Yliopistoelämäni alkoi Kasarmintiellä. Åströmin nahkatehtaan vanhassa vuotavarastossa oli historian laitoksen omat tilat vuonna 1978, jolloin paljolti onnenkantamoisella pääsin yliopistoon. Luentoja oli naapurirakennuksessa Rakentamistekniikan osaston tiloissa: TR 1 ja TR 2 olivat ne luentosalit, joissa minä appron ja cumun luentoni enimmäkseen istuin – ja tein muistiinpanoja! Sosiologian luennot ja kieliopinnot suoriteltiin vanhan tehdaskompleksin kolmannessa rakennuksessa, silloisessa Snellmaniassa. Nyt siinä on Ainolanpuiston osakehuoneistoja, Taidemuseoa vastapäätä. Vuotavarastosta muutettiin ”Elukan” (= eläintieteen laitoksen) vanhoihin tiloihin, nekin siinä samalla tontilla.
Filosofian ylioppilas ja sittemmin maisteri ja amanuenssi oli hyvin tyytyväinen noihin vaatimattomiin opiskelu- ja työtiloihin. No, oli niissä tietysti puutteensakin. Mutta niissä oli sellaista mukavaa ”loftia”, tiedättehän vanhojen teollisuusrakennusten henkeä ja mikä parasta, oltiin melkein kaupungin keskustassa. Eikä suolla viisi kilometriä keskustasta.
Linnanmaalla historian laitos on ollut jo parikymmentä vuotta, ja minulle sijainti on periaatteessa erinomaisen hyvä, autolla kun kulkee menee vaivaiset 15 minuuttia kotiovelta työhuoneen ovelle, mutta silti. Tarkoitan, etten ole kampuksen sijaintiin ollut koskaan erityisen tyytyväinen.
Sitten tuosta kompleksista olen miettinyt, että mitenhän ihmiseen vaikuttaa värit: jos työpaikan väritys on kuin 70-luvun legopalikoista, niin jääkö siitä jälki ihmiseen, häiriö hermostoon? Tiedä häntä. Ja meidän humanistien siipihän on uutta rakennuskantaa, ei niillä kelta-vihreä-oransseilla väreillä räiskyväksi maalattu. Sitä paitsi oman kopperoni olen sisustanut siniseksi, jossa on – ainakin värien puolesta – levollinen olo. Sininen värihän on hyvä unen tuoja … 😉
Tällainen pieni johdanto kuviin, joita olen viime aikoina työmaalla tullut ottaneeksi. Tämä eka on niitä luokanopeksi valmistuvien installaatioita, jotka aina keväisin meidän Linnanmaalla päivät viettävien arkea ilahduttavat. 🙂
Olet tässä.
L1 – sinne mahtuu 600 henkeä.
Siinä on varmaan pikkuisen vaikea harrastaaa vuorovaikutteista luennointia.
Happamia sanoi ….
tänä aamuna luennollani (meidän humanistipuolen pienessä salissa) oli 14 opiskelijaa…
mutta oli sitten kyllä hyvä tunnelmakin. Minun mielestäni ainakin. 😉
Kuvat kannattaa klikata isommiksi
– saat aurinkoista oranssia ja keltaista ruudun täydeltä!
Ehkä en tarvi mikrofonia, – eihän täällä edes ole ketään?
Luentosali L6 – ei hyvä.
Kuilu. Kylmä. Kova. Kaikuva. Korkea. Kutonen.
Ehkä joku mieltää tämän aurinkoiseksi?
Uuden ja vanhan puolen välinen portaikko.
Väriraja.
Vau, miten tyylikkäitä ja pirteitä kuvia suolta! Minullakin on kokemusta Kasarmintien tunnelmasta – asukkaana 🙂 Olipahan vähän makea asuinpaikka! Minun mielestäni yksi Oulun parhaista. Minä en myöskään voi ymmärtää, että Oulussa yliopisto on päätetty rakentaa niin tautisen ankean paikkaan, kauas kaikesta. Ja nuo keltaiset seinät…ah! 😉
Katri hyvä, onhan keltainen pirteä väri. Halusi tai ei 🙂 Juuri se ylipirteys, minusta onkin joskus hieman kyseenalaista.
Ja kyllä, Kasarmintie on hyvä tie Oulussa. Jokivarressa, Ainolan kupeessa, vihreän ja keskustan vieressä. Asua tai työskennellä. Voi, muistan miten hienoa oli lukea Friedellin Maailman kulttuurihistoriaa yliopiston kirjaston (se oli ennen siinä, missä nyt on Taidemuseo) ylimmäisen kerroksen lukusalissa, jossa oli sellaiset kookosnaruista tehdyt matot, vanhat tuolit, jossa oli merkillisen hyvä hengittää ja josta oli vanhoista ikkunoista näkymä Ainolaan. Kasarmintiellä oli hyvä.
Kasarmintie on hyvä tie ja silloinen Snellmania sen paras talo 😉
Olet siis asunut meidän luentosaleissa?! 😉
Kyllä vain! Huippu talo. Sitten eläkepäivillä ostetaan talosta vielä joku huisi kattohuoneisto…;) Sitten 80-vuotiaina, kun talo on purettu jo vuosikymmeniä aikaisemmin…