Oli synkkä ja myrskyinen sunnuntaiaamu! Heräsin ukkoseen seitsemän jälkeen, mereltä kumusi, ja kahdeksan jälkeen vettä tuli kaatamalla. Pihalla lainehti.
Meillä oli tänään aikeena kävellä kaupunkiin brunssille: Puistolassa oli katutanssiviikon päätteeksi amerikkalainen brunssi ja sen ohessa nuorten pieniä tanssiesityksiä. Muuten kaikki onnistui muttei se kävely. Pieni haveri jalkaterässä ja sää on ollut hyvinkin epävakainen, joten lähdimme brunssille autolla.
Pääasia että lähdimme. Näitä Puistolan brunsseja on pitkin kulunutta vuotta ollut, usein on aiottu, mutta aina jäänyt lähtemättä.
Kaikenmoista hyvää jenkkiruokaa oli tarjolla. Myös etelävaltioiden makuja ja kun minulla on nyt tämä Meksiko-vaihde ruoanlaitossa ja kestejä varten opiskeltavana, niin cajunlohi ja käsitehdyt tortillalastut saivat erityishuomioni.
Ja pidin niistä kovin.
Pehtoori nautti ”mini”-hampurilaisenkin.
Brunssilla pitää olla myös pientä hyvää makeaa… ja olihan sitä. Pannukakkuja ja vaahterasiirappia, ja ties mitä.
Cupcaket jätin väliin, mutta whoopies maistuivat. Hmm,… josko leipoisin niitä lauantaiksi.
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
Ja lahjakkaita nuoria tanssimassa…
Kaikkinensa mukava kokonaisuus.
Mutta kun ei voinut syödä ihan niin paljon kuin olisi halunnut, sillä nuoriso oli luvannut tulla illansuussa syömään ja kotona olisi siis tehtävä ruokaa ja vielä ruokapöytään istuttava. Ja meksikolaistahan sitä sitten piti taas kokeilla. Koekeittiö …
Pääruokana oli ruoka, joka keittokirjan ”Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta” mukaan on saanut nimekseen Mexi-kana. Ihan vähän taas piti sovellella ja teinpä sitten näin:
Mexi-kana Rantapellossa
(just riitti viidelle tortillojen ja muiden tykötarpeiden (mm. cole-slaw) kanssa)
6 broilerin rintafilettä
1 dl öljyä
2 sipulia pienittynä
4 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tomaattia lohkoina
2 punaista chiliä
2 rkl persiljaa
2 dl suolapähkinöitä murskattuna
1 tl timjamia
2 rkl chiliketsuppia
1 plo Sol-olutta
Leikkaa broileri annospaloiksi, ruskista öljyssä ja pistä sitten sivuun.
lisää pannulle loput öljystä ja kuullota siput ja valkosipuli, lisää tomaatit, persiljasilppu, chilit pieninä paloina, suolapähkinät, chiliketsuppi. Mausta broilerinpalat suolalla ja timjamilla, lisää edellisten joukkoon, anna hetken kiehua keskenään. Lisää pullollinen olutta ja hauduta 40 minuuttia.
Buen provecho!
Tuo Pinto beans -paputahna oli muuten hyvää, erityisesti ranskan kerman ja tortillojen kanssa, ja ihan selaisenaankin.
Sitten tein ”jälkijättöisen” nimpparikakun, josta sankari sanoi, ettei ole koskaan nähnyt minun tekevän kamalamman näköistä kakkua. Kieltämättä se näyttääkin kuin olisi upotettu mustikoita Pepsodenttiin, eikö? Tai joltain smurffi-kakulta!
Miksikö se on tuon värinen? Noku. Noku ajattelin, että voisin yrittää tehdä sellaisen värikkään kakkukavalkadin lauantaiksi, kun se teema kerran on se Meksiko. Niin käyttäisin sitä niiden sinistä, oranssinkeltaista, liki fuksianpunaista… mutta tämänpäiväisen kokeilun ja palautteen jälkeen taidan hylätä ajatuksen.
Ja toinen syy sinisen elintarvikevärikokeiluun oli,
kun minulla on tämä sininen vaihe menossa.
Kuvaamisen kanssa. Ja kattausten kanssa.
Mutta lienee uskottava, että rajansa kaikella.
Ei Pepsodent- tai Smurffi-rahkakermaa enää meillä! 😀
Whoopies, Whoopie Pies. ”The Berwick Cake Company of Roxbury, Massachusetts manufactured ´Whoopee pies´ since at least 1931.” (http://whatscookingamerica.net/History/WhoopiePieHistory.htm)
Puoli vuosisataa piinannut mysteeri on ratkeamassa!
Olin joskus 1950 -luvun loppupuolella innokas ”Voice of American” kuuntelija. Tällä (propaganda)radiolla oli jopa pitkäaaltolähetin Münchenissä, ja Willis Conoverin selkoenglannilla juontamat ”Jazz Hour” -ohjelmat olivat sangen mieluista kuunneltavaa. Amerikan Äänestä kuulin eräänä iltana biisin ”Makin´ Whoopee”.
Käsittelikö tämä laulu amissien kerrosleivonnaisia?
Googletus ´vupii´-terminologiasta paljasti, että Makin’ Whoopee ”…is a jazz/blues song, first popularized by Eddie Cantor in the 1928 musical Whoopee!”
Koska leivonnaisen kirjoitusasu näyttää Berwickin Kakkukomppanian käyttämää lukuunottamatta olevan `Whoopie´, musikaalin nimi viitannee siis johonkin muuhun.
Sanakirjat kertovat, että (1) parkaisu ´whoopee!´ tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ´jippii!´, (2) ´make whoopee´ voi tarkoittaa äänekästä ilonpitoa, ja – sokerina pohjalla – (3) ´make whoopee´voi tarkoittaa samaa kuin ´make love´.
Olen huojentunut. Kiitos postauksestasi!
Kiitos Sinulle kommentistasi, Koivu. Mielenkiintoista! Vaikka olen noita ruokien nimiä ja ruokahistorioista (monissa kolumneissanikin) selvitellyt, niin enpä ole tullut edes miettineeksi, mitä whoopie tarkoittaa! Nyt tiedän!
Ajatella että tämä minä meitsin hömppä-blogi johdattaa jonkun hakemaan uutta tietoa ja mysteeritkin ratkeavat 😀 Whoopee!
Nyt kohti ulkomaita: Heja Sverige!