Mopoilla ei 1960-luvulla saanut ajaa ollenkaan öiseen aikaan.
Pappa-Tunkat ja muut mopedit olivat vain päiväkäyttöisiä;
niillä kun ei ollut lupa ajella iltakahdeksan ja aamukuuden välillä.
Entäs tiesittekös sitä, että 1900-luvun alussa Suomen väestöstä yli puolet olivat alle 25-vuotiaita. Ja sitten vuosituhannen vaihtuessa, vuonna 2000, alle 25-vuotiaita oli enää 35 prosenttia.
Avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen oli RIKOSlain mukaan rangaistava teko aina 1920-luvun loppupuolelle asti.
E-pillerin tulo Suomeen vuonna 1965 näkyy välittömästi syntyneiden määrän alenemisena.
Vuoteen 1953 asti oppikoulun pääsytutkinto koostui matikan, äidinkielen, uskonnon ja maantiedon (tuo viimeinen kyllä hieman yllättää!) kokeesta. Sen jälkeen tutkintoa muutettiin niin, että kaksipäiväisissä kokeissa testattiin vain matikan ja äidinkielen osaamista. Kansakoulun neljännen luokan kevättodistuksen keskiarvo vaikutti myös tulokseen. Asiaa käsittelevässä tutkimuksessa (Koski 2003) todetaan näin: ”Suurissa kaupungeissa alettiin järjestää oppikoulun pääsytutkintoon tähtääviä kursseja, joita saattoivat antaa tutkinnossa näennäisen etumatkan.”
Kai ne sitten antoivat. Sellaisella minäkin kesäkuussa 1969 kävin. Vanhalla Ynnillä, tuomiokirkon vieressä, niitä järjestettiin kahdesta neljään tuntia päivässä ja kurssi kesti kaksi viikkoa. Ja pääsin kuin pääsinkin oppikouluun, Tuiran yhteiskouluun, vaikkei se keskiarvo ollut kuin nippa nappa kahdeksan (eikä oikeastaan koskaan sen jälkeen niinkään hyvä. 😉 ). Tätä viimeistä seikkaa en ehkä huomenna luennolla opiskelijoille kerro, vaikka nuoruus ja koulutus onkin Arjen historian -luentoni aiheena.
Onko joku muukin käynyt ”oppikouluun pyrkimiskurssit”?