Olin taas tänään käymässä Limingassa ja samalla reissulla kävin Alakestilän arboretumissa ja Liminganlahden luontokeskuksessa (sekä Virkkulan lintutornissa).
Arboretum (lat. arbor, ”puu”) eli puulajipuisto on yleisnimitys viheralueesta, johon on kerätty systemaattinen tai satunnaisesti yleensä yhtä kasvisukua tai heimoa laajempi kokoelma puuvartisia kasveja. Arboretum voi olla hoidettu, jolloin se muistuttaa puutarhaa, tai se voi olla hoitamaton, luonnontilainen puisto.
Linkin takana KLIKS on kerrottu Alakestilän tilalla olevan arboretumin puista ja siellä on hyvä karttakin, alueesta ja miten sinne löytää. Vaikka kyllä se on kasitieltä hyvin merkittykin.
Vehmas, vihreä puistoalue on aika ainutlaatuinen näillä leveysasteilla. Puiston ovat perustaneet Kalle ja Katri Arvola jo 1930-luvulla. Arboretumissa on puuvartisten kasvilajien muotoja, muunnoksia, lajikkeita tai alalajeja melkein 200 erilaista. Paljon myös sellaisia, joita ei Pohjois-Suomessa muualla kasva.
Olin siellä reilusti ennen puolta päivää, viime öisen kovan ukkosen ja sateen jälkeen, jolloin maisema oli kostea, hieman utuinen, melkein satumetsämäinen. Siellä ei ollut ketään muita, siellä oli hyvin rauhaisaa.
Kerrassaan hieno kokemus; tuli mieleen, että pilvissäkin on hopeiset reunukset. 😉
Tämä salava oli ehdoton lempparini, siinä oli jotain ikiaikaista kokemusta ja varmuutta…
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
Sitten siellä oli tämmöinen!! Sieni! Merkillinen.
Arboretumista jatkoin matkaa Limingan luontokeskukseen. Kuinka usein sielläkin on aiottu käydä! Useammin on käyty Inarin Siidassa kuin naapurikunnan komeassa luontokeskuksessa. Mutta kaikkinensa jotain samaa niissä on. Kiinnitin huomiota varmaan ihan toisarvoisiin seikkoihin (ainakin lintu- ja luontoharrastajien/ammattilaisten näkökulmasta), mutta kuvat kertonevat jotain minun havainnoistani.
Ensinnäkin koko Limingan kunnan alueella katuvalot ovat tällaiset. Loistava idea, minusta ainakin!
Kuvassa Luontokeskus Virkkulan lintutornista kuvattuna: muut kuvaa merelle ja kaislikkoon, mutta minä kuvaan rakennuksia. Hö!
Kuvasin minä merellekin päin, tietysti. Ja se mikä minua viehätti, oli se, kuinka polulle kohti tornia, kohti merta oli merkitty rantaviivan muutokset. Perämeren rannikolla maankohoaminen on noin sentti per vuosi, ja polku (600 m), joka vei Luontokeskuksesta lintutornille, oli ”korkeuskäyritetty” eli opastauluissa kerrottiin, milloin ko. kohta oli mpy. Siis Liminganlahti (0 mpy) huiputettu. 🙂
Kuten sanoin: kiinnitin huomiota epäolennaisuuksiin, ei yhtään lintukuvaa (en tunne, enkä osaa kuvata lintuja), mutta tämähän se sitten minua kovin viehätti.
Luontokeskuksen ulkokuori ei ehkä kerro, kuinka komea näyttely sisällä on. Hurjan hienoja kuvia, oivallista esillepanoa, – luulen et joskus toistekin paremmalla keskittymiskyvyllä ja ajalla sinne ajelen.
Tämä (klikkaa isommaksi) oli minusta niin loistava idea!!
Tänään siis hieman erilainen lenkki merenrantaan.
Ja huomenna töihin. Just.
Liminka rules!
Emäpitäjässä on näemmä hyvien poliisipalvelujen ohessa – ei ainoastaan mielenkiintoisia – vaan sangen mielenkiintoisia, yllättäviä tutustumiskohteita! Kun tullista tulleena olen Oulun seudulla vasta 48 v elellyt, niin miten olisin esim. Alakestilän arboretumiin ehtinyt. En mitenkään.
”Säkkijärvi (Terijoki) se meiltä on pois, mutta jäi toki sentään polkka (salava)…”
”Sieni! Merkillinen.”
Olisiko kyseessä sittenkin (vain) sairastavan* ”pikkupossun”, fungo porcinon, herkkutatin (Boletus edulis) jalka? Omalla takavuosien herkkutattireviirilläni tällaisiin törmäsi usein.
Terveisin nimim. ”Tänään rouskuja, haperoita ja kehnäsieniä 4 h poiminut, mutta ilman porcinoja jäänyt samoilija.”
*sienillä on omat loissienensä
PS Vieläkö Limingan piimä on hengissä?
Koivu hyvä, jo nimimerkkisi vuoksi sinun olisi syytä arboretumiin tutustua. Olen varma että myös rva puolisosi pitää paikasta.
Sienitiedosta kiitos.
Kyllä kai Limingassa vielä (osuus)meijeri on, mutta Limingan piimää en muista nähneeni pitkään aikaan. Pitääpä huomisella reissulla kysellä paikallisilta.