Nuoret pääsivät töistä vasta myöhään, joten meillä välimerellinen aika nimpparisapuskalle. Syötiinkö ulkona? No ei todellakaan! En tehnyt edes kakkua. Kanttarellimuhennosta ja grillivartaita tykötarpeineen, jälkkäriksi ihania vadelmia ja jäädykettä. Hyvvvää oli. Kolomella veellä, hyvvvää.
Naurettiin. Se on parasta. Asiakaspalvelussa töitä tekevillä nuorilla kun riittää juttua asiakkaista. Joskus tuntuu, että eivät voi edes olla tosia kaikki ne, mitä ihmiset laukovat ostaessaan marjoja (Esim. Mistä nuo mustikat on? – Ne on saksalaisia. – Hitlerin marjoja. En osta.) tai mitä sanovat kun pakettitoimitus on ovella? En kehtaa edes kertoa…
Muutoin päivä kulunut (edelleen) järjestellessä, siivoillessa, kierrättäessä: Mehu-Maija on saanut hyvän uuden kodin, UFF:n laatikkoon viety sellaiset vaatteet, joita ei ole kertaakaan vuoden aikana käytetty (turha luulla että ”kyllä-minä-tuon -neuleen-voisin-joku-kerta-laittaa-päälle” (miksen ole koko vuonna laittanut?) ja ”mahtuuhan-nuo-housut-reisistä-ensi-talvena” (miten muka mahtuisivat ensi talvena, jolleivat nyt mahdu? Siis kiertoon!), (historia)kirjoja viety opiskelijahuoneeseen kyltillä ”saa ottaa” ja omille nuorille jaeltu mattoja ja kaitaliinoja ja sen sellaista. Tämä on vapauttavaa!