Eilisiä rääppiäisiä oli vielä, kun pidettiin äsken pieni Laanilan historia -projektin päivityspalaveri. Toscanalainen sitruunapiirakka, jonka päälle tursottelin vatkattua suklaakermaa… [ohje]
Hellerajan rikkoutuminen (+ 27 C) aiheutti Linnanmaalla tolkuttoman hikisen työpäivän, kuin olisi oikeasti ollut duunari. Hiki ei tullut huhkimisesta, ei enää ole niin tuhottomasti tekemistä, päinvastoin kaikenmoista pientä ja ”häntiä” sidottavana. Seesteistä ja rauhallista on elämä helteisillä käytävillä; ei juuri opiskelijoitakaan.
Ihan suunnaton raukeus on nyt, mutta silti mielessä melkoinen myllerrys: tulipa duunista palattua sähköpostitse sellainen haaste eteen, etten todellakaan tiedä, mitä tekisin, miten suhtautuisin, ottaisinko haasteen vastaan. … Juuri kun olin tässä ajatellut, että nyt on ”sitteku”: tämän kevätlukukauden jälkeen voin vain ryhtyä nauttimaan tehtyjen uudistusten tuottamista hedelmistä, ensi vuonna vain suoritellaan päivä kerrallaan… [ja tässä vaiheessa pehtoori ei sitten tupise ollenkaan, että olen-kyllä-kuullut-tuon-ennenkin].
Viikon päästä olemme jo Atlantin yllä. Keskiviikkona aamulla Oulu – Helsinki -Lontoo – Meksiko City ja koko hommaan ei mene kuin vuorokausi. Huomenissa voisin koostaa tyttären jutuista ja lähettämistä kuvista vielä yhden Terveisiä Meksikosta -postauksen.
No, on teillä huikeat herkut palavereissa, tässähän tulee ihan kateelliseksi.
Oulussa oli töissä aamukahvillakin aina tarjolla parempaa settiä kuin täällä. Olen yrittänyt juurruttaa tänne meidän työryhmään vuosipäiväpullakulttuuria tosin hieman heikolla menestyksellä. Kyllä minun tuomat pullat kelpaa, mutta sitten kun tulisi työkavereiden oma vuoro….
Pasi, kyllähän nämä herkut on sattumasta kiinni ja vähän tarjoajasta kiinni. Ei meilläkään oikein ole vuosipäiväkulttuuria, mutta apurahakulttuuri on, ja sitten sellainen, että kun joku leipoo saattaa tuoda aamukahville ja kahvihuoneeseen kakun, piiraan, … Siis aika satunnaista on.