Lunta

Hiljaista, mutta touhukasta.

Historioitsija Peter Englund on kirjoittanut kirjan ”Hiljaisuuden historia”, jossa hän kertoo kuinka voi, joskus, hyvissä olosuhteissa, halutessaan kuulla lumen satavan. Minä olen tänään kuullut. Tänään on ollut – 1C. Yöllä oli satanut muutama sentti lunta. Pihapiiri ja metsä puuterinen.

Pihalle siis, – heti kun olimme tunnin, pari, kolme yrittäneet saada (uutta) nettiyhteyttä toimivaksi. Pehtoori asensi antennia, minä yritin datailla, laitella asetuksia. Hetken sähköposti ja netti muutenkin toimi, mutta se kyllä vaati kovaa yrittämistä! Jossain vaiheessa pehtoori haki kamerani, räpsi kuvia ja nauraa hekotti, että vaimonsa on tullut mökille rentoutumaan: vaati kuvan julkaisemista täällä. Joten melkoisen tupinan jälkeen liitän sen tähän (sikäli, mikäli onnistuu… ). Montako mahdollista (!) nettiyhteysvälinettä löydät kuvasta?! 😉

Reilusti ennen puoltapäivää annoin periksi, lähdin pihahommiin (lumityöt ja kuvailua), iltapäivä meni muuttoapupuuhissa Laanilassa, illansuussa pehtoori jatkoi edelleen antenniprojektin parissa ja minulla huki lämmitellä sauna.

Nyt väsy. Ehkäpä leffailta.

Mutta tässä kuvia lumesta, joka taitaa olla aika harvinaista herkkua vähän joka puolella Suomea. Täällä sitä on. Lapioitavaksi, lingottavaksi, kolattavaksi, harjattavaksi, nautittavaksi, kuvattavaksi asti.

Männyllä on säärystin?

Purolle reitti selvä. Saunavedet sieltä.

Mökin lähistöllä asustelee metto, on nähty se monta kertaa. Purolle mennessä hangessa tämmöiset jäljet; pehtoori sanoi, että ovat sen metson jäljet, siipien kärjet jättäneet jäljet. En rohkene epäillä.