Aamukahdeksan jälkeen starttasimme Rantapellosta suuntana Ruotsi! Haaparantaan toki ajelimme, kohtuullisen rankassa sateessa, mutta Tornionjoen ylittäessämme sade jo hieman toennut.
Ihan ensimmäiseksi oli aamukahvin aika: meille tutulla paikalla ollut konditoria oli saanut uuden nimen saanut: Nya Konditoriet. Siellä on monenlaisilla työ- ja muilla reissuilla tullut vuosikymmenien aikana käytyä usein. Mm. elokuussa 1983, jolloin kävimme konditorian nurkan takaa olleesta putiikista ostamassa pehtoorille hääkengät (tarina niistä täällä). Noh, joka tapauksessa hyvät oli baakkelsit ja kahvi nytkin, vitriinissä prinsessakakkujakin, jotka minä miellän niin ruotsalaisiksi kuin vain voi. Ja Facebookissakin tämä mainio aamukahvipaikka on. 🙂
Sitten ostoksille: Ica Max (Kavlin sulatejuustot ja muutama muu tuote vetivät sinne), hyvä on, IKEAkin (yksi tietty tuote haussa, ja löytyi. Kunhan saan ”rakenneltua”, esittelen, eikä tällä kertaa ollut kyse valokuvakehyksistä.), Systembolaget naturligtvis (ja siellä oli Ferraria!!) ja sitten vielä Candy World (mitä ihania jättivaahtokarkkeja siellä olikaan!).
Kunhan kaupalliset humputukset oli saatu alta pois, palasimme Suomen puolelle, ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista, Tornionjokivartta ylöspäin. Ei todellakaan ole meidän tavallisia ajelureittejä. Komeita nikkarityylin maataloja on Suomenkin puolella. Ensimmäinen pysähdys oli Kukkolankoskella, jonne saapuessa sade parahiksi hiipui kokonaan. Kalapuojeja ja koskea kuvailin, olipa siellä yksi lippoajakin. Lienee jotain saanutkin kun myynnissäkin oli savusiikoja, ei kuitenkaan Kukkolankosken kuuluja varrassiikoja. Maanantaiaamuisin eivät taida näytösluontoisia varraspaistoja järjestellä.
Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.
Ruotsin puolelle katselimme: tuonne iltapäivällä syömään jos mahdollista.
Kukkolankoskelta matka jatkui Ylitorniolle. Eihän se mikään valtaisa metropoli ole, mutta hautausmaa oli tavattoman viehättävästi tehty törmälle, korkealle Tornionjoen rannalle. Tavattoman kaunis hautausmaa.
Ylitorniolla ajoimme taas joen yli, Ruotsin puolelle. Ja huiputimme Aavasaksan! Autolla tosin. Ihan viimeiset polut ja pieni näköalareitti käveltiin. Edellisen kerran siellä on oltu sellaiset 29 vuotta sitten! 1-vuotishäämatkalta Pohjois-Norjasta palatessa. 🙂 Kansallismaisemaahan se sekin, ei tarvitse lähteä Kolille kun Peräpohjolassakin on komeita näkymiä. Paikkoja joissa on kansainvälisiä matkailijoita ollut jo vuonna 1776 . Kaiken kauniin ja komea katsomisen lisäksi siellä oli enemmän sääskiä kuin ikinä missään. Kuvaaminen meinasi käydä kohtalokkaaksi! Kamera ja kuvaaja olivat lentää kallioilta sääskiä huitoessa. Aavasaksa on 242 mpy ja siellä käyntiä voi kyllä suositella. Siellä on mm. yli satavuotias jugend-tyylinen ”Apteekkarin kioski” ja keisarin maja.
Keisarinmajan sanotaan olevan Lapin vanhin matkailurakennus. Se on valmistunut vuonna 1882, mutta ei Aleksanteri II eikä III siellä sitten kuitenkaan koskaan käyneet. Matkailuesitteessä lukee näin: ”Maja edustaa romanttista sekatyyliä, joka on sekoitus uusklassista-, karjalaista-, bysanttilaista- ja viikinkityyliä. Pilarit ja kaaret ovat koristeelliset, seinäpaneelit kuvioituja ja ikkunoiden kaiverruksin koristelluissa vuorilaudoissa on Karjalaan viittaavaa ornamentiikkaa.” Noinhan se on.
Pehtoori arveli leppälinnuksi…
Jo vain, minuun iski ikävä tunturiin.
Övertorneolta lähdimme takaisin alas ”väylän vartta” kuten paikalliset tietä nimittävät.
Korpikylässä pieni pysähdys: Hulkoff! Butiken på landet ei ole ohitettavissa.
Eiväthän sitä ohittaneet Kaarle Kustaa ja Silviakaan kun Ruotsinvallan päättymistä ja autonomian alun 200-vuotisjuhlallisuuksia olivat muutama vuosi sitten kunnioittamassa.
