Yllättäen yllätyksiä Limingassa

Sattuipa niin, että minun oli tänään aamupäiväksi ajeltava Liminkaan, ja sitten kun siellä kerran olin, ajattelin, että teenpäs sittenkin sen väliin jääneen kesäretken nyt. (Tai siis yhden niistä. Tämäkään ei siis ole se kesäkilpailu-reissu.) 

Vain vajaa puolensataa kilometriä kotoa on Liminka, jossa on vallan hieno museoalue, kulttuurimaisemaa vaikka miten ja mukavia putiikkeja. Sainpas pari tuntia sujuvasti kulumaan kun ajelin, kävelin ja kuvailin. ”Töitäkin” tuli tehtyä; kevään ”Arjen historia” -luennolle on taas uutta kuva-aineistoa. 😉

Limingan vanha pappila on näin komea rakennus. (klikkaamalla kaikki kuvat suurenevat) 

Tämä rakennus on taiteilija Vilho Lammen taidemuseo, jossa on tänä kesänä kolmen veljeksen Aaro, Sakari ja Antti Matinlaurin töiden kesänäyttely.

Alkuperäisessä tarkoituksessaan rakennus oli merkittävä osa (pohjois)suomalaista kouluhistoriaa …

Samassa pihapiirissä on myös nämä rakennukset: vihreäkattoinen rakennus on Aappola, Abraham Ojanperän vuonna 1912 rakennettu taiteilijahuvila ja koti. Kannattaa kurkata sinnekin. 1900-luvun alun pohjoispohjalaista maaseutuasumista kaikessa vaatimattomuudessaan.

Eikä kaukana edellisistä ole tämä viehättävä puoti, jossa on sisustus- ja antiikkitavaraa myytävänä. Puodin nimi on Pivis, ja sillä on nettikauppakin (kliks!) Kerrassaan ihastuttavan putiikin omilla nettisivuilla kerrotaan, että

Puoti toimii vanhaa aikaa henkivän Rantatien varrella,
talossa, jonka vanhin osa on rakennettu jo 1800-luvun lopulla.
Talo on ehtinyt toimia aikojen saatossa mm. merikapteenin ja konstaapelin
virka-asuntona, kauppana, arkkitehtitoimistona,
myös taidemaalari Vilho Lampi on ikuistanut talon moneen tauluunsa. 

Nettisivuilta kannattaa käydä kurkkaamassa mitä kaikkea siellä on! Minä ostin monot! Oikeesti monot. Tulette vielä joskus näkemään ne ja niiden uuden elämän. Myös hyvän, pestyn, Festaan sopivan kesäräsymaton ostin muutamalla kympillä. Lämpimästi voin suositella puotia.

Toinen liminkalainen pikku putiikki, joka lienee oululaisille naisille ehkä tunnetumpi, ainakin minä olen monen kuullut käyneen siellä tai tykänneen Facebookissa, on Pikku-Riikka.

Se on sellainen ”Butiken på landetin” pikkuserkku. Viehättävä sekin. Vaatteet eivät ehkä minun yksinkertaiselle maulleni ihan nappiin, mutta sentään löysin jotain valkoista, olisin halunnut mustan.

Iltapäivällä kotiin päin huristellessani poikkesin vielä Vihiluodon kalassa hakemassa talon loimulohta ja sille kaveriksi ”Helasen herkkua”. Sitä minulle jo viime kesänä paistinkääntäjäpiknikillä suositeltiin, ja nyt vasta ostin. Se on paikan oman kokin kylmäsavulohesta, majoneesista, yrteistä tekemä soosi, joka tuntuu sopivan lisäkkeeksi vaikka mille. Kalalle, uuniperunoille, leivälle, salaatin oheen. Hyvää on.

Lähimatkailu on avartavaa, luulen että lauantaina menen Liminkaan Arboretumiin ja luontokeskukseen! Katsotaan nyt.