Tämä blogihan syntyi tarpeesta lopettaa loputtomat päiväkirjasepustukset, tajunnanvirrat, avautumiset tasan tarkkaan vain ja ainoastaan itselleni, päivistäni vuolaat vuodatukset, joilla ei ollut mitään merkitystä kenellekään, ainoana tehtävänään toimia itseterapoinnin välineenä, mitä sitäkään ei tule väheksyä.

Tämän blogini tekstit ovat about tuhat kertaa kepeämpiä, pinnallisempia, arkisempia kuin koskaan yksikään niistä teksteistä, joita vuosikymmenien aikana olen päiväkirjoihini rustannut. Tänne blogiin valikoituu ihan toisenlaisia juttuja kuin omien päiväkirjojeni sivuille. Jos nyt olisi vielä se ”vanha päiväkirja-aika”, kirjoittaisin jostain ihan muusta kuin mitä nyt tänne internetin avaraan maailmaan päivän kulusta tulen kirjaamaan.

Blogistahan on tullut minulle elämäntapa, osa minua, maailmani jäsentämistä minulle itselleni. Ja eilen illalla klo 21.37, kun internet-hotellini, jossa tämä Tuulestatemmattu bunkkaa, ”romahti”, tuntui, että ”mieki romahan”. No ei sentään, mutta kun olin tehnyt Valentinen-päivästä postauksen, sen Facebookiinkin linkitin ja sen myötä hyvää Valentinen päivää kaikille toivottelin, eikä kukaan päässytkään juttua ja toivotuksia lukemaan ja kun ei aamullakaan www-sivustoni, eikä blogi auennut, oli vähän sellainen olo, että osa minusta on ”kiinni”. Vaikea selittää, mitä tarkoitan, mutta hassu tunne se oli. Ja oikeasti aika hämmentävä. Noloa moinen tunne? Ehkä vähän. 😉

Tästä merkillisestä tilanteesta huolimatta sain itseni liikkeelle: ensin äidin asioilla, sitten Caritakseen, jossa sähköpostisäätöjä yms. ja sieltä sauvakävelylle keskustan äärilaidoille. Löysin Oulusta ihan uusia näkökulmia. Ei, kameraa ei ollut mukana. Tarpeeksi kummallista oli olla sauvakävelyllä (liki keski)kaupungilla, mutta kun juuri sauvakävely on nyt sellaista olkapään toipumista edesauttavaa toimintaa, että oli vaan käveltävä – sauvojen kanssa.

takkatulen ääressä

Kunhan kotiuduin, aloin tehdä safkaa: poron palapaisti uunijuureksilla ja laskiaispullat (jotka kyllä tein jo eilen illalla) kelpasivat nuorelle parille.

Ja äsken lapsi Meksikosta soitti. Pitkän tovin flunssaisen tyttären kanssa jutustelimme, Meksikon meininkiä yhdessä ihmettelimme. Olipa jotenkin tavattoman mukava puhelu. Vaikka ei se ikävää yhtään vähennä.

Olympialaisia, lukemisia (erinomaisen mielenkiintoinen väitöskirjan käsikirjoitus, kerron lisää kunhan on julkinen), takkatulta, kohta ehkä jopa Putousta, …

Tämmöistä höpötystä tämä julkinen ”tilittäminen” sitten vain on.


takkatulen ääressä-2

2 Comments

  1. Blogisi OLI viime yönä ”tukossa”. Oma laitteistomme pätkii ajattelin, ja painuin pehkuihin.

    Valentinus (kiitos historiallisesta katsauksesta), Valentine. Balladi ”My Funny Valentine” (esim. Ella Fitzgerald – kannattaa kuunnella!) sävellettiin Broadway-musikaaliin liki 1700 vuotta Valentinus Roomalaisen hengiltä nirhaamisen jälkeen. Vaikka musikaalilla ei ole mitään tekemistä marttyyripyhimyksen kanssa, Wikipedian mukaan ´My Funny Valentine´-biisiä on ”…myöhemmin alettu Yhdysvalloissa yhdistää ystävänpäivän juhlintaan…”

    Minäkin ole huono oppimaan ulkoa tuotujen päivien juhlintaa. Sain kaksi Itellan välittämää ja yhden s-postitervehdyksen. Vastasin kolmella e-viestillä.

    Poikkeus vahvistakoon säännön: Hyvää Ystävänpäivän Jälkijuhlaa!

    PS Ellie Goulding esiintyy heinäkuussa Ilosaarirockissa. ”Kun oot alkuun päässyt, niin antaa mennä vaan…”

  2. Koivu hyvä, jotain hyvää blogipimennossa; sinä olet mennyt ajoissa (?) nukkumaan. 😉

    Ella Fitzgerald kuunneltu ja pidetty. Ellie Ilosaarirockissa?! Ja mistä sinä tämän nyt sitten bongasit, sinä joka väität pudonneesi kelkasta? 😀 Ehkä kuitenkin Sir Elton riittää minun tälle vuodelle konserttikiintiöni täyttämiseksi.

Jokainen kommentti on ilo!