Niinhän se ruukaa tähän aikaa vuodesta olla: pimeä, pimeä, pimeä! Sataakin vielä. Satakoon!
On erinomaiset olosuhteet tehdä töitä. Pitkää rästilistaa ryhdyin aamusella purkamaan, nyt kun kandirumba on pariksi kuukaudeksi ohi, voi taas hoidella sälääkin. Siinä se päivä iltapuolelle asti humpsahti. Käynnistin jopa ensimmäiset kaksi uudistustakin professori-positioni turvin. Pikku juttuja, mutta kuitenkin. Toinen on pienen pieni: kanditutkinnon suorittaneiden nimet julkistetaan vastedes isolla, virallisella ilmoitustaulullamme joka publiikkia ennen. Näkyvästi. Toiveissa on, että se kannustaisi muitakin kokoamaan ja ottamaan ulos kandinpaperit heti kun mahdollista. Maistereiden nimet on meillä julkistettukin jo vuosikausia.
Toinen vähän isompi juttu on, että kyselin tohtorikoulutettavilta kandi- ja graduaiheita perustutkinto-opiskelijoille; toiveena ensinnäkin se, että voisin omaa – lopultakin aika rajallista – tutkimus- ja asiantuntemusalaani laajemmin jakaa opinnäytetöiden aiheita ja toiseksi se, että saataisiin väitöskirjantekijät ja gradulaiset yhteistyöhön, josta uskon olevan tiedollista ja tutkimuksellista iloa ja antia molemmin puolin.
Katsotaan nyt, onko näillä yrityksilläni mitään merkitystä. Oppiaineessa tuntuu olevan isompiakin hankkeita ja intohimoja tulevien tutkimusten osalta; ihan mahdottoman tyytyväinen olen kun voin pysytellä ulkopuolella moisesta.
Sitten tein ensimmäiset suositukseni (professorina) tohtorikoulutettavien apurahahakemuksiin. Suomen Kulttuurirahastolle vakuutin kolmen meidän väikkärintekijän tarvitsevan – ja ennen kaikkea ansaitsevan – rahoituksen tutkimukselleen. Ulkopuolisen rahoituksen hankkiminenhan se on olennaista yliopistoelämässä nykyisin. Aiemminkin sitä olen ollut tekemässä ja parin, ihan isonkin (EU-) projektin onnistuneessa haussa, tuloksessa ja päätöksessä touhusin paljolti itsekseni. Mutta niistä on aikaa ja ne liittyvät enemmän opetukseen kuin tutkimukseen. Se oli silloin kun minulla oli vielä paljon enemmän ambitioita ja intohimoa duuniin kuin nykyisin.
Tänään minä haluan vain tehdä huomisen hyvin. Päivän kerrallaan.
