hohdokkuutta ja lisäarvoa; sylkirauhaset stimuloivat pelkästä
SORRY! Teksti karkasi!
(jatkuu)
..menun lukemisesta. Eller vad?
”Lappapuurua.” Kuulostaako kulinaariselta?
Parahin kommentaattorini Koivu, parhaimmillaanhan ruokalistat ovat runoa, tai kaunista lyhytproosaa, eller vad?
On tietysti makuasia sekin, pitääkö tällaisista. Minä pidän.
”Lappapuurua” olisi kyllä minun mielestäni sopinutkin erinomaisen hyvin eiliseen miljööseen ja menun lähiruokateemaan. Semminkin kun se osa menusta oli tosissaan arkista. Poika sanoi, että tätä on tullut syötyä eräskin saavillinen. Lapsuudessaan meillä oli sitä varmaan joka toinen viikko iso Tupperware-kulhollinen jääkaapissa koulustatulovälipalaruokana tai iltapalana… Kuitenkin edelleen maistuu, jopa ilman ”pettu-hunaja-muruakin”. 😉