Paluu kustannuspaikalle sujui ilman isompia yllätyksiä; vähän siten, että onko viikkoa tullut poissa oltuakaan. Ehkä keskittyminen kuitenkin oli tavallista parempaa. Ja vähän sellainen ”kääritäänpä-hihat-ja-hoidellaan-hommat-alta-pois”. Noh, parin kokouksen/palaverin jälkeen moinen tarmonpuuska jo ohi: tavallinen hiljalleen puurtamisen meininki oli jälleen tosiasia. 😉
Eiliseltä kuvausretkeltäni vielä kuvia. Ollaan taas lätäkköajassa. Kuvaaja kyykkii kuvaamassa heijastuksia ja veden eri olomuotoja ja hieman tupisee, että ei ollut makroa mukana, vaan normizoomilla (24 – 105 mm) koetti näitä luonnon muokkaamia tekstuureja, kuoseja, pintoja, luonnon arkisia yksityiskohtia kuvailla. Ei tarvi mennä aarniometsiin tai savanneille: lätäköt ja rapakotkin ovat kauniita. 🙂
Edelleen olen sitä mieltä että miehen suvun käytössä ollut sukunimi Rapakko olisi ollut aika hyvä: ajatelkaa nyt Reija Rapakko! Olisi aika lailla rispektiä jo nimessä, eikö? Ottasinkohan taiteilijanimeksi sen? (Heh, minkä taiteen? kysyn vaan!) Mutta siis; eilisiä kuvia (klikkaa isommiksi näet kuinka pieni voi olla karulla tavalla kaunista).
Kerrassaan hienoja kuvia, kuten myös edellispäivän otokset. Hienoja onnistumisia! Reija Rapakko olisi kyllä aika naseva taiteilijanimi 😉 Minunkin kotikylällä muutamia Rapakko-nimisiä ihmisiä oli/on, mutta Lätäkön suku on minulle tuntemattomampi 😉
Kiitos, kiitos. Vaikka kyllä tässä kuvausherkkyys ja -taito on laskenut kun on ei ole oikein tullut (tavoitteellisesti = oltua kursseilla tms.) harrastettua.
Kyllä ne sinun kotikyläsi (Ruukin, eikö niin?) Rapakot ovat juuri niitä pehtoorin sukuun kuuluvia.
Ruukinpa hyvinkin 🙂
Mielenkiintoisia erinäköisiä jääpintoja olet löytänyt. Mietin tuota noiden kuvien valaistusta… Lähinnä sitä, että olisikonko itse pistänyt Lightroomissa pikkasen valoa lisää, mutta sitten ”ymmärsin yskän”. Kuvien vallitsevasta valosta jopa entinen oululainen näkee missä kaupungissa (ja jopa missä Oulun rannalla) kuvat on otettu.
Kiitos Pasi palautteesta. Ja ohjeesta. Kyllä, valoa pitäisi kuvissa olla enemmän.
Tämä on minun helmasyntini. Otan, ja vielä säädänkin, liian tummia melkein kaikista kuvista. Eivät niinkään näytöillä (varsinkaan iPadin hehkuvalla retina-näytöllä) näytä liian tummilta, mutta erityisesti tulostaessa ”pimeyden” huomaa. Siis ei ollut tarkoituksena pohjoista tummuutta korostaa.
Sama synti myös itsellänikin. 🙂 Ehkä se on näiden superüberhienojen retinanäyttöjen vika (kuten on myös tässä minun MacBook Prossa), silmä tottuu kuvankäsittelyn aikana ”liian hyvään” ja seuraavana päivänä huomaa kuvien jääneen vähän tummiksi. Saattaa myös johtua siitä, että teen yleensä kuvankäsittelyt illalla hämärässä, jolloin silmä on adaptoitunut hämärään.
Nyt olen oikein alkanut tarkkailemaan tuota omassa kuvankäsittelyssäni ja yritän päästä siitä eroon. Siksi varmaan tämänkin noteerasin. 🙂 Olen viime aikoina ihaillut sellaisia kuvaajia, jotka tietoisesti osaavat oikein ylivalottaa kuvan niin, että se näyttää hienolta. En kuitenkaan varmasti mene niin pitkälle ylivalotuksessa kuin monessa sisustusblogissa on menty.
Näissä valotusasioissakin on varmasti koulukuntansa; ja eri aikoina, eri genreissä on omat tottumuksensa, mutta kuten molemmat arvelimme, tekniikka taitaa lopulta vaikuttaa eniten. Hehkuvat näytöt ”valaisevat” kuvia liikaa. Mutta tämän tietäen: yritän kehittyä. 😉
Laitoin yhdelle kuvalle verrokin, – alapuolella reilusti vaaleammaksi säädetty…