Varhaisella aamulenkillä merenrannassa levollinen olo. Suloinen suviaamu, jolloin elämä tuntui aika helpolta ja huolettomalta.
Pitkästä aikaa kamera mukana. Kannatti. Tässä blogiuudistuksen hiljaa edetessä yritin/loin tuollaisen gallerian… Toivottavasti toimii kaikilla, toimiihan?
Lenkin jälkeen huolettomuus vaihtui alakuloon, mutta työmaa nuorenparin uuden huushollin pihalla oli hyvää terapiaa … Pojat maalasivat sisällä, me J:n kanssa huhkimme pihalla. Ja jotta varmasti olisi lämmin, ukkonen kierteli koko pitkän iltapäivän (+29 C) illan tuloon asti. Aurinkoa, jyrinää, hikeä. Ja minä sain tehdä pihahommia, jotka kotona ovat yleensä pehtoorin reviiriä. Kuten viime lauantain metsurihommissa myös tänään hoksasin, että kunnon ruumiillinen työ tekee digi/tietokone/netti/näyttöpääte = kaikkinensa datailuhommissa kipeytyneille harteille ja romahtaneille olkapäilleni hyvää…
Illan tullen palasimme neljästään Rantapeltoon, söimme piazzalla, tyyni ja tuuleton ilta. Näillä mennään.
Voi vitsit, juuri tuota merimaisemaa silloin tällöin kyllä kaipaan! Meren äärellä asuminen on jättänyt jälkensä. Eilenkin järviristeilyllä juttelin tyttärelle, että ”onko kivaa olla ensimmäisellä merimatkalla”, kunnes tajusin, ettei me taideta merellä ollakaan 🙂 Merituulta en kaipaa kyllä yhtään 😉
Huomenta Katri, merenrannassa on myös kunnon ukkoset silloin kun kohdalle sattuvat. Aamuyöllä oli oikein mahtavat jylinät ja sade. Nyt jo kirkastuu.
Kyllä Oulussa tosiaan voi tuntea merenrannalla asuvansa, muutenkin kuin sen tuulen vuoksi. Vaikka saisi merellisyyttä olla enemmänkin kaupunkikuvassa.
Meri-Toppilan ranta on minullekin tärkeä paikka. 🙂
Leppoisaa ja lekoisaa oloa. Kesää parhaimmillaan.
No ehkä ei ihan noinkaan, – paitsi silloin aamulla tosiaan. 😉