Oli lähdettävä altaalta kun ruskeapohkeiset allaspojat keräilivät jo rantapatjoja, uinninvalvoja lähti rannasta, varjot pitenivät, valkohapsiset ennglantilaistyttökullat aikaa sitten poistuneet, äidit saaneet lastenaltaan polskijatkin jo suihkuun, kun enää vain muutamat kuparin-, liki ruosteenruskeiksi paahtuneet nuoret aikuiset nauttivat vielä ilta-auringosta… minun oli jo aika lähteä… Pehtoori ei ollut tullut ollenkaan auringonottoon ja uimaan, – olimme hotellilla vasta neljän kieppeissä…
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Aamullla kunhan olimme nauttineet aamiaisen – ensimmäistä kertaa – ulkona, päätimme että levadoille lähdetään. Ihan sama, vaikka patikkakengät edelleen kohtuullisen kosteat. Lähdemme silti. Hyvä että lähdimme.
Campanárion kylään päättyi noin seitsemän kilometrin helppo patikkamme, parissa kohtaa oli tiukka pudotus ilman kaiteita, mutta koetin olla kurkkimassa sinne. Atlantti näkyi kauniina lähes koko levadan ajan. Kukot kiekuivat, koirat haukkuivat, kotkankin näimme, kaksikin, kastanjan piikipallerot kuin hiukseni (merivesi, aurinko, kostea tuuli tekevät luonnonkiharoistani vähemmän viehättävät!) välillä ihan hiljaista, ja sitten St. Martinezesin kylän kellonsoittaja kutsui paikallisia lauantaiaamun messuun todella kauniilla, ihan melodisella, pitkällä kellonsoitolla.
Oliko hieno patikka? – No oli!
Sekä vuoren rinteillä että altaalla, illallispöydässä ja aamiaisella ehkä vähän kummallisen kiitollinen olo, etuoikeutettukin, kovin iloinen siitä että tälllaisia päiviä saa elää ja nauttia. Olla ja liikkua.
Hortensiat kasvavat villinä, samoin pelakuut, joulutähdet, kurpitsat kuivamassa talojen katoilla (miksihän?) … siinä me tepastelimmme ja oli lämmin (about + 18 – 20 C). Lauantaiaamupäivä. Hyvä olo. Patikointi on hyväksi.
Samaisella turneella myös piipahdus madeiralaisella hautausmaalla. Minullahan on tämä merkillinen hautausmaaharrastus. Kierrellä ja kävellä niillä. (ks. esim. Meksiko ja Italia)
Kunhan alkuiltapäivästä palauduimme hotellille vaihdoimmme kengät ja vähän citympää vaatetta ja lähdimme vielä rantapromenadille: halusin kuvata tyrskyjä. Siis vaihteeksi kävelimme.
Lounaalle istahdimme ja lohileipä madeiralaisittain oli vallan erinomainen, eikä rosekaan huonoa.
Ai niin ruoasta puheenollen, mitenkö meni eilinen Michelin tähden illallinen? Jo vain oli erinomainen, – tosin olemme kyllä parempiakin päivällisiä nauttineet, mutta palaan tähän vielä kuvien kera erikseen. Tällä pikkuläppärillä kun tämä ”kuvatoimitus” on kovin vajavaista, ja haluan näyttää kuinka kauniita annoksia nautimme. Ja sitten äsken! Laiskuuttamme varasimme päivällä pöydän melkein hotellin portin pielessä olevasta ravintolasta [”siis ei lähdetä vanhaan kaupunkiin, – kävelylläkin rajansa”] pöydän. Emmekä todellakaan tienneet saavamme myös kabareen samaan hintaan! Ihan huikea paikka. kerronpa siitäkin toiste.
Hautausmaat, hyvä harrastus! Niitä on harrastettava niin kauan kuin on elävien kirjoissa.
Kuva 2 (Custom): kymmenkunta hautaa liuskekivien päällä. Onko kiveys ladottu hautojen päälle ja hautakivet sitten nostettu yhteiselle tasolle? Härmäläisestä käytännöstä poikkeavaa joka tapauksessa.
Kuinka ollakaan, olen ollut laulamassa (kuoro) kaksissa hautajaisissa (ort.) nyt lokakuussa. Avoin arkku on voimakas muistutus elämän katoavaisuudesta.
”Anna, oi Herra, lepo palvelijallesi / ja saata hänet paratiisiin, / jossa pyhien joukot ja vanhurskaat / loistavat niinkuin tähdet. / Saata, oi Herra, lepoon nukkunut palvelijasi.”
Koivu, näin täällä näytetään tehtävän: siis hautakivet paasin päälle. Perhehautojen yksi muoto näyttivät nämä olevan. Ja todellakin poikkeaa härmäläisestä käytännöstä, muistuttaa sisilialaista.
Ja missään en ole nähnyt hautausmaan niin paljon kukkia kuin täällä. Ehkä hyvin luonnolista. 😉