Sisäinen ajantaju, henkilökohtainen vuodenaikakello on sekaisin. Jos on luonto väärässä ajassa, niin yhtä lailla on sekaisin myös pohjoisesta palannut kaupunkilainen, joka luulee että pääsiäinenhän se tuli Lapissa vietettyä. Pääsiäisen jälkeiseltä näyttävät tiet, rannat, raitit. Linnutkin lauloivat aamupäivällä kuin pääsiäisen jälkeen. Se laulu kuulosti keväiselle, tuntui hyvälle.
Yön myrsky oli tyyntynyt, – joskin merenrannassa sitten kuitenkin tuntui vielä pureva tuuli. Olipa hyvä kävellä, ei luistanut, ja parempi olen kävelemään kuin hiihtämään. Möljällä, Nallikarissa, Hietasaaressa paljon uutta. Ei kylmä, enempi vähempi urheilullinen viikko takana, joten jonkinlaista liikkumisen riemuakin ilmeni, paljon kuvauskohteita ja kevääntuntua.
Yön unetkin hälvenivät ulkoilmassa. Mietin kyllä vielä lenkilläkin, että miksi minun on nähtävä niin paljon unia (muitakin kuin painajaisia) Meksikosta? Olenhan toki käynyt muissakin maailmanäärissä ja paikoissa kuin Meksikossa, joten miksen voisi välillä nähdä unia vaikka Etelä-Afrikasta, Italiasta, Maltalta, Kiinasta, Marokosta? Tai miksen voisi unissa tolskata jossain ihan uusissa kulttuureissa ja paikoissa: vaikka Mauritiuksella, Argentiinassa, Japanissa, inuiittien luona tai Irlannin nummilla – pakkoko sitä on vähintään kerran viikossa Meksikossa seikkailtava?! Eivät unet ainakaan vähennä alakuloa tyttären ikävän suhteen.
Mutta siis. Nalskussa. Otin paljon kuvia, ja muistin jostain lukeneeni, että kuvasta tulee taideteos kun sillä on nimi. Niinpä sitten mietin kovasti nimiä räpsäyksilleni. 😀 . Enkä kummoisia keksinyt, vaikka kivaa kyllä oli.
Upoksissa
Ei perässähiihtäjä, vaan yksinluistelija
Vappubrunssia odotellessa
[Rempattuun/uudelleenrakennettavaan Nallikarin ravintolaan
voi jo tehdä varauksia vappupäivän brunssille.]
Länsituuli
Kesä kaukana
Yhä ylos
Ei vielä
Laajat kaaret
Mörrimöykyn talvipesä
Liian aikaisin?
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Kummasti nuoren (eihän hänestä koskaan vanha ehtinyt tullakaan) Uuno Kailaan runo tulvahti mieleen, tuota kuvaa ottaessani, tulvahti mieleen näinä epävakaina päivinä.
Kovin on vielä hienoinen tuo railo…
Hietasaareen on tehty ulkoilureiteille kohennuksia, viitoituksia. Siellä kuljin.
Tuolla reitillä otin paljon myös ”pintakuvia”, tekstuureja, tai siis … en osaa selittää. Jäitä, olkia, oksia, säästelen ne kuvat huomiselle, tulevalle viikolle kuvituskuviksi.
Mutta tähän vielä viime vuoden kuukausikuvalle jatko-osa: ”siilojen tuho ja nousu” – alkaa näyttää aika hyvältä, eikö?
Ja sokerina pohjalla: meidän kilpuri on herännyt. Elmerillä oli neljän kuukauden unien jälkeen kevätkylvyn aika. Ruoka ei vielä maistunut, mutta kovasti jo janotti. Vain 10 % painosta (= 55 g) oli talven hibernaation aikana häipynyt.
”Papukaijanokka” pitäisi jo hioa, viilata, mutta eipä taida minusta siihen olla… Noh, katsotaan tässä…
Oot kyllä ollu ihan samoilla reiteillä kuin minäkin tänään. Kävin pitkästä aikaa pyöräilemässä tuolla päin, ja juuri noita samoja ”siiloja” ja viittoja ihmettelin.
Noilla tienoilla on kyllä mukava liikkua nykyisin; Nalsku on tosi komea jo. Ja Hietasaaressa hyviä reittejä, nyt sitten viitoitettuja ja näytti olevan osa valaistujakin jo!
Melkein jo ehdin säikähtää, että eikö ”minun” majakkaa näykään, näin pidetään meikäläistä jännityksessä. Sää on kuin huhtikuunlopussa myös täällä Kuopiossa!
Toki Lepolandian majakka Nallikarissa on kuvattava!