– Nythän on sunnuntai alkuiltapäivä, miten selviät illan ja yön yli?, kysyi asematuki/tukiasemahenkilöni kun hänelle soitin puolen päivän jälkeen. Kriisinhallinta-apua kun tarvitsin! Ja kuinka hän tiesikään kysyä oikean kysymyksen: kuinka selviän? – No en mitenkään!
Eikä ole kyse enemmästä tai vähemmästä kuin siitä, että olen saanut tietokoneeni totaalisesti jumiutettua.
Kävipä nimittäin niin, että eilen hankin kolmen teran (tarkoittaa todella ISOA) ulkoisen kovalevyn, ja asentelin sen, siirtelin ja tallentelin tiedostoja, onneksi kaikki!, olin ihan tolkuttoman tyytyväinen, että osasin kaikki kytkennät tehdä, ja vielä siististi, piuhat piilossa: uudet ja vanhat kuvatiedostot tulisivat säilymään suunnilleen mahdottoman kauan, ja olisivat kätevästi jatkuvasti käytettävissä.
Puolille öin eilen ehtoolla näitä hommia tein, – ajatuksena, että tänään sitten alan hyödyntää kuvien käyttöä, päivittää www-sivuja etc. Jopa tehdä töitä (huominen opetus!! -oikeesti huoli siitä!!), laatia paistinkääntäjille kaunis jäsenkirje, tehdä muutama kuvistani tilattu onnittelukortti, etc.
Ja miten käy aamulenkin jälkeen kun istahdan koneelle? Se on jumissa. Totaalisesti jumissa. Vierotusoireet alkoivat välittömästi… 🙂
Kun sitten ei ollut muuta mahdollisuutta oli tehtävä töitä ja kirjeitä tällä pikkuisella, vanhalla (6 v. lienee maailmaa kiertäneelle pikkuläppärille oikeasti pitkä ikä) koneella. Ja torjuttava vierotusoireita tekemällä hyvää ruokaa. Nuoriparikaan kun ei päässyt syömään, päätin tehdä ruoan ihan omaan makuuni [onneksi pehtoori on hyvin kaikkiruokainen].
Joskus ravintolassakin tilaan näin: kaksi eturuokaa ja jälkkäri. Siispä parsaa ja parmankinkkua, sitten ”pääruoaksi” Toast Skagen eli se tanskalainen katkarapuleipä ja jälkkkäriksi sitrus-vaniljakreemi-rahka. Jonka gourmet-tasolle nosti sen kanssa nautittu limoncello-tilkka.
Tänään keittiön eturuoat eivät olleet mitään pieniä piperryksiä ja jälkkäristä olisi riittänyt neljälle.
Mutta emme valittaneet.
Ihanaa, että aina jaksat teyhdä niin luettavan hyvää ruokaa! Tuolla aiemmin sanoin pikseli, mutta tarkoitin tietysti resoluutioonia, sorry, tekniikka(kaan) ei ole vahvimpia puoliani.
Useimmitenhan ruoan laittaminen ei ole minulle ”jaksamista”; päinvastoin sen tekemisestä saa energiaa. Muutenkin kuin ihan konkreettisesti. Se on terapeuttista, sopivan luovaa, siitä saa tekemisen ja tuloksen ilon. Ja aika usein hyvän maunkin.
Kyllä nuo resoluutiot ja pikselit menee minullakin varsin usein ihan suloisesti sekaisin.
”Ja miten käy (erääseen viineistään tunnettuun maahan suuntautuneen matkan) jälkeen kun istahdan koneelle? Se on jumissa. Totaalisesti jumissa.”
Samma här 26.3. klockan 22.05! Sitä ON liikkeellä.
”Laajakaistayhteys 3 WAN Miniport (PPOE) katkaistu.”
”DNS-palvelimen kokoonpanomäärityksissä voi olla vikaa”
”Laajakaistayhteyttä ei voitu muodostaa tietokoneessa koska etäpalvelin ei vastaa.”
HärreGyyd! Pakko myöntää, ettei mistään tule mitään jos kone bragaa.
Ja sitten: korjausdiagnostiikan kaikkien ajateltavissa olevien kombinaatioiden (salasanan vaihto, alkuperäisten asetusten palautus, virran katkaisu, 10 sek odotus ym. ym. ym…) kokeilun jälkeen, modeemin Internet -valo syttyy.
Mikä sai sen syttymään? Se jäi salaisuudeksi.
Mutta sinä et saanut vierotusoireita, et vaikka olit jo reissun ajan ollut ilman konetta? Etkä tarvinnut massiivista ruokaoperaatiota kriisinhallintaan?
Minulla onneksi on näitä tilanteita varten tukihenkilö, ja aika usein kyllä juuri tuollainen korjaussetti jonka sinäkin olit tehnyt, auttaa. Mutta niissä jää aina arvoitukseksi, mikä lopulta oli se ratkaiseva, auttava, toimenpide.
Viinimaa? TAAS Espanjassa? Unkari?
Joka tapauksessa mieluisaa, että olet onnistuneesti palannut myös virtuaalimaailmaan.