Sanoivat, että mitähän siitä olisi tullut, jos minulla olisi ollut aikaa kokata ja järjestellä.
Kokouksen jälkeen tarjoamani iltapala ei kuulemma täyttänyt iltapalan tunnusmerkkejä.
Epäilivät, kun pehtoori pokkana selitti, että näin meillä aina tiistai-iltaisin syödään.
Tämä oli toinen kerta kun voutineuvosto kokousti meillä … Nyt oli kauan toivomani revanssin paikka. Nyt minun ei tarvitse rypeä itsekritiikin syövereissä, niin jokunen vuosi sitten kun viimeksi olivat meillä. Nyt ei ollut yritystäkään tehdä mitään gourmet-illallista; pieni iltapala oli tavoitteena, noh, laajeni viiden sapuskan iltapalaksi, siitäkin huolimatta, että olin häthätää neljältä kotona, ja vieraat olivat puolikuudelta täällä.
Osansa oli tietty sillä, että olin pikkuhiljaa tehnyt pakkaseen jätskit, viikonloppuna piirakan, toissapäivänä kattanut pöydän ja että pehtoori oli käynyt kaupassa, savustanut lohirullat, ja oli mukana kaikin puolin touhussani. Tunnin kokouksen jälkeen istahdimme kahdeksalle hengelle katettuun pöytään, ja meillä oli oikein leppoisaa ja jutut hyviä, eikä Kuusamon ”osaston” osuus ollut siinä vähäisintä. Rustiikkia bistroruokaa rotissööreille kokkailin, ja nyt se riitti itsellekin. Enempää en tavoitellutkaan, – Nyt on hyvä…
Uudet kaitaliinatkin tulivat parahiksi viime viikolla… 😉