Glögimaaottelu 2013 ja hyviä …

Rännänsekaista vettä heti aamusta. Ja paljon.

Aamun asioiden ja normikierroksen jälkeen Linnanmaalle. Väitöstilaisuuteen kiiruhdin. Olipas oman arvonsa tunteva vastaväittäjä, joka kuitenkin oli aika mainio. Ilmoitti heti väitöksen alkuun, että ”kidutan, mutten tapa”. Eikä kyllä pahasti kiduttanutkaan. Ja otti huomioon väittelijän lisäksi myös yleisön, mikä ei ole meidän väitöksissä ihan tavatonta, mutta aika harvinaista kuitenkin.

Rospuutto-kelistä huolimatta kohti joulua mennään ja on hyvä aika glögille. Jokavuotinen maaottelu vuosikertaglögien – ruotsalainen Blossa ja suomalainen Loimu – välillä on taas käyty.

(Viimevuotisen yhteydessä (KLIKS) pipari-sinihomejuusto-herkkujen ohjeita.)

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. 

Ruotsalaisten (miksi Alkon sivulla se on mainittu tanskalaiseksi??) Blossa on tänä vuonna taalainmaalaisittain punavalkeassa pullossa, ja on väriltään hyvin hailakkaa. Ruusunmarja ja vadelma ovat maun antajina ja värikin tulee niistä. Mutta missä joulu? Ei värissä eikä maussa. Pullo on jouluinen, ei muu. Meidän mielestä siis.

Kuten ennenkin suomalainen Loimu (14,19 euroa) on hieman länsinaapuriaan kalliimpi, ja prosentteja on paljonkin enemmän (21 % – 15 %) ja hyvänen aika, niin on kyllä makua ja tuoksuakin. Mustikalle, makealle, mausteiselle, vahvalle maistuu. On sen verran tuhtia, ettei lasillista enempää tee mieli, mutta sitenhän se glögi onkin parasta. Mukillinen riittää. Ja se mukillinen on hyvää, jouluista, mausteista, lämmittävää maultaankin. Paljon pidimme.

Ilta-Sanomien glögitestissä Blossan tavallinen, vuosikerraton glögi oli pärjännyt todella hyvin, (tässä yhden mukana olleen arvioitsijan blogipostaus asiasta). Pitänee se vielä hankkia…

Ja glögin kanssa tai pikkujouluissa tai muuten vain on mukava tarjota jotain makoisaa. Yllä kuvassa meillä jo perinteinen makupala (joka sopii portviinin kanssa vielä paremmin…). Mustasta taatelista (luomukaupoista ja kauppahalleista löytyy, tavallisetkin käy) kivi pois ja sen tilalle viipale sinihomejuustoa. Ui-jui, hyvää on.

Sitten sellainen herkku, joka meille on tarjottu espanjalaisten viininmaistiaisten yhteydessä tapaksena: edelleen taateli, kivi pois ja kiedo se puolikkaaseen pekoniviipaleeseen, paista pannulla pekoni rapeaksi. Tuoksu on huumaava. Ei näitä monta tarvi, mutta on hyvää…

… ja torstain Hesarista löysin tämmöiseen herkkuun ohjeen….

Persimonista makea tapas, glögin kylkiäinen (kanelia ei missään tapauksessa saa jättää pois!)

2 per­si­mo­nia
ri­paus ka­ne­lia
80 g (8 vii­pa­let­ta) pros­ciut­toa
8 ros­ma­rii­nin ok­saa
2–3 rkl hu­na­jaa

Pais­ta­mi­seen:
voi­ta

Pe­se per­si­mo­nit huo­lel­li­ses­ti kuu­mal­la ve­del­lä. Leik­kaa kah­dek­sak­si loh­kok­si. Pois­ta kan­nat. Ri­pau­ta per­si­mo­neil­le hie­man ka­ne­lia. Leik­kaa il­ma­kui­va­tut kink­ku­sii­vut pi­tuus­suun­nas­sa puo­lik­si. Kää­räi­se per­si­mo­nien ym­pä­ril­le. Leik­kaa ros­ma­rii­nin ok­sat puo­lik­si ja lä­vis­tä ok­sal­la kink­ku­sii­vu kiin­ni per­si­mo­niin. Kuu­men­na voi­no­ka­re pan­nul­la. Nos­ta pan­nul­le per­si­mo­nit ja pais­ta, kun­nes pros­ciut­to on kau­niin kul­lan­rus­kea ja ra­peah­ko. Va­lu­ta pääl­le hu­na­jaa ja nos­ta tar­joi­lu­lau­ta­sel­le. (Re­sep­ti: Su­vi Rüs­ter)

Stockalla oli tänään oikein hyviä persimoneja tai kakeja tai millä nimellä niitä kukin kutsuukin. Kolme isoa maksoi vain euron.

Persimoni sopi oikein hyvin salaattiinkin. Nuo glögikylkiäiset kun söimme tänään alkupalaksi, ja pääruoaksi tein eka kertaa eläissäni karitsan karetta. Sen rinnalla ollut tattirisotto oli kyllä makoisampaa kuin karitsa :D. Luulenpa että karitsan kyljykset ovat meillä vastaisuudessa – kuten ovat monta kesää olleetkin – enempi grilliruokaa kuin räntäsateisen marraskuun herkku. Siispä pitäydyn taas vähän aikaa niissä jutuissa, jotka hanskaan.