Tampereen kapitulin makumaailmassa

Tampereen kapituli-iltoina postaukseni ovat olleet kovin lyhyet, niin nyt sitten koko raportti Tamperradasta  eli San Sebastian Tampereella.

Yli neljäsataa paistinkääntäjää kokintakeissa aurinkoisessa perjantai-illassa Keskustorilla.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

(seurueen miehet pitivät tehtävänään huolehtia;
että minustakin on joku kuva, mitä ei kyllä yleensä tapahdu,
enkä niin välitäkkään… :)) 

Tämä oli samalla meidän 30-vuotishääpäiväviikonloppu (tiistaina varsinaisesti) ja näin vakavina juhlaviikonloppua aloittelimme :).

Tuttujen tervehtimistä, halauksia, kuvia, kuohuviiniäkin jostain järjestyi.

Meille kerrottiin San Sebastianin Tamporrada-perinteestä, josta idea tähän kapitulin oli saatu. Kun kello lähestyi kahdeksaa, alkoi marssi kohti Tampereen kauppahallia.

Tampereesta San Sebastian, kokkitakit kaikille, marssi Kauppahalliin, baskikeittiön herkut — kerrassaan hieno idea, josta ei voi muuta kuin onnitella tamperelaisia. (Eskerrik asko, Tampere!)

Ensimmäisenä kauppahallin ovella oli viikonlopun ehkä suurin herkku: ibericopossua. ”Tunnetaan maailman hienoimpana ilmakuivattuna kinkkuna. Valmistus kestää 36 kuukautta. Porsaat laiduntavat vapaasti tammilehdoissa ja syövät luonnonvaraisia kasveja sekä tammenterhoja.” Se OLI HYVÄÄ. Sen maku oli monikerroksinen, siinä oli melkein suklaan makua lopussa. Se ei ollut sillä lailla nitkuvaa kuin prosciutto. Sitä soisi saavansa joskus toistekin.

Sitten seurasi pintxos-kattauksia kolme: Pintxos frios, clientes ja postres  – 4 kylmää, 4 lämmintä ja 3 jälkiruokapintxosta. Eivätkä ne olleet mitään pieniä suupaloja. Eivätkä ehkä ihan sellaisia kuin minä ja moni muukin oli odottanut pintxoseista.

Entäs viinit? Oli punaisia, ja sitten punaisia. Siis vain punaisia. Se toinen, jonka piti olla valkoista, oli hyvää. Oli kylläkin tarjolla myös Zapiain-siideriä Asturiasta; maistelimme senkin, mutta pitäydyimme sittenkin punaviinissä; semminkin kun sitä parempaa sattui meille enemmältikin.

Diner Amicalin kantavana ideana on tavata ruokatuttuja, ja niin me teimme. Monia nähdään vain kerran vuodessa, – juurikin kapitulissa. Ja aina tulee tutustuttua uusiin samanhenkisiin. Oululaisiakin uusia käätyjen saajia puolenkymmentä aveceineen. Ja lisäksi oli ilo tavata tamperelaisia puolituttuja vuosien takaa, ja ilo nähdä, että järjestöön hekin olivat kutsutut. Ja Oulusta Tampereelle muuttaneet (palanneet) paistinkääntäjät olivat iloksemme mukana uuden kotikaupunkinsa kapitulissa. Oli ilo nähdä.

Me olimme yhdentoista aikoihin nauttineet tarpeeksi ruoasta ja hyvästä seurasta, joten oli aika lähteä hotellille. Lämpimässä illassa käveltiin ja hoksattiin, että kaupungissa ollut toinen iso tapahtuma – Blockfest (räppifestari) oli tuonut kaupunkiin myös hieman toisin pukeutuneita.

Lauantain aamupäiväksi olin varannut itselleni kampaajan: jännitystä ilmassa. Viime vuotisen kokemuksen jälkeen hieman epäilytti, mutta nyt tiedän, että GloHair´n Hannaan turvaudun toistekin jos Tampereella vielä joskus kampaajaa tarvitsen.

