Ihan sama vaikka on täyskuu, ihan sama. Nukun kahdeksan tunnin yöunet, pehtoori kai kymmenen. Jo levollisten yöunien vuoksi kannattaa ajaa 500 km pohjoiseen, stressirajan (= Napapiiri) pohjoispuolelle. Eikä huono peruste ole sekään, että on pois kampukselta – voi ihan keskeytyksettä kirjoitella koko päivän. Merkittävä lisäpointti keskittymisen onnistumisessa oli lumimyräkällä, joka alkoi aamukymmeneltä (pehtoori ehti hiihtolenkin tehdä juuri alta pois). Kun ulkona tuprusi ja tuiskusi ja kun oli pakko, istuin kiltisti pirtin pöydän ääressä ja kirjoitin.
Miten monta kertaa olenkaan täällä stressirajan pohjoispuolella lopultakin töitä tehnyt. Pisin ja mieleenpainuvin kerta oli 24 vuotta sitten keväällä. Olin päätoiminen Keminmaan paikallishistorian kirjoittaja, ja odotin esikoista, raskauden toinen kolmannes menossa. Kun murmeli (= äitini) oli viettänyt kevätlomansa täällä, kun pehtoori oli pidennetyn viikonlopun ollut täällä, minä jäin yksikseni mökille. Olin pisimmän jakson, mitä ikinä täällä olen ollut, melkein kolme viikkoa putkeen.
Aamuisin heräsin vanhassa mökissä (Alatuuli ks. täältä) hyvin varhain (= about viideltä), sytytin kaminaan kynsitulet, keitin pannukahvit ja puuron, ja istuin kelopöydän ääreen. Ei ollut läppäriä, ei edes matkakirjoituskonetta, mutta kirjoitin, kirjoitin ruutuvihkoon noiden viikkojen aikana yhteensä kymmeniä sivuja tekstiä. Tavattoman seesteistä ja analyyttistä tekstiä. Puolen päivän jälkeen, kun aurinko paistoi lämpimimmin, lähdin hiihtolenkille. Pari tuntia hiihdin, sitten peseydyin, söin, otin päiväunet ja illan taas kirjoitin. Olin niin historiantutkijaa, niin historiantutkijaa.
Niin olin tänäänkin. Ja kun oli aika lopettaa ja lähteä iltapäivän lopuksi tekemään – vihdoin, totesi pehtoori – lumityöt, pyry lakkasi ja pilvet häipyivät. Oli hiljaisen viikon hiljainen keskiviikko.
Poikkesin lingon kanssa sen verran naapurinkin puolelle, että pääsin – taas – kuvaamaan tämän …
