Tasan vuosi sitten kirjoitin tässä samassa kohtaa, että ”valmiina”. Siihen valmiina olemiseen liittyi niin paljon. https://www.satokangas.fi/blogi/2012/04/valmiina/
Umbriaan haluaisin nytkin lähteä. Toukokuussa näyttäisi olevan ”meidän” Villa Francossamme vapaa viikkokin. Unikkopeltoja ja sitä terassiltamme avautuvaa maisemaa ikävöin. Kaikkea sitä … jota välillä en tahdo uskoa koskaan olleenkaan.
Umbrian kuvat ja matkakertomus KLIKS
Kuva on meidän terassiltamme 9.5.2012
Vuosi sitten paitsi lähdettiin ajelemaan Umbriaan, mutta vuosi sitten tein myös päätöksen paluusta töihin vuorotteluvuoden jälkeen. No enhän minä ole katunut, välillä (helmikuussa) vain miettinyt, että miksi sittenkään moiseen ratkaisuun päädyin. Kun tässä talven päällä aika ajoin tuntui, että sitä vain on töissä, ei ole oikein nähnyt mielekkääksi mokomaa touhua. Mutta siinähän nuo päivät taas rullaavat … tänäänkin duunissa humahti melkein kellon ympäri, mutta eipä tuo isommasti rasittanut.
Mm. neljä tuntia seminaaria, jossa opin kaikenmoista uutta esimerkiksi karkin tulosta Suomeen, lastenpsykiatrian uranuurtajista, naisten vaatemuodista sota-aikana (tiesittekö, että taskut olivat ehdottomia…?), historian oppikirjojen propagandasta, antiikin prostituutiosta ja naisten kilpahiihtourheilun noususta 1920-luvulla. Ja kaikissa näissä aiheissa olen suvereeni ohjaaja!? Hah! Noh, onneksi seminaariohjaajan ei tarvitsekaan hallita kaikkia historian osa-alueita; onneksi ohjaajia on käytävällä varrella muitakin. Mutta huikeaa oli kuunnella ja katsella seminaarilaisten tutkimussuunnitelmien esityksiä.
Vilkkaahkon päivän tuokioissa, aamun hetkinä ehdin kirjoitellakin. Ja oli hyvä vire, melkein flow. Kaksi liuskaa kaiken ”ohessa” – joskus niiden saamiseksi tarvitaan viikko. Todennäköisesti huomenna ei tule riviäkään järjellistä tekstiä – ja artikkelin pitäisi olla vappuna valmiina, ui-jui … jos sittenkin sinne Umbriaan lähdettäisiin…
Ai niin, sain tänään töissä ruusun. Hassua, että en ole ihan varma, miksi. Eikä siinä parasta ollut se, että oli oikean värinen. Hyvillä mielin olen.
Umbrian terassi 9.5.2012; uskomattoman hieno tunnelma, sadunomainen! Usvaiseen laaksoon voi kuvitella lapsuutensa satumaailman, Grimmin satujen metsän, joka kätki niin hyvää kuin pahaakin.
Sadunomaista siellä olikin, mutta ei Grimmin satujenomaista. Grimmin saduissa on ne pelottavat havupuumetsät ja jotain pahaa, Umbriassa ei ollut. No hyvä on, oli pinjametsiä, mutta ne ei pelota yhtään. Vielä minä joskus tähän aikaan vuodesta tuonne päin pääsen…
Kaunista huhtikuun keskiviikkoa sinne Oulun eteläiselle landelle toivottelen.