Helatorstaiviikonloppuna on mukava olla mökillä. On menossa ”lumenjättöpäivät”. Purot ovat täynnänsä vettä ja kevät tulee kohisten.
https://www.satokangas.fi/blogi/2010/05/lumen-jatto-paiva/
Nyt ei vain ollut oikein rääpyä lähteä pohjoiseen.
Muistan yhden toisenkin helatorstain, jolloin oli istuttava sisällä ja kirjoitettava… Oli joko 1994 tai 1995, jolloin minulla oli oltava Keminmaahan historiatoimikunnalle toimitettavana muutama sata sivua tekstiä kesäkuun alkuun mennessä ja tuolloin tein tuota kirjoitusprojektia jo totaalisesti otona, oman virkatyön ohessa, joten projekti oli pikkuisen vaiheessa – kuten sanonta kuuluu. Jos tänään ei ole sisällä olo juuri rassannut, niin tuolloin lähes 20 vuotta sitten liki itkua väänsin kun istuin kirjoituspöydän ääressä (silloin kirjoitin kaiken ensin lyijykynällä vihkoihin ja sitten vasta koneella puhtaaksi) ja katselin ikkunan takaa aurinkoiselle ja lämpimälle pihalle, jossa muu perhe ja naapurit touhusivat.
Lapset, mutikaisiksi kutsuttiin, olivat saaneet uudet tarralenkkarit ja potkupallot ja koko kujan muksulauma meidän pihalla pelaamassa kuten tavallisesti. Pehtoori ja kaikki naapurustossa olivat pihatöissä ja nautiskelivat kimpassa viinilasillisia silloin tällöin [hyvä on kävin minäkin sitten jo illansuussa tovin naapurin pihalla istuksimassa] ja minä marttyyri istuin sisällä tekemässä analyysiä Kemin maalaiskunnan kuntakokouspöytäkirjoista ja takseerausluetteloista. Silloin se oli niin epiä!
Yksikään näistä kuvista ei ole tuolta helatorstailta, mutta suunnilleen noilta ajoilta, suunnilleen tuon ikäisiä lapset (ja naapurin M.) olivat tuolloin.
Kun suurennat alemman kuvan hoksaat, että juniorilla (kiikussa vasemmalla) on –
tietysti – kumpparit väärissä jaloissa.
Tai siis noinhan ne hänellä useimmin olivat. 😉
Eikä haitannut menoa yhtään.
Tyär kuvassa äärimmäisenä vasemmalla.
Tänään sade ja kylmä sää edesauttoivat koneella viihtymistä, eikä kujalla näkynyt mutikaisia, eikä ketään muitakaan. Ruokaakaan minun ei tänään ollut lupa tehdä, joten siihenkään ei mennyt aikaa. Ja ennen kaikkea se, että tiedän tämän toukokuun urakoinnin mahdollistavan sen, että olen kuukauden päästä tyttären luona. Tai tarkemmin ottaen tyttären ja pehtoorin kanssa Karibian rannalla! Motivaation nostamiseen tuolla seikalla on varsin iso osansa. : )
Vuosi sitten helatorstai-iltana otin tämmöisen kuvan
Ja nyt kun päivä on kääntymässä jo kohti iltaa, voin todeta, että torstaiksi aika hyvät oli tarjoilut ja seura on ollut koti-La Festassa vähintääkin kohtuullista.
Pehtoori kokkasi ja poikakin tuli syömään. Avasimmepa sitten ystävien ostaman Amaronen … M & I halusivat viime toukokuussa Orvieton Enotecassa (kuva yllä) tuhlata rahojaan ja ostivat meille läksiäislahjaksi tämmöisen… Juuri tänään oli hyvä nauttia se. Se toi mieleen muistoja… olenko jotenkin nostalgisella tuulella? Ehkäpä. Tässä iässä se lienee tavallista. …. 😉
