On näissä hyytävissä keleissä hyvätkin puolensa: duunissa ei ole kuuma. Ja siellä on käsittämättömän hiljaista. Olisko tänään piipahtanut korkeintaan viisi opiskelijaa…, ei kokouksia, ei puhelimen pärinää, – ehkä voisin puhua työrauhasta. Se ei välillä ole ollenkaan huono olotila.
Nyt illan soitellut parit pitkät puhelut ja kuronut kiinni digikurssin luentoja ja tehnyt läksyjä, joiden palautuspäivä on huomenna. Tehtävät olivat tiedossa jo reissulla, joten tein ne kaikki matkakuvista. Sikäli sattui hyvin että juuri tällä kerralla oli tehtävä henkilö- ja tilannekuvaus. Juurikin siksi hyvä, että Meksikossa ja meksikolaiset ottavat mielettömästi kuvia. Toisistaan ja muista. Tuntui, että koko ajan jossain lähellä joku oli poseeraamassa. Kun minä liikuin – kuten tavallista – suunnilleen koko ajan kameran kanssa, oli aina joku kysymässä haluanko, että minusta otetaan kuva kamerallani? No en todellakaan halunnut. ; ) mutta minulla oli oiva tilaisuus ottaa henkilökuvia, joiden ottamista yleensä vierastan.
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
1. Henkilö- tai tilannekuva, jossa tausta puhuu, kertoo…
Pistinpä ehdolle kaksi..
2. Valo luo tunnelmaa henkilö- tai tilannekuvaan
4. Ratkaiseva hetki näkyy. Oikea ajoitus…
5. Yllätä katsoja poikkeavalla rajauksella tai sommittelulla
(Olisin suonut että koko kuva – ei vain varjo – olisi ollut tarkka, mutta ei nyt tähän hätään voi lähteä tilannetta tekemään uudelleen.)
Kuvan yhteyteen kuuluu biisi ”Walk on the water”
6. Paras henkilö- tai tilannekuvani
Tällä reissulla ehkä paras, mikä kertonee siitä, etten ole erityisen hyvä henkilökuvissa. Mutta tässä on jotain studiokuvamaisuutta, josta yllättäen pidän. Kuva on 16-vuotiaasta neitokaisesta, joka viettää ”debyyttiään”, joten siksi tuo kainous olemuksessa – syvänpunaisesta puvusta huolimatta – sopii kuvaa, ja olen ilonen että sen onnistuin taltioimaan.
7. Tässä onnistuin melkein?
Melkein vain siksi, että morsiusneidon jalat pitäisi näkyä, tai pitäisi näkyä edes ne siniset ruusun terälehdet, joita hän hääparin jälkeen heitteli. Muistattehan, että minun teemani kurssin lopputyön kuvaksi on nimenomaan sininen.
8. Maailman paras henkilö- tai tilannekuva. Liitä linkki kuvaan tai vain muistelu kokemuksesta.
”Lunch On A Skyscraper” on minusta edelleen yksi huikeimmista kuvista. Nyt löysin siitä tällaisen väritetyn version, – se on sininen, kuten minun teemani kurssilla. Oikeasti minua huimaa tätä kuvaa katsoessani. Muistan New Yorkin, muistan Rockefeller Centerin, jota nämä miehet olivat rakentamassa, muistan sen surun, joka New Yorkissa kohtasi, muistan kuinka yksi versio tästä kuvasta oli kierrevihon kannessa lukiovuosina, jolloin kuvaa katsoessa ei, eikä paljon muutenkaan huimannut. En tiedä vieläkään, miten tämä kuva ja sen tilanne on voitu järjestää, mutta edelleen tämä jo puhkikulunut kuva kiehtoo minua. (Kuva on täältä)
Hienosti olet onnistunut läksyissä – oikeasti! Punapukuinen kaunotar on ehdoton suosikkini! Seurailin matkaanne ja fiilistelin mukana, mutta jotenkin vain kommentointi jäi. Taisi olla varsin onnistunut reissu?
Moi Katri, kiitokset kommentista! Olenkin ollut vähän huolissani kun kukaan ei ole kommentoinut mitään pitkään aikaan. Aatellut, jotta toimiikohan tämä kommenttisysteemi enää tai että juttuni ovat käyneet todella mielenkiinnottomiksi.
Reissu oli vähintäänkin onnistunut. Tarkoitus on ollutkin vielä tehdä sellainen ”loppulause” matkasta… kerron ehkä tarkemmin fiiliksiä.
Mukava jos seurailit mukana ja mukava jos kerran fiilistelyjäkin oli. 😉
Näyttää olevan ihana maa, tuo Meksiko. Huumesodat ja kurjuus ovat varmaankin vain kateellisten panetteluja; ainakaan näistä kuvista ei normaalielämä juurikaan paista läpi…
Olet oikeassa, Mari. Kuvat eivät kerrokaan normaalielämästä. Nämä ovat turistikuvia. Huumesotia emme nähneet, mutta kurjuutta näimme ja poliiseja, – paljon raskaasti varustettuja poliiseja, mikä sekin kertoo jostakin. Ehkä vain Etelä-Afrikassa olen nähnyt enemmän köyhyyttä ja eriarvoisuutta kuin Meksikossa.
Ja Meksiko Cityssäkin me tietoisesti pyrimme välttelemään alueita joissa olisi kurjuutta ja vaarallista. Tyttären kaveri, joka on asunut 4 v MC:ssa oli tehnyt meille kartan, jossa oli punaisella merkitty rajat, joiden yli emme saaneet mennä. Emme päivällä emme illalla. Emme halunneetkaan. Silti näimme ehkä myös jotain normaalielämää, laittelen tässä loman alettua kuvasivut tästäkin reissusta, sinne sitten ehkä vähän karumpiakin kuvia.
Nyt alkaa olla Mehikokin nähty; muchas gracias!
Säästyy pesetat, kun voi naatiskella virtuaalireissusta kotiläppärin äärellä.
Tnx; passibo ylen äijä!
Ei niitä pesoja paljon siellä perillä kulunut meilläkään. Matkat ja hotellit maksoivat, muu ei juurikaan, varsinkaan kun oikeastaan mitään ei ostettu.
Meksikossa tosiaan on pesoja ja merkitään dollarin merkillä, mikä aiheutti kyllä eräänkin kerran miettimistä. Sata pesoa kuin on noin 6,50 euroa. Ja sata dollariahan on aika lailla enemmän…
Mukava kun virtuaalisti matkasit mukana. 😉