Polttopuut eivät ole leikin asia!

Kolme kuutiota klapeja Pehtoori liki yksin ne pihalta liiteriin työsti. Minä satsasin enemmän kelojen siirtelyyn liiterin ulkoseinustalta liiterin sisätiloihin.

Nämä puuasiat eivät kuulkaa ole mitään pikkujuttuja. Polttopuut, sekä tervaskelot että koivuklapit, ovat Iso Asia. Silloin kun Hangasojan mökkielämän ylimmäinen huoltaja ja huolehtija oli äitini, täällä oli liki joka vuosi pieni puusouvi. Onni ja Kulta-Jaska olivat hovitoimittajia ja  puiden pilkkojia. (Ks. Kulta-Jaskasta ja hänen merkillisestä elämästään ja ainutlaatuisesta asumuksestaan täältä (KLIKS))

Kun sitten kesällä 2005 teimme sisarusteni ja äitini kanssa mökkikauppoja elikkäs me ostimme heiltä Tuulentuvan ja vanhan Alatuulen, äitini suostui yhdellä ehdolla tekemään kaupat: a) hänellä olisi vapaa oikeus tulla tänne milloin haluaisi [kerran on saatu äiti tänne tulemaan] ja b) keloja ei saisi myydä kenellekään vaan ne kuuluisiviat vain tämän mökin nautintaan. Lupasimme. Ja kaikki nämä vuodet äiti on tasaisin väliajoin muistanut kysellä, että riittäähän puita ja etteihän niitä haaskata.

Ei ole haaskattu. On siirrelty liiterin ulkoseinältä toiselle, puuceesta liiteriin, liiteristä molempiin mökkeihin, ja kaikki nämä vuodet on polteltu takkatulta ja notskilla tulisteltu kaiket päivät kun täällä on oltu ja NYT! nyt vasta tarvitsi ensimmäistä kertaa siirtää ulkoa puita liiteriin sisälle.

(Allaolevassa kuvassa sama kohta liiteristä silloin kun liiteri tuli meidän haltuumme:
liiteriin mahtui juuri ja juuri sisälle.
Ja huom: ulkona oli siis lisäksi ihan mahdoton määrä puita!)

Ja vaikka kaikki nuo kuvassa näkyvät puut on jo aikaa sitten poltettu, keloja riittää arviolta vieläkin noin viideksi vuodeksi! Saunapuina käytettäviä koivuklapeja toki on pitänyt jo aiemmin hankkia jokunen kuutio.

Eikä tämä meidän mökki ole ainoa, jossa puuvarastot ovat kuin ydinsodan varalle. Puron toisella puolella on mökki, joka on yhden Hangasojan vanhimman, ”alkuperäisasukkaan” mökki. Mökki on  nyt jo yli ysikymppisen miehen – tervaskanto itsekin. Eikä ole kuin muutama kesä sitten, kun hänen pihalleen tuli tukkirekkalasti. Siis ei mitään valmiiksi pienittyjä klapeja, vaan puolen sataa tukkirunkoa, joista itse sahaillaan ja hakataan haloiksi. Mikäs siinä – nuori mies! Monta muutakin mökkiä on vuorattu polttopuilla, saunojen seinustoilla on komeita motteja. Jotta sota-ajan lapsia on äitini lisäksi täällä muitakin. Vai mistä muusta moinen hamstraaminen voinee johtua?

Näissä puuhommissa mekin siis tänään. Muiden muassa. 

Tässä on se vanha legendaarinen Alatuuli, joka sitten purettiin tämän nyt jo kuusi vuotta täyttävän Myötätuulen alta pois. … ja sitä EI pistetty polttopuiksi, vaan runkohirret myytin pois toisaalle pystytettäväksi.