Kyllähän se tänään aamulla komeasti paistoi!
Mikä oli tietysti ilahduttava asia, semminkin kun oli tiedossa retkipäivä ja ulkoilua töiden merkeissä: oli historiatieteiden palautepäivä elikkäs kevätkinkerit Iissä.
Tiedättekös, mistä Ii on saanut nimensä? Ihan tarkkaan sitä ei taida tietää kukaan, mutta esimieheni, meidän proffa, nimistötutkimukseen erikoistunut, on arvellut, että sen kantasanana lienee muinaissaamelainen sana iddja tai ijje, joka tarkoittaa yötä. Ii olisi ehkä ollut saamelaiselle väestölle yöpaikka, pysähdyspaikka. Niin tai näin, Ii on Kittilän lisäksi Oulun pohjoispuolisista kunnista* ainoa, jossa väestö kasvaa. (* Rovaniemen kaupunki on myös kasvukeskus). Iissäkin on kunnanhallinnossa, seurakunnassa ja kulttuuritoimessa meiltä valmistuneita minun opiskelukavereitani tai oppilaita. Tietysti nämä palauteretket koetetaankin aina järjestää niin, että olisi joku tuttu isännöimässä. Tänään oli tuttu kuskikin, hyvin hämmentävä tapaaminen oli. Hyvin hämmentävä.
Aamupäivä palaveerattiin Iin kirjaston auditoriossa ja lounastettiin museokahvila Huilingissa, – ja joka välissä oli monenmoista historiaa sopivissa määrin. Palautekeskustelu oli asiallista. Puolin ja toisin vallan myönteistä. Ja annoin itseni ymmärtää, että kevään luentosarjani harjoituksineen oli ollut tekemisen ja vaivan väärti. 😉 Kyllähän sellainen motivoi, ja tuntuu hiton hyvälle.
Lounaan aikana alkoi ripsiä vettä, ja meillä oli seuraavaksi ohjelmassa puolentoista tunnin opastettu kierros Iin Haminassa. Olin oikein paljon sitä odottanut, kaikki havainnointiaistini valmiina, innokas oppimaan ja kuulemaan, kamera ladattuna ja objektiivit valittuna. Ja sitten sataa ja on ihan hiton kylmä! Kylmä! Eikä sontikkaa, eikä tietenkään mitään retkeilyvermeitä, vaan vain nappaskengät, villakangastakki ja kesäfarkut. Hrrrr. …
Iltapäivän lopulla ajeltiin Haukiputaalle katsomaan kirkkoa. Mikael Toppeliuksen maalaukset ovat ainutlaatuisia. Ja meillä oli omassa porukassa varmasti paras mahdollinen opas tuonne kirkkoon; taidehistorian lehtori kun kuuluu palauteretkiemme vakiokalustoon. En edes yritä maalauksia selittää, kehotan ainoastaan käymään katsomassa: kirkko on hyvin vaikuttava. Kerronpahan tässä vain anekdootin, jonka olen tainnut kertoa ennenkin: kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen pojanpoika oli satusetä ja Suomen ensimmäinen historian professori Sakari Topelius, jonka vaimo puolestaan oli Jukka Kuoppamäen mummu.
Tässä iltasella palautetta tuli myös digi(verkko)kurssilla. Eikä sekään masentanut. Ja talven kiireissä kirjoitettu artikkelikin tuli referee-kierrokselta vallan hyvin saatesanoin takaisin. Melkein kuin olisi ollut joku toikkareiden jakopäivä. Paitsi etten minä koskaan koulussa saanut hyvää todistusta, tai no joskus joten kuten hyvän, mutta siinä kaikki.
Oi jospa oisin saanut olla mukana… Kevätkinkereistä on jäänyt mukavat muistot. Minullakin olisi ollut Iitä koskien muutama maukas tarina. 🙂 Ja Haukiputaan kirkon maalaukset ovat kyllä vaikuttavat!
Laura, pitäisikin joskus järjestää palauteretki valmistuneille: saataisiin palaute koko tutkintorakenteesta ja pienen tasaantumisvaiheen jälkeen 😉 tuntoja koulutuksesta. Mukavaa meillä oli kyllä eilenkin, – ja kylmä! Minkä taisin jo mainitakin. 😉
Kannatetaan!
Haha, sama kuva, mutta nyt ovat liikennemerkit (melkein) piilossa. Tällä kertaa kuitenkin kuvankäsittelyllä pitäisi luoda sumua. 🙂 On se kumma kun ei mikään kelpaa. 😉 Olen kyllä moneen otteeseen miettinyt tarinaa Iin takaa, kiitos tästä tiedosta, mielestäni Ii on nerokas paikkakunnan nimi! 🙂
Pasi, ei tunnu mikään kelpaavan 😉 Naturel on tuo(kin) kuva.
Ii on paikkakuntana hyvä, ja nimi jää mieleen. 😉
Iin on paikkakuntana loistava! Kahden kirjaimen kylä;-)
Kerran tilatessani askartelutarvikkeita verkkokaupasta, ei se hyväksynyt paikkakunnaksi Iitä, koska se on liian lyhyt. Laitoin sitten paikkakunnaksi Oulu, ja viestikenttään selityksen, että Ii on se, jossa asun.
Olipas jännä tuo verkkokaupan ”hylkäysreaktio”. Mutta totta puhut, sisareni, Ii on mukava paikka.