Kävimme pehtoorin kanssa illansuussa Kauppahallissa. Siellä oli mukavia pieniä maistiaisia. Arctic flavours -päiviin liittyviä tietoiskuja. Siellä oli tuttuja. Hassua että jossain oululaisessa ruokatapahtumassa tapaan tuttuja.
Kukkakaali-pannacotta ja karisiika olivat mukava yhdistelmä.
Tyrni-valkosuklaaherkut vielä parempia.
Hallissa söin pienen annoksen rössypottuakin. Olisko ollut kouluvuosien jälkeen ensimmäinen kerta? Se on niitä harvoja ruokia, joita en syö, saatikka että tekisin. Se on oululainen perinneruoka, johon tulee perunoita, veripalttua ja siankylkeä. Minä en ollut koskaan lapsuudenkodissani sitä syönyt, ja kun menin kouluun, olin ihan ihmeissäni moisesta keitosta. Eikä se koulun keitto ollut ehkä lajinsa parasta antia. Se oli juuri niitä ”kouluruoka-jota-itkin-ja-söin”, ”söin-kun-oli-pakko” -ruokia. Pehtoori on saanut äitinsä tekemänä parempaa ja nyt sitten joskus käy Kauppahallin kahvilassa sitä lounaaksi nauttimassa, minä en suin surminkaan. Mutta tänään söin sellaisen desin kipollisen. Eikä se nyt mitään pahaa ollut. Ehei. Soppa mikä soppa. Itse asiassa ihan hyvää keittoa. 🙂
Kauppahallin Juustokuu-puoti on vaihtanut pitäjäänsä, mutta edelleen siitä löytyi muutama mukava juustokimpale kotiin ostettavaksi. Siellä oli sitä Valdeon-sinihomejuustoa, jota oli Tampereen kapitulin lounasruoan jälkkärissä: ostettiin palanen ja äsken nautimme sen sunnuntailta jääneiden kylmien uuniomenoiden kanssa. Ei huono! Ja kalaakin M:lta ostettiin. Huomisen ruoka-ainekset ovat valmiina.
Hyvä niin, sillä voipi olla vähän hoppu päivä. Vähän ajattelin, että jos hyvin käy, voin huomenillalla lähteä maratonille. Siis vielä voisitte esittää kuvaushaasteita. Olisi mukava kun esittäisitte. ks. täältä
Tänäänkin meinasi olla vähän hoppu: opiskelijat todella ovat täyttäneet käytävät ja luentosalit. Me otimme tänään vastaan fuksit: 42 uutta historian opiskelijaa. Me henkilökunta esittäydyimme, ja opiskelemaan päässeet pienet (nämä on syntyneet pääosin 1993, viisi vm. 1994 ja muutama edellisiä vuosikertoja) esittäytyivät. Reipas vuosikurssi näyttäisi olevan. Persoonia, nuoresta iästään huolimatta.
Motivaatiot lähteä lukemaan historiaa vaihtelivat: ”en päässy muualle”, ”olen sukuni viimeinen toivo” (suvun edeltävät jotka olivat (korkea)kouluopinnot aloittaneet, olivat keskeyttäneet tai heidät oli potkittu pois opinahjoistaan tai muuten hämärissä oloissa jättäneet opintonsa kesken), ”isoisän mustanpörssinkauppa sotavuosina herätti historiakiinnostuksen”, poikkeuksellisen usealla oli kiinnostus antiikkiin, ja kun jo kyselin, jotta miksi, selvisi, että monet antiikin maailmaan sijoitetut supersankarielokuvat olivat kiinnostuksen taustalla, monella oli ”vain yleinen uteliaisuus”, ”kiinnostus kansainvälisistä asioista”, ”ajatus siitä, että historia on paras mahdollinen aine kirjoittamiseen vaadittavaan yleissivistykseen …”
Ajatella – ja herra varjelkoon, onneksi! – yksikään ei sanonut, että haluaisin valmistua ammattiin, jossa tienaa paljon.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ai niin, pehtoorista on tullut tänään isoeno. Meidän ensimmäinen kummilapsi sai tänään pojan. 😉 Suvun ”neljäs sukupolvi” on alussa.
Meilläkään ei kotona tehty rössypottua, mutta perhepäivähoitajamme tutustutti meidät lapsukaiset tähän ruokalajiin. Ja olihan se hyvvää! Kuten myös hoitotädin leipoma rieska. Ai että! Jos voisin saada lapselleni yhtä hyvän hoitotädin (ja yhtä hyvät ruoat ;)), en yhtään epäröisi laittaa pientä hoitoon vaikka heti.
Lapsuuden(kin) ruoat jäävät mieleen herkkuina tai inhokkeina varmasti paljolti juuri sen perusteella onko ne tehty hyvin vai ei. Rössypotunkin voi varmasti tehdä hyväksi tai pahaksi.
Toissapäivänä kävi vastaanotollani yksi nuori äiti, joka oli juuri vienyt pienensä (1 v. ja 3 ½ v.) ensimmäiseen tarhapäivään; kuinka tulvahti minullekin muistoja noiden vuosien fiiliksistä. Kyllä sinä, Katri, siitä aikanasi hyvin selviät. Vaikkei päiväkodissa tai hoitopaikassa pikkuisellenne erinomaista rössypottua olisikaan. 🙂