Vaatemyymälä on siirretty ylisille, ja nyt siellä oli ale – tietysti, joten valikoimasta ei meille mitään vaatteita löytynyt, vaikka aika monta neuletta molemmilla sieltä on hankittu. Pientä kuitenkin. 😉
Mutta miljöö on viehättävä ja alakerrassa on fine dining -ravintola, joka on kylläkin auki yleensä vain tilauksesta. Tilan oman karjan entrecôte on kuulemma maistamisen arvoinen, ehkä me joskus pääsemme testaamaan… mutta jo putiikin takia kannattaa Haaparannan reissulla ajaa 35 km pohjoiseen. On käyty siellä ennenkin, – ja kait jo kaikissa Suomen puolen Butikeneissa… Fiskars, Kulloo, Juva… Onko niitä muita?
Butikenista on lyhyt matka Kukkolaforsenille. Ruotsin puolella Kukkolankoskea käytiinkin kolme vuotta sitten, mutta silloin ei ehditty jäädä syömään. Tänään ehdittiin. Olipa hyvä lounasbuffet, siikaa aina moneen malliin ja näköala ihan ainutlaatuinen. Ja tunnelma ihan kuin kauampanakin reissussa.
Aika lähteä ajelemaan sateiseen etelään.
Yhdeksän tuntia, ja vähän vajaa 400 kilometriä. Mukava rengasmatka tämäkin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tämä ei kuitenkaan ollut vielä se minun oma päivämatkani, jonka vielä aion tehdä. Sitä varten tuli kyselyyni jo hyviä vinkkejä, kommenteissa niitä on, ja yksi varsin perusteellinen reittiehdotus Savoon ja Iisalmeen tuli sähköpostillakin, kiitos kovasti siitäkin. Mutta vielä en ole päättänyt, mihin lähden joten vielä rengasmatkareittiehdotuksia voi tehdä, ja tienata kaksi pistettä kesäkisaan… KS. täältä
ehdotan rengasmatkareitiksi : Oulu – Oulunsalo – (Hailuoto) – Kempele – Liminka – Siikajoki – Raahe -Tyrnävä – Muhos – Oulu … siis sellainen lakeudenkierros 🙂
Mannu, aakeeta laakeeta ei ole ollenkaan poissuljettu: Hailuoton erityisesti haluaisin lähteää käymään…. Mutta katsotaan, ja sinulla kaksi pistettä jo tienattuna. 🙂
Heja Sverige friskt humör!
Mainio rengasmatka! Reitin mainious tunnetaan toki meidänkin perheessämme, ja sitä on vuosien saatossa kierretty suuntaan jos toiseenkin. Ylitornion hautausmaa on myös agendalla, sillä rva psoni täti, edesmennyt kunnansihteeri on haudattu sinne.
Hulkoffgården Korpikylässä on tietenkin ´primus inter pares´ mitä Tornedalenin jänkhien puoti- ym. tarjontaan tulee. Eikä vähiten meän kielellä käytävän kaupankäynnin ansiosta:
”Autamme Sinun löytää Sinuun tyylin! Just sitä joka soppi just Sinulle, väreiltä, muotollta ja tyyliilltä. Tervetuloa tutkihmaan jospa se on.. /Armani Jeans/ Barbour…”
Jokunen vuosi sitten ostin Butikenista ns.´stretsifarkut´, ei Armania, mutta melkein (Trussardi). Pia, paikan ´Lady of the House´ kehui farkkuja niin mukaviksi, että hänen miehensä Kurt nukkuukin ne jalassa. Rekommenderar! Säästyy vaatteiden vaihdolta yöpuun yllättäessä.
Tänään juutuin jostain syystä (=ukkoskuurot) TV:n ääreen puolen päivän tietämissä. Ykkösellä oli menossa ohjelma, jota nimen (Ruskean kastikkeen maa) nähtyäni tuskin olisin pysähtynyt seuraamaan. Ohjelma oli hauska! ´Landet brunsås´ (svenskt – naturligtvis!) huipentui siihen, että ohjelman tekijät ja heidän vieraanaan ollut nuori mies söivät ORAVAPAISTIA. Kaikki ylistivät lihan erinomaista makua. Vieraana ollut mies kertoi, että 1970-luvulla hänen isoisänsä Begt-Olov söi 20-30 oravaa vuodessa!
Parahin paistinkääntäjä: olisiko pannusi valmis ottamaan vastaan oravapaistin?
Oravapaistia? Hmm… olen aika ennakkoluuloton, valmis maistamaan – myös oravaa. Mutta itse en haluaisi laittaa. En. Mikähän se on näissä ruokajutuissa niin vahvasti joskus tökkii – kulttuurisidonnaisuus, kasvatus, tottumus?
Vai melkein Armanit sinäkin olet Butikenista ostanut. Minulla (useita kil… äh, vuosia, sitten) on joskus ollut Butikenista ostetut Armanin farkut. En tunnusta nukkuneeni ne jalassa, mutta moni sieltä ostama vaate on ollut käytössä vuosia. Met käymmä kans mielelhään (tulleekohan tuohon hoota?) siellä.
Lähimatkailukin on kovin kivaa!