Meksikon historiaa.. ja hellettä

(Ihan heti alkuun tehtävä korjaus eilisen postauksen lapsukseen; eilen kirjoitin vahingossa että MC on 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Tosiasiassa on KAKSI ja puoli kilometriä mpy. Siis vuoristossa ollaan.)

Tänään aamulla kävelimme kohti Zolácoa (vanhaan keskustaan), – samaan aikaan kun meksikolaiset menivät töihin me tepastelimme aamiaiselle. Voi kun te tietäisitte, kuinka minihameinen tyttäremme kerää katseita. Täällä nuoret tytöt ja naiset pukeutuvat farkkuihin, mitään farkkurepalesortseja tai minareita ei katukuvassa näe, joten vaaleaihoinen, vaikkakin päivettynyt, tytär kyllä saa huomiota.

Aamiaiselta suoraan Katedraalin vierässä olevan ”Turibussin” -pysäkille. Tämä turistipäivä aloitettiin kaksikerrosbussin katolla. Suuntana Bosque de Chapultepec. Valtava puistoalue jossa linna, soutualueita, monia museoita, mm. Museo Nacional de Antropologia. Ei turhaan maailman parhaimpien antropologisten museoiden joukkoon laitettu. Olisi vaatinut pari päivää, me olimme reilut pari tuntia… Mutta pre-espanjalaisen (eurooppalaisissa teksteissä puhutaan esikolumbiaanisesta ajasta.. aika tyypillistä) ajan mennyttä ja maya-kulttuurin jäänteitä sentään katselimme, kummastelimme, kuvasimme. Tänään seuraamme liittyivät tyttären kaverit Pau(line) ja Kaan. Ja Pau (joka siis on meksikolainen, Kaan on saksalais-turkkilainen)  oli hyvänä oppaana meille. Sekä museossa että linnavuorella.

Heidän kanssaan oltiin siis myös Castellolla, sotilasakatemiana 1800-luvulla toiminut hulppea linna. Siinäkin museo ja hieno näköala ja puistot. Yhtä mieltä olimme että linnan kattoterassilla olisi ihana viettää tanssiaisia tai kauniita kesäjuhlia.

Museon Maaya-osastolla pienoisveistoksista näkyi hyvin aikansa kauneusihanne: korkeaotsaisuus ja kierosilmäisyys olivat muotia. Niinpä lasten ollessa pieniä päitä muokattiin pitämällä kahden laudan välissä siten että kallo muokkautui …

Vastaavasta on kyllä Suomestakin esimerkkejä vain reilun vuosisadan takaa; Suomessa pyöreä päänmalli oli ideaali, joten lapsenpäästäjän tehtävänä oli muokata mahdollisimman pyöreitä kalloja. Mutta paljon olisi päivän museoista kerrottavaa… Ja kuvia jopa satoja, mutta nyt on vain niin, että olen hukannut hiiren (lue: unohtanut sen hotellin aulaan,jossa illansuussa olin sähköposteja selvittelemässä), enkä nyt enää lähde sitä etsimään — siis kuvia tulossa myöhemmin.

Viiden jälkeen olimme hotellilla, kuvien purkua, suihkua, huilausta, ja illallispaikan varaus: vanhassa nunnaluostarissa Meksikon vanhin ravintola, Hosteria de Santos. Ui- jui. Pianomusiikkia, kulahtanutta tunnelmaa, liki kaurismäkeläistä henkeä, mutta ruoka!!! Täytetty paprika (valtava) ja tyttärellä broileria mojossa joka näytti mämmiltä, maistui suklaalta ja mausteilta. Hmmm… Tunnelma ja miljöö sanoinkuvaamaton.