Ja olikin jo aika lounaalle. Valittavana oli ollut Ilveksen Ball Room, jonka menussa pääruokana oli Pielisen kuhaa tai Salud, jossa pääruokana karitsan karetta. Olin valinnut Saludin: onneksi! Karitsa oli hyvää, mutta eturuokana ollut kala-äyriäiskeitto (huom. tarjoilutapa, keitto saatiin höyryävän kuumana kaikkien lautasille, vaikka meitä lounastajia oli yli 200) oli taivaallisen hyvää. Maku monikerroksinen, täyteläinen ja sattumina ollut kampasimpukka ja kalamarit (?) olivat juuri oikein kypsennetty. Eivät olleet sitkeitä. Muy bien! Alkuamunen – pieni suolainen (pintxos sekin) oli jotenkin kovin tuttu. LappItalia-opuksessani  (s. 26) on parmankinkkurullien ohje, joka on harrastajaversio tästä keittiömestareiden tarjoamasta ”tikkarista”.

Se, miltä ruoka näyttää, on tärkeä osa myös maussa.
Tässä kaunis ulkonäkö ja ruoan herkullisuus vastasivat ja täydensivät toisiaan.

Ja vaikka lounaan  jälkiruoka kuulostaa raskaalta joulujälkkäriltä (Valdeón-sinihomejuustolla täytettyä punaviinipäärynää) ei se sitä ollut. Tuoreen sadon päärynät ja ikihyvä  juusto muodostivat – vastoin odotuksia – raikkaan ja silti täyteläisen kokonaisuuden. Hmmm. Ja jälleen erinomaista pöytäseuraa. 🙂

Lounaan jälkeen piipahdimme hotellissa (oli saatava korkkarit pois jaloista!!) ja lähdimme käveleskelemään loppukesän lauantaihin, Tampere tarjosi säidenkin puolesta upean viikonlopun. Löysimme nuorisolle tuliaiset, ja löysimme myös aurinkoisen samppanjabaarin ulkopöydät, joissa lasilliset nautimme. Pienet unoset hotellissa, iltapuku ja smokki ylle ja eikun Grand Dînerille. Tampereen yliopistoon mahtui 450 paistinkääntäjää pitkän, ison illallisen äärelle.

Menu jatkui pohjoisespanjalaiselle keittiölle uskollisena. Hieman ihmettelimme kahta lihaista pääruokaa, mutta niistä ensimmäinen eli maitovasikanposket olivat ihan ylivertaisen hyviä, liha pehmeää, kypsää, merkillisesti luonnollista 😉  ja Torresin Celeste sopi sille makupariksi niin hyvin, että makunystyrät olivat mielihyvästä sikkurassa. Jälkiruoassa taas saimme uuden tuttavuuden: appelsiinihilloke (kastike?) jossa cointreau (olikohan siinä sitä?) ja muutama suolakide antoivat mukavan ripauksen yllätystä. Suussa makoisa yllätys.

Jossain vaiheessa pehtoori huomautti, että olin puheliaalla tuulella. Perustelin vilkassanaisuuttani sillä, että Pressen kuuluu tehdä asioita tiettäväksi: pöydässämme uudet jäsenet on hyvä tutustuttaa toisiinsa. 😀  Minä voutineuvoston jäsenenä ja Vice-Chargée de Pressenä minään turhanpanttina ole! Että vähempikin pulputtaminen olisi riittänyt? No ehkäpä. 😉

Yöruoan ja -kerhon jätimme väliin. Puolilta öin unten maille, mistä aamulla toisiamme kehuimme. Aamu kaunis, Tampere hiljainen ja Näsijärvi tyyni.

Kevyen aamiaisen jälkeen lähdimme aamulenkille; käveltiin Tampereen kauniissa keskustassa tunteroinen.

Puolelta päivin lähti juna. Hieman uupunutta oli matkaseurueemme. Mutta ei estänyt, päinvastoin ehkä edistikin, naurua ja juttua…

Nyt kotona. Nyt kun kalaasit on vietetty, mökkireissu tehty ja kapituli nautittu, ovat kesän reissut takana ja on hyvä uppoutua töihin oikein kunnolla.

PS 1. Se mikä Tampereen kapitulissa, teeman lisäksi – ja ehkä siitä johtuen -, oli aiemmista viidestä kokemastani poikkeavaa ja mikä minua viehätti ja minkä merkille panin, oli ”Selviytymisoppaan” (= meille kaikille jaettu vihkonen, jossa oli ”kaikki tarpeellinen kapitulissa viihtymiseksi”) perusteellisuus. Siinä oli paljon tietoa raaka-aineista, tuottajista, historiastakin ;), kuvat ihmisistä, jotka olivat menuiden takana, ”Lyhyt johdatus espanjalaiseen keittiöön” etc.. Iso plussa oppaasta.

PS 2. Asianosaisille tiedoksi, että  Oulun voutikunnan kuvasivulle laittelen huomenna, viimeistään tiistaina PALJON lisää kuvia.