Ihan sama paistaako, ihan sama ollaanko kaupungissa tai mökillä, ihan sama onko juhannus tai ei, –
Tärkeintä ja ainoa asia, jolla juuri nyt on merkitystä, on että 50 tunnin! varsin seikkailullisen (liki itku tuli, kun kuuntelin kaikkea, mitä oli sattunut) paluumatkan jälkeen pikkuinen tuli tänään kotiin.
Näiden kuvien välinen viisi kuukautta olivat pitkiä, ihan tavallisia, menivät nopeasti, – – olivat pitkiä, ihan tavalllisia, menivät nopeasti, olivat pitkiä … – – … Joka tapauksessa ne ovat nyt ohi. Eikä seuraava seikkailu ole vielä alussakaan… Tässä suvantovaiheessa, viiden vuoden ja viiden kuukauden jälkeen olen helpottunut ja onnellinen.
Juniorikin halusi lähteä vastaan…
Valoa tunnelin päässä.
Olipa pitkä kotimatka! Mutta hyvä että nyt on perillä:)
Oli pitkä, luulin, että meidän kotimatkan 32 tuntia olivat jo äärirajoilla, mutta me emme tulleetkaan USA:n ja Chicagon ongelmallisten reittien kautta… Mutta kuten sanottu hyvä että nyt on perillä, ja lopultakin erittäin tyytyväinen Meksikon kokemukseensa.
Hienoa, että tytär on onnellisesti kotona. Ja uskomaton elämänkokemus takana.
Juuri näin. Ja työkokemuskin. Ja paljon uusia ystäviä. Ja meille ilo oli, että tyttärestä oli ilo tulla kotiin. 😉