Päivärytmi ja sen tärkeys

Nyt se on taas tullut todistetuksi: ei pitäisi ihmisen toimia (joutua toimimaan) vastoin omaa luontaista rytmiään. Tämän kaltaisina päivinä minä vannon biortymin, unirytmin, vuorokausirytmin, fiiliksen, nukkumisen, oman rytmin … kaiken mahdollisen asiaan liittyvän nimiin.

Olenhan aina(!) ollut aamuihminen. Tai siis olen aamuisin terävimmilläni (mikä ei ehkä ole paljon sekään, mutta kuitenkin 🙂 ): aamuisin tapahtuu, hommat hoituu, ajatus kulkee, sanontani on selkeää. Kerrassaan pahin hetki kaikelle järjelliselle toiminnalle on iltapäivän viimeiset tunnit, alkuilta, about klo 16 – 18. Se on minun rytmissäni erinomainen aika tehdä arkiruokaa ja syödä sitä. Siihen minun fysiikkani on tottunut ja siihen se sopii. (Varhais)aamut ovat hienoa aikaa, iltapäivät uneliaita, tuhnuisia, turtia, … ja jos vielä on menossa helmikuu, niin kaikinpuolin huonoja aikoja luennoida. Luennonpito on – paitsi älyllinen – myös fyysinen suoritus. Uskokaa pois.

Tänään klo 4:40 olen täysin hereillä. Kroppa ja mieli kieltäytyy vaipumasta enää uneen. Hitto! Puoli kuudelta lopetan yrittämisen, menen suihkuun, aamukahvi ja jukurttia, toinen kuppi kahvia, meikkaus, tukan kuivaus (pieni tupina että tämä malli EI ole hyvä), vaatteet (tänään valinta ongelmaton) ja vartin yli seitsemän laittelen autoa Linnanmaalla ”johdon nokkaan”. Käyn tarkistamassa luentosalin äänentoiston (aion näyttää luennolla pätkiä Elävän arkiston dokkariaineistosta), vastailen sähköpostit, kirjoitan yhden suosituksen, käyn pikaisesti luennon matskut läpi ja klo 10.15 aloitan luennon. Puolitoista tuntia menee hyvin. Ainakin minun mielestäni. Saan opiskelijat kysymään, keskustelemaan, kuuntelemaan, tekemään muistiinpanoja, nauramaankin, ja taas kuuntelemaan. Kaikki hyvin.

Iltapäivällä käyvät (viimeiset 22:stä!!) kandilaiset sopimassa opinnäytetyönaiheesta, vielä olen skarppina, ja opiskelijat autettu alkuun. Kahdelta jo hoksaan, että aamuherätys oli liian varhain; haen Humus-kuppilasta kahvia (mitä yleensä en tee; aamukahvi kotona ja toinen duunissa yleensä riittävät päivän tarpeekseni) ja sorrun myös Pätkikseen. Sitten pikku palaveri kollegan kanssa, pari puhelua, ja hiljalleen kello lähenee neljää, mikä minun rytmissäni merkitsee vaiheittaista siirtymistä kohti kotia. Tänään se ei suju. On poikkeuksellisesti toinen kahden tunnin pätkä luentoa klo 16 – 18. Menen luentosaliin, jossa on opiskelijakato aamuiseen verrattuna. Mutta fukseilla on huomenna iso tentti, joten ehkä ymmärrän, että neljännes porukasta on pois. Sen lisäksi, että olen väsynyt, nälkäinen ja ajatus puuroutunut, olen menettänyt yleisöä, mikä alentaa motivaatiotasoa.

Jatkan siitä, mihin aamun luennolla jäin: suurten ikäluokkien nuoruus ja nuorisokulttuuri vaihtuu hiljalleen työn tekemiseen. Maaseudun työvuosi ja sukupuolittunut työnjako eivät ole vireystilani kohentamiseksi paras tekijä… mutta kahlaan kuin kahlaankin luennon läpi. Eikä kukaan haukottele, en edes minä. Mutta! Eihän se luento nyt mikään argumentoinnin ja artikuloinnnin riemuvoitto ole! Järjenvalo ei loista!

En todellakaan halua opettaa illansuussa!

Tätä postausta varten, ja väitteeni oikeaksi todistamiseksi, googlettelin sanaa biorytmi (etc.) ja törmäsin vähän epäilyttävälle sivustolle nimeltä ”Rajatieto”. Siellä sai laskea itselleen biortymin. Ja? No tietysti se näyttää että minun piti tänään klo 16.40 olla suunnilleen parhaimmillani (älyllinen tila on sentään nolla, eikä miinuksella!) ! No ei kyllä hyvältä vaikuta jos tänään illansuussa olen ollut fyysisesti ja ”tunteellisesti” parhaimmillani! Millaistahan se on kun olen tuolla käppyrän pohjalla? No onneksi silloin ei ole iltaluentoa.

 Saako nyt mennä nukkumaan?