Office-päivä

Kaikki alkoi siitä kun huhtikuussa alkoi varmistua, että pääsemme lähtemään Meksikoon: tein hotellivarausta Playa del Carmeniin ja hotelliin piti lähettää skannattu kopio passin etusivusta. Yllätyksekseni huomasin, että passini on juuri vanhentunut. Siispä tekemään varausta poliisilaitokselle ja aika pian perään tuli poliisilaitokselta ilmoitus, että ajokorttia varten on käytävä lääkärintarkastuksessa: siis sekä passi että ajokortti olisi uusittava. Tiedetäänhän ne passikuvat: aina todellisuuttakin kamalampia. Ajattelin että käyn oikein valokuvaajalla jos vähän siedettävämpi otos noihin virallisiin papereihin olisi liittää… Maksoin 25 euroa kuvista (no eihän sitä ekstraa maksamallakaan naamastaan mitään Voguen kansikuvaa saada, mutta menkööt!)

Sitten seuraavaksi lääkäriin. Työterveydestähän ei sitten sitä todistusta ssanut, joten ei muuta kuin Terveystaloon yksityiselle. Ja sattui kohdalle sitten sellainen hieman niljakas nuorehko mieslääkäri, joka oli ääääärimmäisen tylsistynyt kun piti jotain ajokorttia varten ruveta lanketteja täyttelemään. Ja sitten: ”Sullahan on tässä C, ja D? Miksi?” – No on tullut se D:kin hankittuakin. – Miksi? Oletko oikein raskasta kalustoa ajanutkin? – No olenhan minä. Euroopassakin onnikalla ajanut, ja linjaa Oulussa, mutta nyt ihan vaan iän takia pitäisi toimittaa poliisille se todistus…. – Joo, mutta miksi?   Ja koko ajan sellainen merkillinen ylimielinen katse ja äh.. no se oli jotenkin kenkku tilanne. ’

Sain sitten sen todistuksen, joka on mielestäni kyllä yhtä tyhjän kanssa. Oikeasti jos ammattikuljettajille tuollainen läpihuutotarkastus tehdään, niin ei varmasti saada kuin ihan hurjimmat ja ilmeisimmat ajokykyä heikentävät tekijät kartoitettua.

Noh, sitten taas varaamaan aikaa poliisilaitokselle. Ja se aika oli tänään aamulla. Ja eiku aamulla etsimään niitä ateljee-passikuvia (hah!). Ja löytyykö? Ei löydy, ei. Tässä vaiheessa tiedän äitini huokaavan raskaasti ja jos tyttäreni näitä höpinöitäni lukisi, kyllä ymmärtäisi ja osaisi myötäelää tämän pienen hukkaamisen. Pehtoori ei enää reagoi näihin minun ”asioiden ja tavaroiden talteenlaittamisiini”.

Puoli tuntia työhuonetta, lompakkoa, kalenteria, käsilaukkua, reppua etc. ympärikääntäen ihan turhaa meuhkaamista, ja sitten olenkin ihan varma, että olen jättänyt kuvat duuniin. Siispä eiku vauhdilla Linnanmaalle! Nope! Ei ole sielläkään. Ja hrrrmp! Edelleen vauhdilla Raksilaan ja toiveena, että marketin nurkalla oleva suutariliike, jossa on myös ”passikuvastudio”, olisi auennut jo yhdeksältä. Muutoin menee varattu aika haaskioon. Jep, jep! Auki on. Ja oliko tukka hyvin? Ei ollu, ei. Mutta ihan sama. Uusi ajokortti saatu anottua.

Alunperin olin ajatellut että kun tänään lähden asioille, laitan ylle jotain tyylikästä musta-valkoista, lakkaan kynnetkin, meikkaan kunnolla, otan käsilaukun, enkä reppua ja vietän sitten poliisilaitoksen jälkeen aikaa kierrellen sisustusliikkeissä etsien uutta ruokahuoneen lamppua. Meidän rakas, paljon jo hakumatkaan liittyviä muistoja omaava,  pian 30-vuotias lamppu (jonka lasiin tuli särö ennen kuin silloin Helsingin reissulta kotiin asti saatiin) nimittäin simahti viime viikolla, eivätkä sitä saaneet sähköliikkeessä korjatuksi. On kuulemma hengenvaarallinen.

Siis uusi lamppu olisi ollut haussa, vaikka kyllä jo taidan tietää millainen siihen hankitaan (Poulsen). Siis edelleen tukka putkella ja farkuissa, satunnaisessa t-paidassa ajelin Vepsäläiselle, jota ei enää ollut! Ajelin La Spazioon, jossa kesällä juuri mitään lamppuja ole. Hammarin Sähkö kiinni… ja tässä vaiheessa minä päätän lähteä kotiin. Ei toimi tämä päivä!

Kotona vähän availin kirjoituspöydän laatikkoja, ihan vaan varmistaakseni, etteikö ne kuvat sittenkin olisi siinä lokerossa… ja siitähän se repesi. Kuusi tuntia olen siivonnut työhuonetta, kirjahyllyjä, isoa mappi/kirja/paperi/tietotekniikka”vaate”huonetta ja samalla tietokoneen kansioita varmennustallennellut. Office-päivä siltäkin osin. Ja nyt on siistiä ja hyvä mieli.

Niin löytyikö niitä passikuvia? Arvatkaapas! Ei löytynyt, ei! 😀